Niin kuin moni hyvä juttu, alkuinnostuksen jälkeen tapahtuu seestyminen. Niin on tällekin blogille nyt käynyt. Käsikirjoittajalla on ideat lopussa ja tekstiä ei synny helposti. Tätä ongelmatilannetta olen tässä pähkäillyt ja viimein tullut siihen tulokseen, että laitetaan JM-Blogi toistaiseksi tauolle (ainakin kaudeksi 2009). Annetaan pölyn laskeutua ja mielen levätä, jos sitten jonain kauniina päivänä taas juttu lentäisi. Muuten sivut päivittyvät aivan aikaisempaan tapaan, joten täältä löytyy V-SUA:n kuljettajille paljon hyvää infoa sekä kuvia kilpailuista.
Siinä se vuosi 2008 haipui muistoihin. Vuodesta jäi toden totta myös hienoja hetkiä kerrottavaksi. Pitkän alkuvuoden aikana aherrettiin Kardaanikunkkukaluston äärellä, kun sain idean, että siirretään nyt sitä konetta 30 cm taaksepäin. Se aiheuttikin paljon ylimääräisiä työtunteja ja hyödystä en mene sanomaan juuta enkä jaata.
Kausi alkoi kuitenkin hieman mollivoittoisesti, kun ensimmäinen kisa ajettiin Virttaalla. Siellä auto lähti lapasesta ja vetoakselikin meni katkipoikki. Ei tullut rengaskonetta Koveroon, ei totisesti. Samalla haihtuivat toiveet pyöriä seuraavana päivänä Krouvinummella, kun auto meni kaupan. Seuraava kisa koittikin sitten vasta Kardaanikunkussa. Ehdottomasti kauden pääkisa, missä tavoitteena oli ajaa pytylle. Toisin kuitenkin kävi, vaikka sijoitus tulikin ajettua. Sijoituskarsinnassa auto kääntyi katolleen ensimmäisessä kurvissa ja homma oli siinä. Kalusto kuitenkin matkasi kotiin ja se on valmiina ensikauden kilpailuja varten.
Päivät kuluivat hieman eteenpäin, kun oli aika pikku-SM:ien. Sinne suunnistettiin Jyppen Kardaanikunkussa sisäänajamalla Corollalla ja hyvin Corollalla lähdöt sujuivatkin Krouvin kotiradalla. Tulos ei ollut yhtä hyvä kuin edelliskaudella, mutta lähes. Tuuria oli matkassa kylläkin reilusti enemmän. Seuraavaksi kutsuivat JM-ajot Karvialla, johon meikäläinen ilmoittautui Opelilla. Opel osoittautui kuitenkin tekniikaltaan hieman oudoksi ja jotain siitä viimeeksi hajosikin, mutta kisat olivat menneet kädettömyyden johdosta piloille jo yleisessä luokassa. Opel tuntui muuten kylläkin ihan OK kalustolta (huom. tämä oli maksettu mainos).
Nyt kun oli kauden aikana tullut koitettua Opeliakin, seuraavaksi oli vuorossa etuvetokalusto. Late oli saanut kisakuntoon uuden Pököttinsä ja sillä mentiin kaartelemaan Jurvaan. Oli muuten todella upea rata. Ehdottomasti asfalttikisat kutsuvat tämän kokemuksen jälkeen useamminkin. Rapa ei lennä tuulilasiin ja ohituksiin on hyvää tilaa. Pikkaisen tuli mustaa ja mustavalkoista lippuakin haalittua näissä kisoissa. Kauden päätöskisoissa Krouvilla sitten Escort lähtikin aivan täysin lapasesta ja siitä seuranneeseen aivotärähdykseen loppui hieman liian aikaisin.
Talven aikana on autoja kasattu kuntoon ja nyt tarvitsisi vielä Escortiin tehdä vielä hieman peltitöitä, niin sitten olisi kolme autoa kunnossa ensi kautta varten. Yksi uusi Nissan olisi myös tarkoituksena rakentaa ehkä pikku-SM:iä silmälläpitäen. Joulupukin toivomuslistalla oli hieman lisää ajotaitoa, jonka ansiosta ensi kaudella toivottavasti auto pysyisi hieman paremmin lapasessa. Ei taida pukkikaan pystyä siinä ongelmassa auttamaan. Katsellaan mitä uusi kausi tuo tullessaan. Nähdään varikolla tai jossain muualla.
Tänään suoritettiin Kokemäellä alueen parhaimpien kuljettajien palkitseminen eri luokissa. V-SUA:llekin tuli muutama pokaali. Kirkkaimman pystin nappasi itselleen Mika Heinonen ja hänen kartturinsa Janne Kuusisto, jotka voittivat Rallin B-juniorien aluemestaruuden. Siitä mitä parhaimmat onnittelut parivaljakolle, joka ensi vuonna taistelee A-junioreissa.
Muita pokaalinsaajia olivat Janne Marttila (Jokkiksen EVK-luokan toinen) ja Teemu Lehtonen (Jokkiksen Nuorten luokan kolmas). Erikoismaininnalla muistettiin Kumpumäen Jussia Rallin Nuorten SM-sarjan hopeamitalista sekä Jesse Pihalaa Rallin F-cupin B-junioreiden hopeasta.
Ralli
| Yleinen: | 23. Kimmo Lahtonen |
| A-Juniorit: | 7. Kimmo Oja-Nisula ja Elisa Oja-Nisula |
| B-Juniorit: | 1. Mika Heinonen ja Janne Kuusisto |
| 7. Jesse Pihala | |
| 15. Olli Helenius ja Olavi Uusikartano |
Jokkis
| Yleinen: | 23. Teijo Ylismäki |
| EVK: | 2. Janne Marttila |
| 6. Rainer Lehtonen | |
| 8. Esko Suominen | |
| 19. Jyrki Suominen | |
| 28. Petri Honkakangas | |
| Nuoret: | 3. Teemu Lehtonen |
| 5. Lauri Marttila | |
| Naiset: | 9. Miia Pere |
| 11. Susanna Kuusisto |
Muut
Palkittavat:
Jussi Kumpumäki Rallin
Nuorten Suomenmestaruus hopea
Muissa
kansallisissa sarjoissa
menestyneet:
Jesse Pihala Rallin F-cup
B-juniorit toinen sija
Tästä linkistä löytyvät aluemestaruuspisteet ja kaikki palkittavat
Edellislauantaina vietettiin V-SUA:n syyskokousta ja pikkujouluja. Paikalle oli saapunut parisenkymmentä jäsentä nauttimaan hyvästä ruuasta (kiitokset Wilhelmiina & Waltterin Annelle) sekä mukavasta seurasta. Ilta alkoi virallisella osuudella ja syyskokouksessa valittiin uusi hallitus, hyväksyttiin toimintasuunnitelma sekä talousarvio kaudelle 2009. Kun virallinen osuus oli saatu läpi palkittiin parhaimmat ja käytiin turisemaan niitä näitä. Välillä ajeltiin hieman "simulaattorilla" ja ilta meni kepeästi eteenpäin.
Pari linkkiä illan tapahtumiin.
Tietokilpailu pikkujouluissa 2008
Vakka-Suomen Urheiluautoilijat palkitsi vuoden parhaat kuljettajansa. Seuran 93 jäsenestä 46 oli lunastanut täksi kaudeksi kilpailulisenssin. Seuraavat henkilöt palkittiin parhaimpina omissa luokissaan.
Ralli: Jussi Kumpumäki
Jussi täytti vasta muutama kuukausi sitten täydet 18-vuotta. Hän ajoi tällä kaudella yhteensä 13 rallia ja otti niistä kolme voittoa. Kauden komeimpana kruununa on Nuorten SM-luokan hopeamitali, jonka hän varmisti voittamalla oman luokkansa SM-Uusikaupunkirallissa. Kautta 2008 voidaan sanoa täydelliseksi ja varmasti optimistisimmatkin odotukset täyttäneeksi. Tästä miehestä kuulemme varmasti vielä tulevaisuudessakin. Lisäksi V-SUA palkitsi Jussin ylimääräisellä stipendillä, juuri erinomaisen SM-kisamenestyksen johdosta.
Sprint: Jesse Pihala
Jesse osallistui vuoden aikana kahteen rallisprintin SM-osakilpailuun. Saldona oli voitto- ja hopeasijat omassa luokassaan. Muutenkin Jessellä oli menestyksekäs autourheiluvuosi, kun rallin F-cupissa hän sijoittui toiseksi yli 70 kilpakumppanin joukossa ja jokamiesluokassakin tuli menestystä aina, kun Jesse radalle ilmestyi. Jessen kohdalla voitaisiin puhua myös seuran monipuolisimmasta autourheilijasta.
Jokkis, Yleinen: Petri Heinonen
Pepe otti taas kerran omansa. Neljättä kertaa putkeen vuoden paras omassa luokassaan. Tällä kaudella hän antoi toisille todella paljon tasoitusta, aloittaessaan kautensa vasta elokuun loppupuolella ja ajaessaan vain viisi kilpailua. Tästä huolimatta selkeä kuningas ja kruununa on seuran kotikisojen voitto.
Jokkis, Nuoret: Teemu Lehtonen
Teemua voidaan huoletta kutsua maan johtavaksi nuoreksi etuvetokuljettajaksi, sillä hän ajoi vain etuvetokalustolla. Lähes aina kisoihin osallistuessaan Teemun nimi komeili tulosluettelon kärkipäässä Fiat-kuljettajien harmina. Kauden ehkä makeimman voiton Teemu otti Krouvinummella elokuussa.
Jokkis, Naiset: Miia Pere
Miia sijoittui lähes aina osallistuessaan kilpailun parhaimpien naiskuljettajien joukkoon. Kauden paras tulos tuli heti avauskilpailun voiton myötä. Miia ajoi toisen kerran putkeen naisten luokan valtiattareksi.
Vuoden kaataja: Janne Marttila
Rapatessa roiskuu, joten voittoa tavoitellessa pitää välillä ajaa riskirajoilla. Pari kertaa Janne ajoi tällä kaudella autonsa nurin sillä tuloksella, että tämä kyseenalainen kunniamaininta eksyy vuodeksi hänen pieneen palkintokaappiinsa.

Kuulemma rapatessa roiskuu ja Raisiossa järjestetyssä sählyturnauksessa taisi roiskua vähän muutenkin. V-SUA:lta oli tottakai joukkue mukana ja tavoitteena oli tietenkin voitto, sillä ilman kunnon tavoitetta ei kannata kisoihin lähteä. Heti alkusarjan ensimmäisessä ottelussa kävi selväksi, että tämä sählyturnaus oli painottui enemmän voimankäyttöön kuin taitoihin. Poikamme muuttivat/hioivat taktiikkansa uudelleen ensimmäisen pelin jälkeen ja sen jälkeen alkoi vastustajallakin olla epämukava olo kentällä. Alkusarjasta oli tuloksena tasapeli sekä voitto. Loppusarjasta tuli kaksi voittoa sekä yksi kirvelevä tappio. Loppusijoitus oli toinen sija, joten voitaisiin sanoa turnauksen menneen ihan mukavasti.
V-SUA:n joukkueessa olivat mukana: Marko Grönroos, Jani Grönroos, Kai Grönroos, Henri Lehtonen, Jyrki Suominen, Teemu Lehtonen ja Sami Isotalo. Jyppe kertoi pelin jälkeen haastattelussa, että ensi vuonna V-SUA:aan värvätään pari isoa kanadalaista pelotetta vaihtopenkille, niin loppuu tuo joukkueen taitavimpien junnujen kiusaus kaukalossa. Tiedä häntä, miten tosissaan oli, mutta ainakin ensi vuonna lyödään uutta matoa koukkuun.
Jokkiskausikin on saatu lähes päätökseensä. Parit viimeiset kisat eivät ole menneet oikein putkeen seuramme jäseniltä. Vammalassa käytiin edellisviikonloppuna perinteiset kyläkilpailut. Seurastamme paikalla olivat Lauri Marttila ja Teijo Ylismäki, mutta menestystä ei tullut.
Viime
viikonloppuna taisteltiin
sitten paikasta auringossa
Alastarolla Reiskan
Rähinöiden muodossa.
Syyskelejä oli lähtenyt
uhmaamaan muutama seuramme kuljettaja.
Lauri Marttila ajeli nuorten luokassa
Peugeotillaan mukavasti
viidenneksi, kaluten kaikki
mahdolliset lähdöt
lukuunottamatta keräilyeriä.
Late sai taas kerran paljon
kisametrejä alleen ja Peugeot
pääsi ensimmäisen kerran
haistelemaan A-finaalin
ilmapiiriä.
Naisissa mukana olivat Miia
Pere ja Susanna Kuusisto.
Miialla ajot loppuivat
lyhyeen, kun Kuplan moottori
meni jumiin keräilyerässä.
Susanna sen sijaan taisteli
itsensä Toyotalla
B-finaaliin, johon auton mehut
sitten loppuivatkin. EVK:ssa
mukana oli Randin Jarmo, mutta
auto otti ja hajosi ekassa
lähdössä. Sen paremmin ei
käynyt Honkakankaan
Petrillekään. Hän keskeytti
sekä ensimmäisessä ja
toisessa lähdössä.
Sunnuntaina ei sitten mukana ollutkaan kuin Janne Kyynäräinen ja Teijo Ylismäki. Sunnuntaina keli muuttuikin sitten todella siis aivan hel..tillisen kuraiseksi. Jannelle tuli alle kaksi lähtöä, joissa molemmissa lopputuloksena oli keskeytys. Myös Teijo joutui ottamaan alkuerän jälkeen vauhtia keräilyerästä, josta tuloksena olikin voitto. Välierän neljäs sija ei kuitenkaan riittänyt paikkaan semifinaaleissa, vaan päivän ajot tulivat myös hänellä valmiiksi valitettavan aikaisessa vaiheessa.
Kauden viimeinen kilpailu pidetään Somerolla Isänpäivänä. Tällöin varmistuu ketä on seuramme vuoden kovin jokkiskuljettaja. Pyttyyn on kolmella henkilöllä mahdollisuus. Petri Heinonen on parhaissa asemissa 109 pistellä., toisena on Juha Pere 96 pisteellä ja kolmantena liihottaa Ihoden pitkätukka Jesse Pihala 93 pisteellä. Loput ovatkin jääneet jo niin kauas, ettei heillä ole mahdollisuuksia saada pyttyä itselleen. Nuorissa ja Naisissa homma taitaa olla taputeltu ennen viimeistä kisaa, vaikka ainahan yllätyksiä voi tapahtua.
Ohjelmassa on ainakin ennen kauden loppua:
| Vielä on tämä viikko aikaa tehdä seuratakki- tai T-paitatilaus. Tilaukset viedään painopaikalle 30.10. Tilauksia vastaanottaa Esko Suominen. | |
| 08.11 järjestetään Vammalassa tekniikkakoulutusta. Kaikki innokkaat mukaan ja kimppakyyti varmasti onnistutaan järjestämään. | |
| 15.11 käydään seurojen välinen sählyturnaus Raisiossa, jonne V-SUA:stakin matkustaa paikalle iskuryhmä. Iloiseen joukkoon mahtuu vielä hyvin mukaan. Tarkoituksena ei ole puristaa lujaa mailasta, vaan saada vastustajien olo tuntumaan kentällä mahdollisimman epämukavalle eli etuvetoasenteella ollaan kisoissa mukana. | |
| 15.11 sitten rysähtää oikein kunnolla, kun Laitilan kaupungintalon saunaosastolla vietetään syyskokousta klo 17 alkaen. Tämän jälkeen iltaa jatketaan jouhevasti kauden parhaiden palkitsemisella ja pikkutunteja aletaan viettää pikkujoulujen parissa. Tapahtumassa otetaan vastaan ideoita, mitä ensi kaudella pitäisi tehdä jne. | |
| Marraskuun loppupuolella on mahdollisuus suorittaa JM-tutkinto lähimaastossa, kun Markku Lempiäinen on lupautunut pitämään ylimääräisen tutkinnon. |
Kauden viimeiset jäsentenväliset käytiin mukavan syyssään lomassa. Paikalle oli saapunut viisi autoa, joista voittajaksi selvisi jälleen Kimmo Oja-Nisula. Parhaimman vastuksen Kimmolle tällä kertaa antoi Jorma Laakso (TUA), joka oli saapunut paikalle poikansa kanssa. Kolmanneksi nopeinta vauhtia piti Volvollaan puheenjohtajamme Hannu Impilä. Ajolinjat näyttivät edelleenkin olevan yhtä sulavia kuin aikaisemminkin. Sitten lähes identtistä vauhtia pitivät laina-BMW:llä, josta kylläkin hajosi heti aluksi kakkosvaihde, Jussi Aalto ja Henri Kuusisto. Honkakankaan Petriltä puhkesi vesiletku ensimmäisen kierroksen aikana, joten ajot olivat siinä. Tämä kausi on siis jäsentenvälisten kautta pulkassa ja ensi vuonna jatketaan uudelleen. Galleriasta löytyy pari kuvaa.
Sunnuntaina kisailtiin Krouvin radalla ATAK-JM. Rata oli erittäin kosteassa kunnossa edellispäivän vesisateen jäljiltä, vaikka muuten keli olikin lähes täydellinen. Kisat aloitettiin EVK-luokalla, joka oli samalla aluemestaruusosakilpailu.
Blogisti toi viivalle Escortin, jota yli vuosi säilytetty tallin perukoilla. Voitto oli jo varma ennen ensimmäistä lähtöä, mutta mitä tapahtuikaan. Lähdöstä Escort ei paennutkaan piikkiin, vaan tultiin aivan viimeisenä maaliin. Keräilystä tuli sentään voitto ja semissä heti Rakun perässä toisena maaliin, jolla irtosi A-finaalipaikka. A-finaalin lähdöstä sijoitukselle ynnämuut, kunnes Koivukurvin jälkeen näkyi selvä ohituspaikka kolmesta autosta. Läppä tiskiin ja isompaa silmään. Näkyvyys oli olematon, mutta tuttua rataahan tässä ajetaan. Yht'äkkiä auto törmäsi johonkin: Eka ajatus oli: "Mitä helv..." ja sitten alkoikin maapallo pyörimään ihan silmissä. Muutaman kerran Escort pyöri ison akselinsa ympäri, kunnes pysähtyi paikalleen. Saldo: Auto aika rumaan kuntoon, mies viikoksi sairaslomalle lievästä aivotärähdyksestä ja voitto meni sivu suun sekä tämän kauden kisat loppuivat tähän.
Onneksi toisilla sujui sentään paremmin. Raku oli EVK:ssa kolmas ja Esko Suominen viides. Jyrki Suominen ja Petri Honkakangas olivat B-finaalissa, heidän lopulliset sijoituksensa olivat 10. ja 11.
Yhdistetyssä nuorten ja naisten luokassa päivän kunkku oli Teemu Lehtonen, josta tuli samalla lähes yhden kierroksen vaille tripla-mestari Krouvinummella vuosimallia 2008. Teemu noudatti samaa kaavaa kuin Jurvassa eli pikkuhiljalleen hitaammista ohi ja ruutulipulle ensimmäisenä. Teemu oli viimein suorastaan ylivoimainen. Susanna Kuusistolla ja Miia Perellä A-finaaliputki katkesi tähän kisaan.
Yleisessä luokassa päivän voittaja oli Tomi Ruuska, joka nappasi kauden viidennen voittonsa. Hän ajoi muuten tässä kisassa kauden kahdeksannen kilpailunsa, joista jokaisessa hän on ollut A-finaalissa. Aikamoinen saldo. Omista seuralaisistamme parhaiten ajoi Jyrki Suominen, joka oli ensimmäistä kertaa urallaan yleisen A-finaalissa. Siellä hän kurvasi Golffinsa neljäntenä maaliin. Raikuvat onnittelut Jyppelle täältä ahtaasta selostuskopista. Esko Suominen oli Saabillaan kahdeksas, Juha Pere kymmenes, Raku 13. Pepe 15. sekä Honkakangas 17.
Olli Pärkön Picasa-galleriasta ja Galleriasta löytyy pari kuvaa sekä tästä Blogistin ajosuoritukseen.
Team Etuveitikan kuljettajien kanssa lähdettiin katsomaan millainen keli oli lauantaina Jurvan Botniaringillä. Aamun suht' hyvän kelin jälkeen ilma muuttui lähes yhtä kosteaksi kuin impi Juhannusyönä. Kostea keli on kuulemma etuvetomiehen keli. Sitä päätettiin kokeilla.
Lauri Marttila saatteli viivalle uudenkarhean Peugeot 405:n. Eka lähdössä Late oli aika köykäistä kamaa toisten mukana. Varikolla kuultiin, että Pösö ei toimi alle 4000 kierroksen. Matka jatkui keräilyyn, jossa tie nousi pystyyn.
Teemu Lehtonen rypisti heti ensimmäisessä lähdössä itsensä suoraan semifinaaliin, josta matka jatkui A-finaaliin. A-finaalissa normaalisti tasoitusta lähdössä, mutta sitten alkoikin ohitusrumba. Pikkuhiljalleen Teemu hivuttautui kohti kärkeä. Viimeisen kierroksen viimeisessä mutkassa Teemu oli aivan edellä ajaneen Joni Viidan takaluukussa kiinni, mutta viimeinen ohitus jäi uupumaan. Tuloksena oli kuitenkin upea toinen sija.
Yleisessä Blogisti otti omaksi ja varmasti muidenkin hämmästykseksi alkuerästään voiton. Tämä kasvattikin itseluottamuksen äärimmilleen, jonka takia semifinaali menikin pääosin radan ulkopuolella ajaen. Parin epäonnisen kuljettajan avustuksella irtosi kuitenkin paikka sijoituskarsinta 1:een. Tässä tulikin aika helposti voitto. C-finaaliin mentiin taas intoa puhkuen. Ensimmäisessä tiukassa kurvissa sitten hieman tapahtuikin ja tästä annettiin meikäläiselle musta lippu törkeästä peräänajosta.
Yleisessä Rainer Lehtonen otti voiton myös alkuerässään, joka takasi paikan suoraan semifinaaliin. Semifinaalissa ensin lähdön jälkeen neljänneksi ja siitä pikkuhiljalleen toiseksi. A-finaalipaikka jäi kuitenkin noin 20 sentin päähän. B-finaalissa Raku noudatti lähes täsmälleen semifinaalin kaavaa. Lähdöstä sijoille ynnämuut ja sitten ohitusten avulla nousu toiseksi, mutta jälleen voitto ja samalla A-finaaliin nousu jäi 20 sentin päähän.
EVK-luokassa Blogisti toimi matkustajana alkuerässään, mutta lähes maaliviivalle asti oli kiinni suorassa jatkopaikassa. Kuitenkin Euran Matilainen pääsi juuri ennen maaliviivaa ohi. Tästä lähdöstä tuli taas lippua, tällä kertaa mustavalkoista ja syynä oli painaminen. Tämän jälkeen olikin pakko rauhoittaa ajoa, ettei vain saisi toista mustaa samassa kisassa. Keräilyn lähdössä takasuoralle toisena ja maaliin voittajana. Paikka aukesi semifinaaleihin. Semifinaali sujuikin muuten ihan ok, kunnes 50 metriä ennen ruutulippua heitin kolmosen sijaan ykköstä kehiin. Tällöin Euran Matilainen pääsi ohi ja Pösöstä katkesivat vauhtipyörän pultit. Meikäläisessä on siis selvästikin etuvetomiesainesta; kisan saldona musta ja mustavalkoinen lippu.
Raku lähti hakemaan omaansa pois EVK-luokasta, kun yleisen A-finaalin luisuminen käsistä harmitti sen verran. Alkuerästä helposti voitto. Samaa voitaneen sanoa semifinaalin voitosta ja eikä viimein A-finaalinkaan voitto ollut mikään liian vaikea, sillä Raku pääsi jo heti toisesta kurvista johtoasemaan ja sen pidossa ei ollut mitään vaikeuksia.
Team Etuveitikalla kisat menivät loistavasti; Raku EVK:n ykkönen ja Yleisen kahdeksas sekä Hulivili nuorten toinen. Palkintona tuli kolme pyttyä ja lahjakortteja 550 euron arvosta. Etuveitikan Mazda ja Laten Pösö eivät osoittaneet kiinnostusta ostotarjoushässäkässä, joten ne tulivat takaisin kotitallille.
Galleriasta löytyy pari kuvaa ja tästä Blogistin ajosuoritukseen.
Puolitoista viikkoa sitten ajeltiin Kokemäellä Maanrakennus JM. Meikäläisistä ajamassa olivat Lauri Marttila nuorissa, Susanna Kuusisto naisissa ja Petri Heinonen, Jyrki Suominen sekä Teijo Ylismäki yleisessä luokassa.
Nuorten luokkaan Late oli saanut lainaksi Jyrkin Golffin. Aluerässä Late ajoi neljänneksi, joka varmisti paikan semifinaaliin. Semissä kolmanneksi ja seuraava lähtö olikin sijoituskarsinta 1. Tästä nousi kaksi parasta A-finaaliin, niin Late ajoikin itsensä toiseksi. A-finaalissa lopullinen sijoitus oli kolmas, vaikka kuulemma parempaankin olisi ollut mahkuja, jos ei olisi tarvinnut autoa säästellä.
Naisissa Susanna nappasi alkuerässä toisen sijan. Semifinaalista tuloksena oli kolmas sija ja Laten tavoin sijoituskarsinta 1:een. Sijoituskarsinnasta Susanna otti voiton. A-finaalissa tuli kolmas sija. Susanna on viime kisoissa ajanut aika vakuuttavasti: Raumalla kolmas, Honkajoella neljäs, Porissa kolmas ja täällä taas kolmas. Päävoitto antaa vielä odottaa, mutta kyllä se sieltä tuloillaan on.
Yleisessä Jyrki oli hieman liian innokas alkuerässä ja ohitti keltaisten lippujen vaikutusalueella edellä menneen auton. Tästä tuomaristo rankaisi Jyppeä mustalla lipulla ja kisat olivat sitten siinä.
Pepe sijoittui alkuerässä kolmanneksi, mutta välierässä tapahtui niinkin kummallinen juttu, että Pepe tippui kilpailusta. Lähtö onnistui surkeasti ja tämän jälkeen kolmen ohituksen jälkeen hän ei ehtinyt kuin viidentenä ruutulipulle ja kisat olivat siinä.
Teijo Ylismäki avasi kisat huonosti, sijoittuen alkuerässä seitsemänneksi. Keräilystä tuli kuitenkin toinen sija. Välierän neljäs sija varmisti paikan semifinaaliin. Semifinaalin viides sija tarkoitti kuitenkin sitä, että kisa loppui siihen.
Nuorissa ja naisissa tuli siis seuralle menestystä, mutta yleisessä...
Jesse Pihala, kartturinaan Panu Laukkanen, lähti hakemaan kauden viimeisestä F-cupin osakilpailusta hyvää tulosta ja samalla B-junnujen cupin hopeasijaa. Ekalla EK:lla vauhti oli hyvää, tuloksena kolmas sija. Toisella EK:lla vauhti oli edelleen ihan kohdalleen, tuloksena kahdeksas sija. EK2:n maalissa Jesse sai tiedon, että hänen pahin kilpakumppaninsa Jari-Matti Tiilikka oli keskeyttänyt. Näin cupin hopea olisi aivan varma, jos Jesse tulisi maaliin vähintään neljäntenä. EK3 meni aivan metsään ajan osalta. Vasta luokan 16. nopein aika ja 30 sekuntia takkiin kärkiautolle. Kokonaistilanteessa Jesse tippui seitsemännelle sijalle.
EK4:lle Jesse kuitenkin kokosi itsensä ja tuloksena oli toinen sija vain 0,1 sekuntia kärkiautolle hävinneenä. Kokonaistilanteessa Jesse nousi viidenneksi. Viimeisellä EK:lla Jesse raivosi itselleen pohja-ajan lähes 10 sekunnin kaulalla toiseksi tulleeseen. Tämä tarkoitti kokonaistilanteessa nousua rallin kolmanneksi ja samalla varmistui F-cupissa hopea. Parhaimmat onnitteluni JM-Blogin puolesta.
Jessen ajosuoritusta Urjalassa tästä linkistä ja tästä linkistä.
Juttu aiheesta myös F-cupin sivuilla Mestarit Lopputulokset
Sunnuntaina sujui seuramme jäsenillä mainiosti Porissa. Neljä kuljettajaa viidestä oli A-finaalissa, kun Ylismäen Teijolta hajosi auto heti ensimmäisessä lähdössä. Naisten luokassa seuran sisäinen järjestys säilyi samana kuin Raumalla; Miia Pere oli toinen ja Susanna Kuusisto oli kolmas.
Yleisessä Pepe kaasutteli B-finaalin voittoon, mutta A-finaalissa Kuplasta loppui puhti kesken ja tuloksena oli seitsemäs sija. Peren Juha pisti hieman paremmaksi sijoittuen viidenneksi. Kisat menivät siis seuran kannalta aika putkeen.
Lauantaina ajeltiin perinteinen NaSun järjestämä Rantaralli. Rallihan kiertelee tässä aivan lähiseuduilla, joten seuramme kuljettajilla oli kovat odotukset rallin suhteen. Odotuksiin vastasi parhaiten Jussi Kumpumäki, kartturinaan Mikael Korhonen, ajaen mainiosti Nuorten SM-sarjan voittoon. Jussi nappasi pari EK pohja-aikaa ja oli muuten aina aivan kärkijoukossa, paitsi EK5:llä. EK5:lla tuli voittajaan eroa 10 sekuntia, mutta Jussi kuittasi tämän välittömästi seuraavan EK:n pohja-ajalla. Voiton ansiosta Jussi nousi myös Nuorten SM-sarjan kokonaispisteissä roimasti ylöspäin aina hopeasijalle asti (SM-loppupisteet). Suuremmoiset onnittelut Jussille ja Mikaelille hopeamitalista. Lisäinfoa seuraavasta linkistä Ukitig Racing Team.
Muuten ralli sujuikin sitten aika mollivoittoisesti, kun A-junnuissa Kimmo Oja-Nisula, kartturinaan Elisa Oja-Nisula, joutui keskeyttämään EK7:lla. Ennen tätä hän oli ajanut neljän ensimmäisen pätkän pohja-ajat. Tekninen vika korjasi Kimmon omiin hoteisiinsa.
Myöskään Mika Heinosella, kartturinaan Janne Kuusisto, ei ollut sen parempi onni matkassa. EK2:lla vaihdelaatikosta katosi 4-vaihde ja Mikke päätti keskeyttää siihen. Nyt alkoi armoton remontti, että laatikko tulisi kuntoon ensi viikon lauantaiksi.
Jesse Pihala, kartturinaan Marko Salminen NoorUA/MK, aloitti Kimmon tapaan mahtavasti ajaen kolmella ensimmäisellä EK:lla pohja-ajat. Tämän jälkeen moottori sanoi poks ja kisat siinä. Jessellä alkoi armoton moottorin metsästys, sillä lauantaina ajetaan F-cupin viimeinen osakilpailu.
Jussin lisäksi ainoastaan Olli Helenius, kartturinaan Olavi Uusikartano, pääsi maaliin asti. Lopullinen sijoitus oli B-junioreissa 17.
Karvialla päräytettiin lauantaina jokkiskisat, jossa kisailtiin samalla nuorten ja naisten viimeinen aluemestaruusosakilpailu. Allekirjoittanut lähti matkaan Laten kanssa Opelilla. Tuloksena piti olla Latelle roimasti aluemestaruuspisteitä ja meikäläiselle EVK:n voitto. Toisin kävi, kisat menivät aivan poskelleen. Latella särkyi jäähdytin eka lähdössä ja eikä ehditty vaihtamaan uutta tilalle ennen kuin seuraava lähtö jo meni. Meikäläinen päätyi yleisessä radan keskellä olevaan ankkalampeen. Joo, lähti aivan lapasesta. EVK:ssa sitten tulikin pienoisia vaihteisto-ongelmia, joten siinä se. Positiivista oli kuitenkin, että Opel sai uuden ja varmasti paremman kodin jostain Kauhajoen suunnalta. Incar-kuvaa tulossa, jossa valitettavasti ankkalammikkokuva on aika heikkoa, kun käytin vanhaa kasettia.
Pihalan Jesse oli tänään ajamassa SM-Rallisprintiä Huittisissa. Kisa toimi esikisana ensi viikonlopun Rantarallia varten. Hyvin esikisa sujuikin, sillä tuloksena oli oman luokan voitto neljän sekunnin marginaalilla. Mitä raikuvimmat onnittelut myös blogistin puolesta. Tästä linkistä näkymää Jessen ajosuorituksista.
Kyseinen F-cupin viides osakilpailu ajettiin lauantaina Heinolassa. Seuramme jäsenistä mukana oli Pihalan Jesse, joka pyrki saamaan mahdollisimman hyvän tuloksen edellisen osakilpailun keskeytyksen jälkeen. EK1:llä Jesse avasi hienosti ollen neljäs, jääden voittajasta 1,8 sekuntia. EK2 ja EK3 antoivat lähes vastaavat tulokset ja kolmen ajetun pätkän jälkeen Jesse piti hallussaan kokonaistilanteen kolmatta sijaa, jääden johtajasta 6,9 sekuntia.
EK4:lla tulikin sitten roimasti tappiota kärkeen. Sama ongelma vaivasi kaikkia muitakin Jessen jälkeen lähteneitä, kun EK4:llä oli vetänyt Seppo Kallonen Volvollaan ulos ja ulosajopaikan lähellä kilpailijat joutuivat hidastamaan. Jesse jäi pätkän yhdeksänneksi ja voittajaan eroa tuli reilut 25 sekuntia. Yleiskilpailussa tämä tiesi tippumista viidennelle sijalle. EK5:lla ja EK6:lla Jesse otti vähän rauhallisemmin, kun kärkisijat olivat karanneet jo lähes tavoittamattomiin. Viidentenä maaliin ja pisteitä ropisi pussiin 22 kpl.
F-cupin kokonaiskilpailun B-junnuissa Jesse on tällä hetkellä sijalla viisi. Kuitenkin hänellä on vielä hyvät mahdollisuudet kaikille muille kärkisijoille, paitsi voittajaksi. Jessen saldo viidestä osakilpailusta on seuraava: neljäs, kolmas, toinen, keskeytys ja viides. Sanoisin, että jos Jesse on viimeisessä osakilpailussa kolmen parhaan joukossa, tämän ansiosta hän nousee sarjan kokonaistilanteessa toiseksi. Viimeinen osakilpailu ajetaan 4.10 Urjalassa. Tästä linkistä pääsee mukaan Jessen vauhtiin.
Rallikeisarimme olivat lauantaina ajamassa kilpaa Tampereella Autoglym-rallissa, joka oli samalla Nuorten SM-ralli. Tulokset olivat hyviä Kimmo Oja-Nisula, kartturinaan Elisa, voitti oman luokkansa. Mika Heinonen, kartturinaan Janne Kuusisto (JanneQ), olivat omassa luokassaan kolmansia. Kumpumäen Jussi ajoi Nuorten SM-sarjassa sijoittuen 11. sijalle. Jussin EK-tulokset olivat muuten hyviä, mutta EK4:llä tuli tappiota voittajalle yli puolitoista minuuttia. Tämä selittää odotuksiin nähden hieman vaatimattomamman tuloksen, muuten EK-ajat olivat kolmen ja kymmenen parhaan joukossa. Tulokset tässä. Mikken ajolinjaa Tampereelta (1,8 Megaa).
Nokialla pyristeltiin sunnuntaina jokkista ja paikalla olivat Lehtosen veljekset. Hemppa ajeli yleisessä ja EVK:ssä sekä Temppa nuorissa. Menestystä ei valitettavasti tullut, vain pelkkää korjausta. Nokian tulokset
Raumalla pöristiin myös sunnuntaina jokkiskisojen merkeissä. Paikalla olikin vähän enemmän V-SUA:n kuljettajia. Naisissa arvon leidimme ajoivat molemmat lähes huippukisat. Miia Pere oli toinen ja Susanna Kuusisto kolmas. EVK-luokassa parhaiten pärjäsi Jyrki Suominen ollen 10. Yleisessä pokaalin syrjään pääsivät kiinni jaetulla 8. sijallaan Juha Pere ja Petri Heinonen sekä 15. maaliin kurvannut Teijo Ylismäki. Rauman kisan yleisen B-finaalissa oli vain kaksi autoa viivalla, kun mm Pepe ja Juha jäivät rannalle tästä lähdöstä. Lähdönjärjestelijät eivät päästäneet viivalle enää muita autoja sen jälkeen, kun C-finaalin nousija ehätti viivalle. Täällä seuramme jäsenien autoja meni kaupan, mutta muutama uusi auto tuli taas seuraan, kun puheenjohtajammekin sai itselleen EVK-luokan voittaneen Volvon. Rauman tulokset
Tulevana viikonloppuna Rallikansa vaeltaa lauantaina Tampereelle Autoglym-ralli, jossa mukana ovat Kumpumäen Jussi, Heinosen Mika sekä Oja-Nisula Kimmo. Jussi pääsee starttamaan numerolla 7, kun taas Mikke ja Kimmo lähtevät numeroilla 229 sekä 243. Kyllä pojille tulee pitkä päivä…
Raumalla ja Nokialla ruopataan sunnuntaina jokkista. Raumalla paikalla ovat Jyrki Suominen, Petri Honkakangas, Petri Heinonen, Juha ja Miia Pere sekä Susanna Kuusisto. Pepe jatkaa voittoputkeaan ja Jykä pokkaa parhaat palkinnot kotiin EVK:ssa. Nokialle taas suunnistaa Team Etuveitikan kuljettajat Teemu ja Henri Lehtonen. Hulivili näyttää täälläkin hauista toisille nuorten luokan kuskeille, jos vain autossa on takapää vielä kasassa Hempan ajon jälkeen. Bloginpitäjäkin on ehkä Nokialla penkan päällä katsomassa autojen ruoppausta ja jännittämässä jääkö autoa tarjoushaaviin vai ei. Kisakuume olisi kova, mutta talli on valitettavan tyhjä.
Uki-rallissa rähistiin oikein oikeilla rallipeleillä ja bloginpitäjäkin oli elämänsä toista kertaa katsomassa rallissa. Kyllähän näiden kuljettajien kulku oli aika kohdallaan, mutta totuuden nimessä täytyy sanoa, että kyllä siitäkin porukasta löytyi muutama auto, jota ei voi hyvällä omatunnolla kutsua ralliautoksi. Anteeksi vaan, mutta mielestäni ei Nissan Micra ole ralliauto siinä missä Mitsubishi Lancer E9. Kärkipään kuljettajat vetivät kyllä sellaista haipakkaa, että pelkästään katsominen sai mahan kuralle. Ei tullut mitään innostuskipinää tuollaisiin kilpa-autoihin.
Rallissa Kumpumäen Jussi antoi palaa eka kertaa yleisessä luokassa ja tulos oli vähintäänkin kohtuullinen. Omassa luokassaan sijoitus kahdeksan ja kokonaiskilpailussa 29. Lisäinfoa seuraavasta linkistä Ukitig Racing Team.
Oja-Nisulan perhekunta kiidätti Starletin A-junnujen kokonaiskilpailussa neljännelle sijalle ja omassa luokassa tuli voitto. Parempaankin olisi ollut mahdollisuuksia, mutta EK6:lla ja EK8:lla esiintyneet ongelmat veivät mahdollisuudet kokonaiskilpailun palkintopallilta.
Kuvia ja video Uki-rallin EK4:lta. Videolla mm Jussi Kumpumäki ja Kimmo Oja-Nisula.
Uusikaupunki-ralli pöräytetään ensi lauantaina Uudenkaupungin lähimaastoissa. Seuramme jäsenistä ovat mukana Jussi Kumpumäki numerolla 46 (Honda Civic) ja Kimmo Oja-Nisula numerolla 103 (Toyota Starlet), kartturinaan Elisa Oja-Nisula sekä Miika Nikusaaren (MynUA) numerolla 91 (Ford Escort) kartturina toimiva Kimmo Lahtonen.
Rallia voi seurata livenä myös netissä osoitteesta http://www.tenab.net/online.htm
Uki-rallin viralliset kotisivut http://www.tms.fi/ukiralli/2008
Linkki ralli.net:n juttuun http://www.ralli.net/rnet/index.php?op=NEArticle&sid=3400
Mennä lauantaina pöristeltiin myös Porissa, kun siellä oli ohjelmassa F-cupin kesäkauden avauskilpailu. Meikäläisistä oli mukana Jesse Pihala kartturinaan Panu Laukkanen. Talvikauden jälkeen he olivat B-junnujen kokonaiskilpailussa toisena.
Porissa Jessen vauhti ei ollut aivan sitä kuin talvikaudella. Ainakin alussa vauhti oli hieman nihkeää; EK1:llä kahdeksas sija ja EK2:lla 13. sija. EK3:lla Jesse näytti, että nopeuttakin löytyy ja tuloksena oli neljäs sija 2,9 sekuntia kärkeen. EK4:lla tuli sijoitukseksi viides. EK5:n lähtö kuitenkin koitui kohtaloksi, jossa perä meni varmaankin sileäksi. Ainakaan Corolla ei kulkenut metriäkään eteenpäin, vaikka kone raikuikin normaalisti. Tuloksena oli siis keskeytys. Kilpailun voitti Jaro Kinnunen, jolla on B-junnujen kokonaiskilpailun voitto jo lähes takataskussa, kun hän on koonnut sarjassa kahta pistettä vaille maksimipisteet. Jesse on tällä hetkellä sijalla 7., mutta keskeytyksestä ei sen suurempaa murhetta kannata kantaa, sillä kesäsarjan kolmesta kilpailusta otetaan lopputuloksiin mukaan vain kaksi parhaiten sujunutta rallia. Joten kaikki mahdollisuudet on vielä nousta kokonaistuloksissa toiseksi.
Heleniuksen Olli, kartturinaan Olavi Uusikartano, oli myös mukana rallissa B-junnussa F-cupin ulkopuolisessa kilpailussa. EK-tuloksissa he sijoittuivat tasaisesti 10-15 sijan välille. Yleiskilpailussa he sijoittuivat sijalle 13.
F-cup jatkuu seuraavaksi 13.09 Neste Jari-Pekka rallilla Heinolassa ja päättyy 04.10 Nuutajärven Lasi-ralliin Mäntässä.
Pikku-SM:t on taas tätä vuodelta takana ja uusi kunkku on löytynyt. Lämmin keli houkutteli paikalle runsaasti katsojia ja keli helli myös kuljettajia. Järjestävän seuran puolesta kisat menivät mainiosti, kun vielä jokaisesta luokasta tuli voitto V-SUA:lle.
Kisa polkaistiin käyntiin yleisellä luokalla. Heti ensimmäisessä lähdössä Heinosen Pepe pöräytteli aika vauhtia menemään helppoon lähtövoittoon. Kilvanajon mallia näyttivät omassa alkuerässään Jesse Pihala ja Matti Raittinen, jotka ohittelivat toisiaan vuoron perään. Ohitukset sujuivat mallikkaasti ilman pintakosketuksia, voiton tässä taistelussa korjasi Raittinen.
Keräilyerissä sattui päivän pahin kaato, kun Honkakankaan Petrin Saab 96 pyörähti ympäri keulan kautta. Petri vietiin jatkotutkimuksiin Ukin aluesairaalaan ja hetken aikaa kilpailupaikalla jouduttiin odottelemaan toista ambulanssia. Honkakankaalle ei onneksi sen pahemmin käynyt, mitä nyt taju katosi hetkeksi aikaa. Äijä oli kuulemma ambulanssissa vastannut kysymykseen missä olet "Kait mä jokkiskisoissa olen?". Honkakankaan kaadon lisäksi hinauskalustolla riitti paljon työtä ja erityisesti haarukkatrukki joutui useasti töihin. Mahtoiko kaatoleka ja metsäkirves houkuttaa ajajia ajamaan taitojensa ylärajoilla?
Semifinaaleissa voittoihin pääsivät Petri Heinonen, Jesse Pihala, Matti Raittinen, Tuomas Siren, Jani Ahlgren ja eräs bloginpitäjä. Oma voitto tuli lievästi tuomariston avustuksella, kun maaliin edellä ajanut Teppo Kankare sai musta-oranssin lipun auton savuttamisesta. Täytyy kyllä sanoa, että aikamoiset suojasavut tulikin perästä lähes kierroksen verran ja itse oli aivan pakko ajella aivan pintakaasulla, jotta edes jotain näkisi eteensä (tämän voi todeta myös Fototuubissa olevasta in-car-videosta). Finaaleissa nähtiin myös V-SUA:n kuljettajista Mika Heinonen (17.), Jyrki Suominen (15.), Juha Pere (13.) ja Esko Suominen (9.).
A-finaalissa kolmikko Pepe, Jesse ja Raittinen pääsi toisilta karkuun heti lähdössä. Päätykurvin jälkeen tultiin järjestyksessä Pepe, Jesse ja Raittinen, muut hieman jääneenä. Pepe ja Jesse pääsivät karkuun Raittiselta, mutta Jesse ei päässyt Pepestä ohi paremmasta suoranopeudesta huolimatta. Voittoon ajoi siis V-SUA:n Petri Heinonen ja kakkoseksi tuli Jesse Pihala. Meikäläinen tuli maaliin viidentenä, vaikka ajoin niin lujaa kuin pystyin, eroa tuli vain lisää seuraaviin…
Seuraavaksi taisteltiin Krouvin valtiattaren / prinssin arvonimestä. Ennakkokaavailujen mukaisesti A-finaaliin itsensä ajoi V-SUA:n Teemu Lehtonen. Muut A-finalistit olivat Sami Rajala, Miia Virtanen, Aki Saarni, Tomi Suomela ja Sami Leiniö. B-finaalissa voitosta taisteltiin aina viimeiseen kurviin asti, jossa Lauri Marttila meni väkisin ohi Peren Miiasta ja samalla A-finaaliin. A-finaalissa tapahtumia riittikin aikamoisesti, mutta viimein voittoon ajoi Teemu Lehtonen. Aki Saarni päätti vielä viimeisessä kurvissa nykäistä kakkospaikalta penkkaan niin, että kuulutuslaitteistokin läksi siinä sivussa mukaan. Tästä Aki pokkasi erikoispalkintona metsäkirveen. Marttilan Lauri sijoittui viimein kolmanneksi ja Miia Pere kahdeksanneksi. Suunnattomat onnittelut Hulivilille uran ensimmäisestä voitosta.
Jos toisissa luokissa riitti tilanteita, kyllä niitä sitten oli myös EVK-luokassa. Sähäköiden vaiheiden jälkeen A-finaalista löytyivät sellaiset nimet kuin: Jonttu Rajala, Lauri Laine, Heimo Mäkelä, Rainer Lehtonen, Kari Suomela, Esko Suominen ja bloginpitäjä. Lähdöstä parhaiten saivat pelinsä liikkeelle Mäkelä ja Jonttu. Päätykurvin tapahtumien jälkeen johdossa oli Jonttu ja Esko piti toista sijaa. Koivunkurvissa Jonttu spinnasi ja Esko siirtyi kärkeen Suomela kannoillaan. Bloginpitäjä ohitti Suomelan päätykurivissa ja Eskon koneen sanoessa poks hieman Koivukurvin jälkeen, olikin helppo työ korjata voitto kotiin. Toisena ruutulipulle kiirehti Jonttu, joka oli lopulta aivan takaluukussa kiinni. Esko jäi lopulta kuudenneksi ja Raku keskeytti hiekkapenkkaan jääden seitsemänneksi. Suomisen Jyrki oli tässä luokassa kahdeksas.
Kisat on taas kerran käyty ja nyt voidaan puida asioita sekä peltoja rauhassa. Galleriassa kuvia ja linkit Fototuubista löytyviin in-car-pätkiin Yleisestä, Nuoret/Naiset ja EVK:sta.
Tuleva sunnuntaina se on siis käsillä. Lähes vuoden odotetuin kisailu "pikku-SM". Viime vuonna valtikan otti käsiinsä Tero Tuomola, Jesse Pihalan ollessa paras V-SUA:n kuljettajista. Kisat muistetaan myös monista kaadoista, joista rajuin oli A-finaalissa tapahtunut Petri Heinosen raju, ainakin kuuden kierroksen kaato.
Säämittarin oletusten mukaan viikonlopuksi olisi tulossa kohtalaisen mukava keli, joten siltäkin osin kaikki tuntuisi olevan kunnossa. Karkeloihin on ilmoittautunut 148 kuljettajaa, joista 80 Yleiseen, 30 Nuoret/Naiset- ja 38 EVK-luokkaan. Rata on lanattu viime viikolla kuntoon loistokuntoon ja sen jälkeen se asetettiin käyttökieltoon. Radan pusikkoa siistittiin sekä muutenkin varmistettiin, että kaikki on kunnossa kauden päätapahtumaa silmälläpitäen.
Yleisessä luokassa kovimmat paineet asetetaan hallitsevan Suomen Mestarin ja jokkiksen pistepörssin kärkinimelle Joni-Pekka Rajalalle. Muita voittajaehdokkaita ovat mm. Tomi Rinne, Lassi Marjamäki ja Kalevi Virtanen sekä ei sovi unohtaa viime vuoden voittajaa Tero Tuomolaa, jolla oli hyvä auto alla jo toukokuun Naantali JM:ssä. V-SUA:n omista sankareista vahvoilla tietenkin Jesse Pihala ja Petri Heinonen. Jesse on trimmannut omaa Kuplaansa viikkotolkulla ja ainakin jäsentenvälisissä sen vauhti tuntui olevan kohdillaan. Pepe sen sijaan aloittaa näistä kisoista tämän kisakautensa ja Fiatilla ei ole ainakaan vielä ajettu metriäkään, vaikka omistaja vakuuttaa sen olevan kunnossa. Minä ainakin uskon ja luotan siihen, että Pepe on varmaa A-finaalikamaa. Peren Juha tulee taas kerran mukaan jo lähes surullisen kuuluisalla Fiatillaan, joko nyt kaikki palaset pysyisivät kasassa ja menestystä olisi tiedossa.
Nuorten ja Naisten luokan voittajaehdokkaiksi pitää luetella ainakin Riikka Holma, Henry Djakonowsky ja Jere Lehtinen. Kaikki ovat omien luokkiensa jokkiksen pistepörssissä kärkisijoilla. Tutummista kuljettajista Miia Pere ja Teemu Lehtonen ovat varmuudella myös finaalikamaa. Teemu tulee kisoihin vihreällä paholaisellaan, jossa on ainakin voimaa tarpeeksi. Viivalle ilmestyy myös Lauri Marttila Nuorten SM-kilpailussa kaatamallaan Pösöllä. Mahtaako nyt laite pysyä räpylässä ja käyntihäiriöt olisivat taakse jäänyttä elämää?
EVK-luokassa ehdottomana tähtenä tuikkii Kardaanikunkun moninkertainen A-finalisti Tero Parkkinen. Tero ajelee harvakseltaan, mutta silloin kun mukana ollaan, tulosta yleensä tulee. Finalistiehdokkaiden joukkoon pitää myös lisätä tietenkin Rajalan Jontun nimi sekä Jarmo Meriläinen, joka suunnattoman monta kertaa on saattanut Coltinsa A-finaaliin. Ehkä myös nimet Jussi Railanmaa, Kimmo Penttilä ja Kari Suomela löytyvät finaaleista. Paikallisista väreistä vähäiset roposet kannattaa laittaa Esko Suomisen (Saab 96), Rainer Lehtosen ja Mika Heinosen nimien päälle. Jos laitteet ovat kunnossa, niin ei se ainakaan miehistä jää kiinni.
Tulipas siinä muutama nimi lueteltua, varmaan joku veikkauksista pitää paikkansa, mutta eniten toivon sitä, että sunnuntaina taivaan isäntä pitäisi vesihanansa kiinni. On se vain keskimäärin paljon mukavempaa ajella kilpaa poutaisessa säässä kuin sateessa, ehkä katsojiakin miellyttää enemmän pilvetön taivas. Tiedossa on kuitenkin hyvät kapinat ja tulossa on jälleen vauhtia, uskomattomia ajosuorituksia sekä monia kaatoja. Yritystä ei ainakaan oman seuran jäseniltä tule puuttumaan. Tervetuloa mukaan!
Lauantaina kisailtiin Länsirannikon ralli, joka oli pienoisralli (vain kolme EK:ta). Ralli oli myös samalla aluemestaruusosakilpailu. Mukana olikin monta kuljettajaa V-SUA:lta. Kumpumäen Jussi ajoi Yleisessä luokassa. A-junnuissa oli mukana Kimmo Oja-Nisula. B-junnuissa ajoivat Jesse Pihala, Olli Helenius ja Mika Heinonen.
Kumpumäellä oli rallin ensimmäisellä EK:llä joitain ongelmia, kun voittajaan tuli eroa yli minuutti. Toisella EK:lla homma alkoi jo toimimaan paremmin ja tappiota tuli vain 14 sekuntia. Kisa loppui EK3:lla tukivarren pettämiseen. Aivan loistavasti Uki-rallia ajatellen ei kenraali sujunut, mutta nyt jäi varmasti sopivasti hampaankoloon, että elokuun viimeisenä viikonloppuna on vauhti kohdallaan.
A-junnuissa Oja-Nisulan Kimmo, kartturinaan Elina Oja-Nisula, aloitti rallikautensa täältä. Ensimmäisen EK:n tuloksista huomaa, että ajotuntuma oli hieman hakusessa, mutta sen jälkeen tulosta alkoi syntyä. A-junnujen yleiskilpailussa Kimmo sijoittui seitsemänneksi ja omassa luokassaan hienosti toiseksi, häviten luokan voittaneelle Juha Järviselle vain 3,9 sekuntia.
B-junnuissa nopeinta vauhtia piti Reijo Heikkilä, joka voitti yleiskilpailussa toiseksi tulleen Jesse Pihalan yli 25 sekunnilla. Lieneekö jonkunlaista kotikenttäetua ollut ainakin EK1:llä. Tiedä häntä, mutta joka tapauksessa mainio tulos jälleen Jesseltä. Oman luokkansa Jesse voitti lähes minuutin erolla seuraavaan. Hyvään vauhtiin pääsi myös Mika Heinonen, kartturinaan Janne Kuusisto. Hän sijoittui yleiskilpailussa viidenneksi ja luokassaan neljänneksi. Jesseenkin tuli tappiota vain reilut 10 sekuntia. Koko matkan ajan kuljettajalla oli tunne, etteihän tästä tule mitään, mutta kello ainakin tykkäsi ajolinjoista. Heleniuksen Olli, kartturinaan Olavi Uusikartano, toi taas varmasti BMW:nsä maaliin. Sijoitus oli yleiskilpailun 27 ja luokkansa 16. B-junnuissa viiletti myös laitilalainen kuljetusyrittäjä Matti Raittinen (Konneveden MK/UA), joka päästeli B-junnujen yleiskilpailussa kolmanneksi.
Tapahtumia on todellakin ollut sitten viime kertaisen päivityksen. Valitettavan pitkä aika ehti kulumaan, ennen kuin taas päädyin näppäimistön lähelle. 10.08 ajettiin JM-kilpailu Mellilä 4000. Tällä kunnostautuivat erityisesti Team Etuveitikan kuljettajat Henri ja Teemu Lehtonen sekä Peren aviopari. Henri oli Yleisen 16. ja Peren Juha Yleisen 17. Naisissa Miia Pere ehätti kolmantena ruutulipulle. Nuorissa seuramme Hulivili Teemu oli myös kolmas ja Marttilan Lauri Citroenin jäähyväiskisassa 11. Olli Pärkön ottamia kuvia löytyy Galleriasta.
Viime viikonloppuna ajettiin Kokemäen Kuhmut, jossa menestystä sai maistaa Kuusiston Susanna naisten luokan kahdeksannella sijallaan. Muille kilpailijoillemme ei Kokemäeltä tullut kuin kokemusta, kun Lehtosen Teemullakin Mazdassa kääntyi takapyörä heti eka lähdössä auton alle.
Kyllä se aurinko paistaa näin maanantainakin, vaikka koko viikonlopunkin piti todella hyvää keli päällänsä. Oli muuten komeat kilpailut tuolla Kunkussa. Kansaa oli katsomot pullollaan ja Hirvosen Mikkokin kävi pari kertaa kääntämässä radalla rattia. Mutta eihän tuollainen mestarimies viitsinyt varastaa koko showta itselleen, vaan oli kohtelias myös meille tavallisille tallaajille.
Kisat alkoivat lauantaina aika-ajoilla. Nuorissa oli seurastamme tulessa Late. Late vetäisi ensimmäisen aika-ajossa penkereeseen, josta kello ei tietenkään tykännyt. Toinen lähtö meni ehkä vieläkin huonommin, kun päätykurvissa joku ajoi takahudlariin, jonka seurauksena tuli pyörähdys. Kisa loppui siihen, sillä ajat eivät riittäneet 15. parhaan joukkoon.
Seuraavaksi tulessa oli Jyppe, tuulennopealla Corollalla. Lähdöstä piikkiin ja siitä olikin helppo lasketella ylivoimaiseen lähtövoittoon. Toisessa aika-ajolähdössä Jyppe ei enää esiintynytkään, sillä ensimmäisen lähdön aika oli koko porukan 17. nopein aika, joka takasi varman paikan sunnuntain pääkilpailuun.
Aika-ajoissa oli myös mukana Raku liekehtivällä Corollalla. Eka lähdössä suoritettiin parit vaakapiruetit ensin vastustajien ja myös oman käden kautta, josta seurasi huono aika. Toiseen aika-ajoon lyötiin lisää painoa takapäähän, jotta viivalta irtoaminen tapahtuisi edes vähän paremmin. Se vähän paremmin toteutuikin, mutta aika ei kuitenkaan riittänyt 116. parhaan joukkoon, vaan tulos oli 121. nopein aika. Sunnuntaipaikka jäi 0,14 sekunnin päähän. Kaiken hyvän päälle sattui vielä niin, että liekehtivä Corolla vaihtoi omistajaa, kun Tauno Viitala noukki sen itselleen.
Tässä linkissä in-car:ia lauantailta.
Siirrytään ilman mitään aasinsiltaa sunnuntain tapahtumiin. Jyppe päästeli ensimmäisessä lähdössä pienien tilanteiden jälkeen toiseksi. Toisena hän roikkui aivan maaliviivalle asti, mutta kuitenkin hävisi viimein Immosen Teuvolle ku...nmitalla. Corolla ei kuulemma käynyt kunnolla lähdön jälkeen. Vikaa etsittiin kuumeisesti, kunnes joku (Mikke) keksi koitta ottaa kierroslukumittarin piuhan irti puolasta. Sieltähän ne puuttuneet tehot löytyivät. Kiekkamittarista oli tullut yht'äkkiä virtasyöppö. Tämä heitettiin hyllylle ja Jykä alkoi valmistautumaan Keräilyerälähtöön. Siinä lähdöstä piikkiin, mutta takasuoralla joku innokas tahtoi väkisin nousta kakkospaikalta piikkiin. Jyppe oli hetken aivan poikittain, mutta sai kuitenkin pidettyä Corollan ladulla. Loppu sujuikin sitten rutiinilla ja kakkossijalla tuli paikka välieriin. Välierässä kuitenkin Jyppen taistelu loppui. Corolla ei lähtenyt viivalta enää yhtä liukkaasti kuin aiemmin ja tehot eivät riittäneet toisten ohituksiin. Maaliin kuudentena, kun neljä meni jatkoon. Ensi vuodeksi tuli suora sunnuntaipaikka, nyt vain DX:ää naputtamaan kuntoon.
Bloginpitäjä tilasi lauantai-iltana 50 kg rautaa takaluukkuun. Sitä saa mitä tilaa ja Mikke oli painojen kanssa paikalla lauantaiaamuna. Raku asensi lisäpainot paikalleen sekä pikkaisen muuten säädeltiin autoa. Eka lähdössä Herbie Nissan lähti kohtalaisesti liikkeelle ja varman päälle ajaen lähtövoittoon. Seuraavaan lähtöön olikin paljon aikaa, mutta hieman ennen lähtöä tuli nostettua konepeltikin ylös. Siinä samassa huomio kiinnittyi bensaletkuun, jossa oli vuoto. Sentti pois letkusta ja vuoto tuli korjattua. Onneksi tuli nostettua konepeltiä... Välierässä pikku myöhästymisestä huolimatta jopa parempi lähtö ja kolmantena maaliin. Sitten olikin vuorossa semifinaali. Elämän ja kuoleman lähtö. Vähintään kohtalaisesti liikkeelle, mutta eka kurvin jälkeen pientä matkustelua ja vasta neljäntenä ulos toisesta kurvista. Tämänkään jälkeen ranteet eivät riittäneet sijoituksen parantamiseen, hyvä kun pysyivät edes loput takana. Sijoituskarsinta kakkosessa tulikin sitten iso noutaja, kun auto ajautui eka kurvin kaiteeseen ja siitä katolleen. Kisat menivät itseltä vähintään tyydyttävästi, kun autokin tuli ensi vuotta varten takaisin pajan pihalle.
Tässä linkissä in-car:ia sunnuntailta.
Hirvosen Mikon tunnelmia MTV3:lta sekä PH-videolta.
Kuvia löytyy Galleriasta.
Tulevana viikonloppuna päräytellään "oikeilla" kilpa-autoilla Kardaanikunkussa. Ilmatieteenlaitos on luvannut tiukkaa auringonpaistetta koko viikonlopulle, toivottavasti siis viimevuotisen kisan kaltaiset monsuunisateet pitävät hanansa kiinni koko armotun viikonlopun.
Paikalle on ilmoittautunut kunnioitettavat 483 kilpailijaa, joista 61 täräyttää nuorissa, 61 myös naisissa ja loput 361 yleisessä luokassa. Omasta lemmikkiseurastamme paikalla on kuusi kilpailijaa: Lauri Marttila nuorissa, Susanna Kuusisto naisissa sekä Rainer Lehtonen, Jarmo Rand, Jyrki Suominen ja kädetön bloginpitäjä yleisessä. Randin ja Susannan osallistuminen on huhujen mukaan vielä siinä ja siinä, kun auton moottorissa (Ford) on kuulemani mukaan jotain pientä häikkää, mutta eikös se siitä kuntoon tulisi, kun pari päivää on vielä tehokasta korjausaikaa jäljellä. Muut kilpailijamme luottavat japanilaiseen kalustoon, sillä Vakka-Suomesta raahataan kisapaikalle kaksi Corollaa ja yksi Nissan. Vähimmäistavoitteena on yksi pytty ja vain taivas on rajana... No, on siellä paikalla ainakin sellainenkin kuljettaja kuin Hirvosen Mikko. Hirvosesta tarkemmin juttua tässä Ralli.netin jutussa.
Lauantaina kisat aloitellaan klo 11:00 ja sunnuntaina 10:00. Tarkempaa tietoa löytyy Lempäälän UA:n kotisivuilta http://www.lempaalanua.net/kardaanikunkku/kunkku2008


Mikäs helvatan verkonpaino se kuviin on sattunut? Niin, todella verkonpaino.
Pari kisaa on ajettu, jässärit sekä porukkaa kävi katsomassa SRC:täkin viimeisen päivityksen jälkeen. 12.7 kisailtiin Salo JM Somerolla (joskus muistaakseni olen ollut oikein Salossa lähes ajamassa). Sieltä kunniaa ja mainetta sekä rikkinäisen auton kotiin toi miehemme Koukkelasta eli Rainer Lehtonen. Hän säväytti yleisöä ajamalla EVK-luokassa kolmanneksi. Vahinko vain, että Mazda kärsi tässä konerikon, jolloin auton kilpailut loppuivat siihen. Muut eivät päässeet päristelemään sijoituksille. Kuvatuksia löytyy tästä linkistä. Ei tullut myöskään pokaaleja seuraavana päivänä ajetusta Äetsä JM:stä, joka taasen ajeltiin Vammalassa.
Jässäreissä oli jo kohtalaisesti porukkaa ajamassa ja saatiin ratamestari Mikken suosiollisella avustuksella hyvät kisat aikaiseksi. Tästä voinet siirtyä suoraan tuloksiin, mutta sieltä havaitset, että Rallimies Oja-Nisula näytti hauista koko lopulle porukalle. Jesse hävisi hänelle vain vaivaiset kahdeksan kymmenystä Kuplallaan, joten tiukaksi meni. Kolmanneksi sijoittui Raku, joka taas hävisi Jesselle pari sekuntia. Yhteensä kahdeksan kuljettajaa kirjautti ajan itselleen. Muutama kuljettaja näiden lisäksi toi autonsa mukanaan, mutta huomatessaan radan haastavuuden, joutui perumaan osallistumisensa. Kuvia Olli Pärkön ottamana löytyy tästä linkistä.
Kauhajoelle lähti kymmenhenkinen poppoo lauantaiaamuna klo 06:30 Shelliltä. Muuten reissu meni kuulemma hyvin, mutta sade hieman venytti aikataulua. Radalta pumpattiin vettä pois tunnin verran parin imuauton voimin. Eipä ole sellaistakaan ennen pienimies kuullut, että radalta imetään vettä pois. Kuvia matkalta on ehkä tulossa, kun paikalla oli myös The Iskender.
Muutama viikko väsätty tallissa autoa kynnet verillä, niin jo alkavat innokkaimmat lukijat kehumaan sivuja kuolleiksi. Tällaiset huhut voidaan työntää suoraan takaisin suoleen. Sivuja päivitetään epätasaiseen tahtiin ja pikkuhiljalleen tahti alkaa kiihtymään, kun lähestyvät sellaiset arvokisat kuin Kardaanikunkku ja pikku-SM.
Jokkiksen SM-kisatkin päristeltiin menneenä viikonloppuna Kotkassa. Titteliä tavoitteli 240 kuljettajaa. Mestaruuteen ylsi toistamiseen Joni-Pekka Rajala. Tulosluettelosta on luettavissa, että A-finaalista löytyivät nimet Petri Laitinen, Esa Kirsilä, Antti Harju ja Mika-Matias Huttula, joten kyllä siellä aika odotettuja nimiä oli. Itselleni ainakin pienoinen yllätys oli naapuriseura Naantalin Teppo Tanilan hieno sijoitus kuudenneksi. Ja löytyihän A-finaalista pitkästä aikaa yksi Kuplakin, kun Timo Mäkinen kaasutteli sillä seitsemänneksi. V-SUA:sta ei tällä kertaa ollut kuljettajia mukana. Viikonloppuna tulee tunnin lähetys JM-SM kisoista MTV3:n Motor Forumilla (la 12.7. klo 15:00-16:00). Tässä myös linkki Ylen Urheiluruudun juttuun.
Parin viikon päästä on V-SUA:n jäsenillä onkin aktiviteettia, kun perjantaina ajetaan toiset jäsentenväliset ja lauantaina lähdetään jäsenmatkalle Kauhajoelle SRC-kisoihin.
Viime viikkojen aikana on ruopattu myös ympäri Suomenniemeä. Ilmeisesti parhaasta tuloksesta on vastannut Honkakankaan Petri, joka saavutti NCC-Roads:in EVK-luokassa kahdeksannen sijan. Tulevana viikonloppuna päristellään ainakin Somerolla ja Vammalassa. Palataan asiaan ensi viikolla ja tutkaillaan, miten kisoissa on käynyt ja miten paljon osallistujia tulee jässäreihin.
Pajan
kulmilta vielä loppuun
terveiset: Ei usko lopu,
vaikka viikon aikana tapahtui
mm seuraavaa:
- uusi sähköinen bensapumppu
tilttasi ensikäynnistykseen
=> vanha tilalle
- starttimoottori ei toiminut
=> korvaava tilalle
- öljynpainevalo ei sammunut,
öljypumppu + muuta pois =>
viimein vika vain lampun
maadoituksessa
- nelosen tulppa lensi pois
=> uusi kansi tilalle
- jarruputki väännetty
väärille jengoille =>
uutta päätä tilalle
Listan harmeista suurimman
osan voi laittaa
henkilökohtaisen hutiloinnin
piikkiin, mutta aina sattuu ja
tapahtuu, kun bloginpitäjä
on pajalla. Toivottavasti
kuitenkin työ tekijäänsä
kiittäisi myös tässä
tilanteessa, joka tapauksessa
ainakin veretä nii et morkoli
soi!
Nuorten SM-kilpailuissa seuramme mainetta olivat ylläpitämässä Teemu Lehtonen ja Lauri Marttila. Ilma suosi tätä hienoa urheilujuhlaa. Seuraavassa tietoa miten kuljettajillemme kävi.
Hulivili kaasutti itsensä eka lähdöstä suoraan sunnuntaille. Hyvä lähtö ja ensimmäisessä kurvissa nousu toiselle sijalle. Tämän jälkeen Hulivili säästeli autoaan ja tyytyi tähän varmaan jatkopaikkaan.
Late kaasutti myös itsensä eka lähdöstä suoraan sunnuntaille. Paikka irtosi hieman vaikeamman kautta, kun lähdössä auto röpötti ja toiset saivat pienoisen kaulan. Mutta parin ohituksen oli kolmas sija hallussa, joka tarkoitti suoraa jatkopaikkaa sunnuntaille. Viimeisessä kurvissa Late päätti kuitenkin koittaa rajoja ja sai aikaiseksi pienoisen kaidekosketuksen => etutolppa vaihtoon.
Sunnuntaina Late oli heti ensimmäisessä lähdössä ja eihän Pösö käynyt vielä silloinkaan hyvin. Ei edes vauhti riittänyt siihen, että olisi päässyt edelläajaneesta Skodasta ohi. Varikolla auto laitettiin Rakun testipenkkiin ja alettiin säätämään autoa uudelleen. Jossain vaiheessa Raku nosti peukalon pystyyn ja todettiin, että näillä mennään. Keräilyerälähdössä auto eka kerran lähti normaalisti liikkeelle ja kulkukin oli jotain sinnepäin. Eka kurviin toisena, kun kolme meni jatkoon. Late ei kuitenkaan toiseen sijaan tyytynyt, kun kerrankin auto oli ohituskunnossa. Varikkokurvin ohitusyritys kuitenkin päättyi kaatoon ja tätä kautta kisat tulivat valmiiksi. Uutta matoa koukkuun.
Hulivili oli taas heti toisessa lähdössä, josta ensimmäisenä autoja joutui keräilyerään. Keräilyerästä hallitulla ajolla paikka semifinaaleihin. Semifinaaleissa tavoitteena oli päästä neljän parhaan joukkoon, jolloin ajot jatkuisivat finaaleissa. Lähdöstä totutusti viimeisenä, mutta eka kurvissa ensimmäisen auton poiminta. Varikkokurvissa poimittiin seuraavan uhrin päänahka, jonka jälkeen finaalipaikka oli yhden ohituksen päässä. Tämä ohitus kuitenkin jäi seuraavaan kisaan, vaikka kierroksen Hulivili pääsi hiillostamaan edelläajanutta aivan takaluukussa kiinni. Poikiemme ajoa voi katsoa tästä linkistä (21 megaa, noin 8 minuuttia).
Mestaruutta ei tullut, mutta varmasti maine kasvoi... Autokaupoissa kumpikin auto jäi omistajilleen. Sen lisäksi V-SUA:n kuljettajien haltuun tuli ainakin Saab 96, Toyota Corolla sekä yksi Fiat.
Kuvia löytyy Galleriasta.
Tulevana viikonloppuna päristellään Nuorten ja Naisten luokissa SM-kilpailut. Kilpailupaikkana on Somerolla sijaitseva Somuran moottorirata Somerniemellä. Naisiin on ilmoittautunut 56 kilpailijatarta ja Nuoriin 72 kilpailijaa. Kisailut alkavat lauantain klo 13 ja jatkuvat sunnuntaina. Oman (ja aivan epävirallisen) ajatukseni perusteella lauantaille jatkaisi 48 kilpailijaa kummastakin luokasta, joten Naisista karsitaan jopa 8 kilpailijatarta lauantaina. Nuorissa pyyhkeen kehään joutuu heittämään 24 kilpailijaa. Ihan äkkisilteen tämän perusteella tulee mieleen, onko tässä nyt mitään järkeä ajaa näitä kaksipäiväisin. Pitkien taukojen ansiosta varmaankin saadaan autoja huollettua paremmin kuntoon, muuta positiivista en tässä kaksipäiväisyydessä näe.
V-SUA:lta
ovat mukana karkeloissa omat
pikkupoikamme Teemu Lehtonen
ja Lauri Marttila, jotka
tuttavallisemmin tunnetaan
nimillä Hulivili ja Late.
Pojat ovat Nuorten
pistepörssissäkin ihan
kärkikahinoissa, kun Hulivili
on 10. ja Late on 12.
Molemmilla on tänä vuonna
sattunut vain kerran sellainen
lipsahdus, että kisoista ei
ole ollut pyttyä
kotiinviemisinä. Nytkin
mennään hakemaan hyvää
sijoitusta, vaikkakin vastus
on varmasti kovempaa kuin
kauden aikaisemmissa
karkeloissa. Molemmat antavat
etuvetokalustoillaan
tasoitusta lähdössä, mutta
sen jälkeen aletaan ranteilla
viemään autoa eteenpäin.
Todelliset menestyksen esteet
tulevat olemaan:
- hitaiden (kädettömien)
taakse ei voi jäädä kauaksi
aikaa
- lippuja ei saa ottaa
Viikonloppu sen näyttää,
nautitaanko maanantaina
mitalikahveita vai onko
selitysten aika. Mitä
parhainta kisaonnea
molemmille!
Ylismäen Teijo oli ajamassa Hollolassa Fiatilla. Mainittavampaa menestystä ei kuitenkaan tullut, mutta auto meni tietenkin kaupaksi 16 tarjouksen voimalla.
I jäsentenvälisissä ei osallistujamäärä hiponut mitenkään pilviä, mutta saatiinpa ajot nopeasti valmiiksi, vaikka muutama ylimääräinen taukokin pidettiin. Kisassa ajettiin kolme kierrosta siten, että maali oli tuomaripiste 6. kohdalla. Rata oli muuten mitä mainioimmassa kunnossa, mutta pölyä oli liikenteessä todella paljon.
Ensimmäisenä baanalle toi tykkinsä (Mazda 626) Teemu Lehtonen. Startti onnistui hieman heikosti, mutta sen jälkeen vauhti olikin kohdallaan ja ei aikaakaan, kun ruutulippu heilahti. Toisena radalle kaasutti Lauri Marttila uudella Peugeot 205:llä. Lähdöstä hyvin eteenpäin ja kierrokset tuntuivat sujuvan ihan hyvin, kunnes kolmannella kierroksella Peugeot suoranaisesti hyytyy. Ruutulipulle kuitenkin pohja-ajan kera. Kolmantena ja samalla viimeisenä toi mestari Jesse GT-Corollansa taistelukentälle. Corolla nyykähti hieman vaivoin liikkeelle, kun Jesse tahtoi säästellä voimansiirtovehkeitään (mitä sellaiset on?). Mutta sitten alkoikin sen päiväinen pöllytys radalla, että kyydissä ollut Rakukin meinasi päästää pari litraa onnennestettä penkilleen. Kuitenkaan kello ei tykännnyt näyttävästä ajotyylistä ja huonosta lähdöstä. Eka rundin jälkeen Jesse oli kolmantena, Teemu toisena ja Late johdossa.
Toista kierrosta aloiteltiin, niin leikistä jäivät pois Late ja Teemu. Latella autosta tuli öljyä yms. pihalle, tarkemmissa tutkimuksissa selvisi, että jäähdytin oli rikkoontunut => lämpöongelmia => kannentiiviste rikki & kolmospytyn sylinteri halki. Teemun tallipäällikkö antoi ohjeet, että pölyä lentää liikaa, ei kannata riskeerata autoa. Niinpä toiselle kierrokselle lähti vain Jesse ja tällä kertaa kyytiin astui Miia. Jesse lähti edelleen nyykähdellen liikkeelle, mutta nyt näyttävästä ajotyylistä oli otettu hieman pois ja heti kello tykkäsi. Tuloksena pohja-aika ja mestaruus.
| 1. Jesse Pihala | Kokonaisaika: 1,48,16 | 1. väliaika: 40,00 | 2. väliaika: 1,14,21 |
| 2. Lauri Marttila | Kokonaisaika: 1,48,54 | 1. väliaika: 38,42 | 2. väliaika: 1,12,60 |
| 3. Teemu Lehtonen | Kokonaisaika: 1,49,54 | 1. väliaika: 40,44 | 2. väliaika: 1,15,26 |
Mitä parhaimmat onnittelut jälleen kerran Jesselle. Ei viikkoa ilman voittoa. Myös pikkupojille taputukset hyvän vastuksen antamisesta.
Seuraaviin jäsentenvälisiin PE 18.07 klo 18:30 odotellaan enemmän kilpailijoita. Muutama nykyisistä katsojista voisi vaikka pukea ajovermeensä päälle tällöin. Kuvia löytyy Galleriasta.
V-SUA:sta ei ollut kuin yksi kuljettaja paikalla eli Petri Honkakangas. Teijo Ylismäen piti olla myös ajamassa, mutta teknisen vian johdosta tuli keskeytys ennen kilpailun alkua. Petri ajoi Volvolla EVK-luokassa. Ensimmäisestä lähdöstä toiseksi ruutulipulle, mutta välierässä tie nousi pystyyn, kun takaa tullut työnsi jatkopaikalta Petrin Volvon radan sivuun. Takaa tulleelle mustalippu ja Volvo vasta viimeisenä maaliin. Tätä se motorsport on valitettavasti välillä. Ainoa positiivinen asia oli, että Volvossa tuntui olevan muutaman koekisan jälkeen puhti kohdallaan.
Perniössä pamahti: Jesse Pihala kartturinaan Panu Laukkanen otti ensimmäisen voittonsa B-junnuissa. Vauhti oli jopa niin kovaa, että sillä olisi irronnut voitto myös A-junnuissa. Kahdella ensimmäisellä EK:lla tultiin todella lujaa vauhtia, joten kahdella viimeisellä EK:lla oli mahdollista hieman hellittääkin. Viimeisellä EK:lla tuli sitten pieni ajovirhekin, jonka johdosta tämän EK:n voittajaan tuli yli kymmenen sekunnin ero. Lopputuloksissa kuitenkin Jesse otti voiton reilun kahden sekunnin turvin. Mitä parhaimmat onnittelut. Seuraavista linkeistä näkee kuvaa ja videota Jessen vedosta; Kuva1, Kuva2 ja Video1 sekä Video2 (kuvat by Kaj Lindberg).
Perniössä pamahti toisenkin kerran: Kun viime viikolla onniteltiin Kumpumäen Jussia voitosta, niin tänä viikonloppuna Jussin Honda romuttui aika pahaan kuntoon. Kahdella ensimmäisellä EK:lla tultiin pohja-aikoja, mutta kolmannella kutsui lajille niin ominainen metsähallitus. Lisäinfoa seuraavasta linkistä Ukitig Racing Team. Tästä linkistä näkee Jussin auton kaadon jälkeen.
B-junnuissa oli myös mukana Mika Heinonen kartturinaan Janne Kuusisto. Ensimmäisellä EK:lla vauhti oli 11., toisella 9. ja kolmannella 14. nopeinta. Neljännellä EK:lla sattui pieni ulosajo samassa kohtaa kuin Jessellä, jonka johdosta tuli reilut 10 sekuntia takkiin. Tämän harmittavan virheen takia sijoitus 10 joukossa vaihtui B-junnujen 14. sijaan.
Olli Helenius kartturinaan Olavi Uusikartano oli myös menossa mukana. Ensimmäisellä EK:lla vauhti oli 45. nopeinta, toisella 34., kolmannella 45. ja viimeisellä 45. Tämä tarkoitti kokonaiskilpailussa sijaa 39.
Krouvin radalla käytiin vuoden ensimmäiset kilpailut Naantali JM:n merkeissä. Lauantaina alkanut pieni sade oli kastellut radan sopivasti, jolloin pölyongelmista ei ollut tietoa.
Yleisessä ja EVK-luokassa kävi niin hassumaisesti, että yhtään V-SUA:n kilpa-ajajaa ei ollut finalistien joukossa. Kalusto joko rikkoontui tai vauhti ei vain ollut kohdallaan. Nyt on seuramme karjuilla itsetutkiskelun paikka. Tällaista katastrofia ei saa syntyä tulevissa Krouvilla järjestettävissä kisoissa. Ei nyt niin vieraskoreita pidä olla.
Naisten luokassa sen sijaan molemmat kuljettajattaremme taistelivat A-finaaliin. Lähdöstä Miia Pere kiihdytti kärkeen, mutta teknisen ongelman johdosta hän joutui tyytymään neljänteen sijaan. Susanna Kuusiston matka loppui A-finaalissa keskeytykseen ja kuudenteen sijaan.
Nuorten luokassa vintiökaksikkomme Teemu "Hulivili" Lehtonen ja Late "Lars" Marttila olivat paikalla etuvetokalustollaan. Kun kisa meni eteenpäin, niin vintiöt olivat A-finaalissa. Lähdössä totutusti hieman tasoitusta kanssakulkijoille, mutta ensimmäisessä kurvissa nousut sijoille kaksi ja kolme. Ensimmäisenä paineli Aki Lehtinen Kuplallaan. Pari kierrosta pojat kyttäsivät ohituspaikkaa, mutta päätykurvissa ollut keltainen lippu esti ohitusten syntymisen. Lehtisen Kupla puski suoraan ja sisäkurvissa olisi ollut muutamallekin autolle tilaa, mutta ei vaan saanut ohittaa. Ennen maalia Hulivili kiihdytti Mazdan raikuvaan menoon ja pääsikin Kuplasta ohi välittömästi maalin jälkeen. Tästä Hulivili suorastaan innostui ja paineli vielä kunniakierroksen, jonka päätti raivoisiin tuuletuksiin maalin kohdalla. Harvoin sitä ihminen iloitsee toisesta sijasta noinkin paljon...
Kuvia löytyy Galleriasta.
![]() |
Kisojen lopuksi ojennettiin vielä V-SUA:n puolesta onnittelukukat 40-vuotiaalle Naantalin Seudun Urheiluautoilijoille. |
![]() |
Lisäksi
otettiin yhteiskuva,
jossa näkyvät uudet
seuratakit. Kiitokset
tukijoillemme:
|
Black Rocket-pienosralli ajettiin Turengissa. Kisoihin oli suorastaa suuren luokan tunkua, kun lähes 100 kilpailijaa jouduttiin karsimaan. V-SUA:sta ripeintä vauhti piti odotetusti Kumpumäen Jussi, joka nappasi A-junnujen voiton reilun 30 sekunnin turvin. Tarkempaa juttua ja video-pätkää löytyy linkistä Ukitig Racing Team. Suuret onnittelut Jussille ja hänen kartturilleen Heleniuksen Ollilla kartturinaan Olavi Uusikartano ei ihan yhtä hyvää vauhtia löytynyt, mutta kuitenkin BMW Extreme Rally-luokassa 13. sija.
Klo 05:15 ulko-ovi sulkeutuu perässäni kiinni. Unensekaisin silmin hapuilen Polon luo ja väännän hehkun päälle. It's very kaunis päivä motorsportille. Siirryn Polon kanssa 10 km kisakaluston luokse ja väännän Transporterin hehkun päälle. "Että osaa olla ihminen tyhmä, kun vapaapäivänä herää näin aikaisin vapaaehtoisesti". No, mitäpä ei tekisi harrastuksensa eteen. 05:35 napataan vielä kyytiin Monni, joka toimii keräilytaulumiehenä. 240 kilometrin matka kohti Virrat-nimistä paikkakuntaa alkoi.
Auto jyskyttää, enkä ystävää nyt mä nää, mulla kaukana kisat on... Ajatuksena oli, että Nokian jälkeen pysähdyttäisiin kahvilla. Matkan varrella totesimme, että kahvilat tai muut juottolat olivat suljettuja vielä siihen aikaan aamua. No, ollaan sitten kerrankin ajoissa paikalla - klo 08:45 Herbie Nissan laskeutuu pois trailereilta Jäähdyspohjan radan varikkoalueella.
Varikkopaikka löytyy suhteellisen kivuttomasti ja vielä hyvältä paikaltakin. Vieressä näyttää lepäävään samanlaista kisakalustoa, kun Suomisen Markus on tuonut oman Nissaninsa kisapaikalle. Sitten vain ilmoittautumaan eli jonottamaan. Siinä aikamme jonotettuamme, alkaa ilmoittautumistiski näkyä edessämme ja samalla huomamme tiskin alapuolella lapun - Parittomat numerot. Das Helvetto, meidän numeromme on parillinen, ei muuta kuin kiltisti vain toisen jonon perälle. Taas vähän aikaa jonotettuamme päästiin tiskille. Hieman kyllä kieltämättä kyrsi, kun eteemme tuli jonon ohi muutama immeinen, ei tässä mitään kiirettä ole.
Ilmoittautuminen takanapäin, ohjelmassa ruokailu, viimeeksi ruokaa oli saanut Laitlassa. Perinteisen herkkusienikeiton tilalla oli tänään kanttarellikeittoa. Pikkaisen leipää kyytipojaksi, päivä alkoi tuntumaan kohtuullisen mukavalta. Aurinko paistoi ja katsastuksessakaan ei ollut odotettavissa mitään ongelmia. Viimeiset palat leipää suuhun ja katsastukseen. Katsastusmies päti jotain paloseinässä olevista rei'istä, mutta ei kirjoittanut kuitenkaan mitään katsastuskorttiin, joten se siitä. Radan ympäri piti kävellä, sillä rata oli aivan outo.
Rata näytti oudolta ja sitä se tuntui kävelemisenkin jälkeen olevan. Varikko sijaitsi keskellä rataa ja sieltä ei ollut hyvää näköyhteyttä radalle. Pääsuora näytti olevan aika leveää, mutta toisesta kurvista lähtien rata muistutti lähinnä mutkaista kärrypolkua. Mitä tästäkin mahtaa tulla, kun muutama auto sullotaan tuohon samaan aikaan. Joku konkari tiesi kertoa, että eka kurvi kannattaa ottaa sisältä, niin ei joudu pehmeälle sannalle ulkokurviin. Niinpä, on se niin helppoa.
Vähän vielä kanttarellikeittoa naamariin ja sitten ajovermeet päälle. Kohta kello tulikin jo 11:00 ja ensimmäisen EVK-lähdön aika oli. Oma suoritus oli lähdössä kaksi. Ei mitään havaintoa siitä, millainen lähettäjä oli ja maalistakaan ei ollut mitään mielikuvaa, mutta painetaan niin kauan, että ruutulippu näkyy. Viivalla tuli vielä mieleen, että tämä onkin sitten kauden eka lähtö, mitä tässä mahtaakaan tapahtua...
Pikkaisen huonosti liikkeelle, mutta ajatuksissa kakkosella noustaan muutama pykälä. Niin ei kuitenkaan tapahtunut, vaan toiset jatkoivat kulkuaan yhä reippaammin. Viidentenä ekaan kurviin ja tietenkin ulkoradalla, ei tänne toisten neuvoja tultu kuuntelemaan ja taktikoimaan. Seuraavassa kurvissa jotenkin ohi edellä ajaneesta ja letkan neljänneksi. Takasuoran auetessa sisäkurvissa oli lähes Nissanin kokoinen reikä ja kyllähän se siitä sisään mahtui... Hei, kolmas sija ja jatkopaikka välieriin. Missä se neljäs on? Aivan takaluukussa kiinni... Silmät tähyilivät peruutuspeiliin useammin kuin menosuuntaan päin ja pääsuoralla mahtava idea alkaa peittämään takana tulevan ajolinjaa. Suoranainen itsemurha näin jälkeenpäin ajateltuna. Pienet juhannusliikkeet pääsuoralla, joiden johdosta auto ei ollut vielä toisessakaan kurvissa kuljettajan käsissä. Takana tullut painoi sisäkurvista ohi ja Nissan penkan kautta kahdelle pyörälle, onneksi tippui takaisin neljälle. Lähdön saldo: Rikkoontunut etupyörä, ohjauskulmat pieleen, keskeytys ja kuljettajan itseluottamus mennyttä ajoneuvon hallinnan menetyksen johdosta (kädetön). Keräilyt kutsuvat.
Keräilyerässä lähdöstä piikkiin, pieni toivonkipinä heräsi, että ehkä tämä kuitenkin tästä. Mutta saavuttaessa pääsuoralle, toinen vetoakseli päätti mennä katkipoikki. Loput kuljettajista heittämällä ohi ja ajot ajettu, sillä eihän nyt tietenkään mitään vetaria mukaan tullut, hyvä kun vararenkaat tuli otettua. Kanttarellikeiton loput suusta alas ja ihmettelemään, mitä sitten loppupäivän tekisi, kun kello oli vasta 11:34. Kanttarellikeittoa ei sitten muuten enää syödä kisapäivänä, vaan siirrytään takaisin herkkusienikeittoon. Laitan kaiken negatiivisen tämän keittohässäkän piikkiin.
Nuorten luokkaan pitäisi auto löytää ja sellainen löytyikin Suomisen Markukselta. Nuoret ja naiset aloittivat oman kisailunsa klo 18:00. Siellä Late antoi palaa eka lähdössä toiseksi mustavalkoisen lipun saattelemana. Seuraavaksi olikin semifinaalilähtö. Kolmantena eka kurviin, josta pieni kosketus toisena olevaan ja eka ryhtyi aivan oma-aloitteisesti kädettömäksi, niin kärkipaikkahan siitä tuli ja paikka A-finaaliin. A-finaalia varten tuli neuvoja sieltä ja täältä. Tiesihän sen, kun A-finaali tuli, ei niitä kaikkia neuvoja voinut noudattaa. Viivalta Nissan hieman huonosti liikkeelle ja eka kurvin jälkeen Late vaihtoi isompaa silmään samalla kun edellä ajanut painoi jarrua... Törmäyksen jälkeen Late ajoi Nissanin suoraan varikolle ja kuulutuksesta kuuli hänen saaneen mustan lipun. Kuudes sija kuitenkin eli saatiin edes yksi pytty kotiinviemisiksi. Suomisen Markukselle kiitokset autonlainasta.
Sitten tehtiinkin pari suojatarjousta omasta autosta ja kaupaksihan se meni. Takaisin Vammalan virimiehille paranneltavaksi. Kello alkoi lähestyä uhkaavasti jo iltayhdeksää. Ei muuta kuin traileri auton taakse ja kohti kotia. Takaisintulomatkalla pysähdyttiin Nokialla huikopalalla ja radiosta tuli sentään matkalla jääkiekon MM-kisojen pronssipeli Suomi-Ruotsi. Jotenkin sitä jaksoi ajaa virkeänä kotiin saakka, jossa ulko-ovi kolahti kiinni 01:00. Ehtiihän tässä muutaman tunnin nukkua ennen huomisia kisoja.
Kuvia löytyy Galleriasta.
Tammisaaressa käytiin äitienpäivänaattona jokkiskilpailut. Näissä karkeloissa ovat mukana oman seuran kuljettajista Kyynäräinen Timo (Ford), Rand Jarmo (Toyota), Teijo Ylismäki (Kupla), Kuusisto Susanna (Toyota) ja Kyynäräinen Jesse (Ford). Valitettavasti sijoitukset jäivät finaalipaikkojen ulkopuolelle. Autokauppakaan ei käynyt kuumasti, sillä kisoissa tehtiin vain yhteensä 36 tarjousta.
SRC-kausikin pörähti käyntiin samaisena lauantaina Kouvolasta. P.S. Ilmoittautumisia otetaan vastaan 19.07 järjestettävälle jäsenmatkalle Kauhajoen SRC-kisoihin.
17.5 ajettavaan Black Rocket -ralliin on ilmoittautunut 336 (!) autokuntaa. V-SUA:lta mukana ovat Heleniuksen Olli kartturinaan Olavi Uusikartano, Jussi Kumpumäki kartturinaan Mikael Korhonen (EspoonUA) ja Mika Heinonen kartturinaan Janne Kuusisto. Kilpailuun otettiin mukaan 242 autoa, ja heistä Mikke karsittiin joukosta pois.
Tulevana viikonloppuna kisaillaan myös yhteensä kuusi jokkiskisaa ympäri maata. Lauantaina on hieman suuremmat karkelot Virroilla, johon on ilmoittautunut yli 250 kilpailijaa. V-SUA:sta paikalla ovat Lauri Marttila ja Janne Marttila Nissanilla. Sunnuntaina vastaavasti kisaillaan Krouvin radalla Naantali JM. Näitä karkeloita varten on suoritettu muutamia talkoita radalla ja lauantaina talkoillaan vielä radalle muutamia kuutioita vettä, kun taivaan Herra on pitänyt hanansa tiukasti kiinni. Itse kisoihin on ilmoittautunut omasta seurasta 16 kuljettajaa: Petri Honkakangas (Volvo), Kuusisto Susanna (Toyota), Kyynäräinen Janne (Ford), Kyynäräinen Jesse (Ford), Kyynäräinen Timo (Ford), Lehtonen Henri (Mazda), Lehtonen Teemu (Mazda), Marttila Lauri (Nissan), Marttila Janne (Nissan), Pere Juha (Fiat), Pere Miia (Kupla), Rand Jarmo (Toyota), Suominen Jyrki (Ford), Suominen Esko (Ford), Söderlund Mika (Skoda) ja Teijo Ylismäki (Fiat).
Kokonaisuutena JM-kausi on alkanut nuoriso-osastolla erinomaisesti. Pikkupojista vähintään toinen on ollut aina A-finaalissa, nyt kolmessa kisassa peräkkäin. Pitää huomioida, että nämä jätkät vetävät etuvetokalustolla, kun toisilla on yleensä alla Kuplaa tai Fiatia, joten ranteilla sitä finaalipaikat otetaan. Naisissa Miia säväytti ja otti Porin kisasta voiton, joten voidaan sanoa naisissakin kulun olevan kohdallaan. Yleisessä sen sijaan on ollut hieman hiljaisempaa. Jesse on ainoana saanut kiinnityksen A-finaalista. Mutta kyllä täälläkin päätä nostetaan, kunhan kausi lähtee oikein kunnolla käyntiin. Ainakin yksi bloginpitäjä odottelee jo herkeämättä Naantali JM:ää. Silloin varmasti aika moni V-SUA:lainen käynnistää kilpailukautensa oikein todenteolla.
On kevät, kesän lämmin tuulahdus koskettaa lempeästi kasvoja… No, Wappuhan se sieltä on tulossa. Wappuna toiset vetää naamarin kasvojen eteen ja toiset vetävät sitten ihan muuten vaan. Wappuna Jokkiskansa rymistelee Veteliin, jossa on perinteiset asfalttikarkelot. Kisailijoita on ilmoittautunut yhteensä 753, joista 366 yleisessä luokassa. EVK-luokkakin kerää 262 kisailijaa, joten kyllä tällä luokalla on tilausta. Kisatapahtumia voi seurata reaaliaikaisesti esim. Jokkis.net:in onlinesta, jos paikanpäälle et viitsi lähteä. V-SUA:sta ei ole yhtään kilpailijaa osallistunut kisailuihin, joka on tietenkin huono juttu. Ehkä tähän syynä on kisojen kolmipäiväisyys (itsellä ainakin kariutui tähän kiveen, hieman tätä päätöstä avustettiin myös kotona). Kalusto pitäisi olla todella hyvä ja alusta säädetty asfaltille. Tarjouksia muuten näissä kisoissa tehdään tasan 3900 kpl, kun viime vuonna niitä tehtiin 2725 kpl. Vuonna 2006 niitä tehtiin noin 900 kpl.
Bloginpitäjä kehottaa kaikkia lukijoita viettämään riet…rauhallista Wappua ja ottaa kerrankin rennosti.
Bloginpitäjän alkuveikkailut eivät yllätyksellisesti pitäneet paikkansa tälläkään kertaa. Kuitenkin mainetta ja kunniaa Porista kuljettajamme todellakin toivat. Kolme pyttyä oli kotiintuomisina.
Yleisessä luokassa Henri Lehtonen kiihdytti Mazdan 16. nopeimmaksi. Hyvä suoritus, kun taakse jäi esimerkiksi J-P Rajala. Eka lähdössä Hemppa oli kolmas, toisessa taas kolmas ja viimeisessä neljäs eli aika varmaa suoritusta. Muut kuljettajamme eivät esiintyneet päivän päälähdöissä, vaan tie nousi pystyyn jo aikaisemmassa vaiheessa. Petri Honkakangas keskeytti keräilyerässä matkaamisensa Volvollaan. Saman kohtalon kokivat Jarmo Rand Kuplallaan sekä Mika Söderlund Skodallaan. Semifinaaleissa tippumaan joutuivat Juha Pere ja Teijo Ylismäki Kuplillaan. Juha oli vielä jatkopaikalla ennen päätykurvin viimeistä tiukkaa, mutta sitten sattui ikävä pyörähdys, josta Hemppa kiitti ja kuittasi ohi. Hempan ajolinjat incar-kameralla kuvattuna löytyvät Galleriasta.
Nuorten luokassa Teemu Lehtonen oli hakemassa kolmatta peräkkäistä A-finaalipaikkaa. Ensimmäisessä lähdössä kulku oli kohdallaan ja sijoitus oli toinen. Välierässä sattuikin pienoinen työtapaturma, jonka johdosta Hulivilin kilpailu päättyi lähdön neljänteen sijaan. Lauri Marttila oli myös mukana karkeloissa Citroenilla. Citroenissa oli parissa ensimmäisessä lähdössä käyntiongelmia, kun imuilman lämpötila-anturin piuha oli löysässä. Ensimmäisestä lähdöstä tuli vasta viides sija. Keräilyerästä saavutuksena päivän ensimmäinen tolppa. Välierästä kolmantena maaliin mustavalkoisen lipun kera (sikasika vai pelimies). Semifinaalista irtosikin päivän toinen tolppa. A-finaalissa tuli sitten melkein maksimisuoritus, kun Citroen ylitti maalilinjan toisena. Tuntuivat takatuupparit puskemaan muutamassa kurvissa ja jättävän sisäkurvaan Sammakon kokoisen aukon. Parempaakin olisi kuulemma ollut rahkeita, kun tuli kuulemma yksi vaihdemissi matkalla... Laten ajosuoritus löytyy myös Galleriasta.
Naisten luokassa Susanna Kuusisto ja Miia Pere olivat alkuerässä samassa lähdöstä. Miia otti toisen sijan ja Susanna heti peesissä sijoittui kolmanneksi. Miia kirjautti itselleen suoran A-finaalipaikan. Susanna otti vauhtia välieristä. Tällä toisten nopeus oli kohdallaan ja Susanna sijoittui lähdön neljänneksi. Miia sen sijaan näytti osaamistaan A-finaalissa, josta tuli tolppa. Vuoden ensimmäinen V-SUA:lainen voittaja. Parahimmat onnittelut. Linkkejä kuvatuksiin löytyy täältä.
Ylismäen Teijo oli kilpailemassa lauantaina Toijalassa Kuplallaan. Mainittavampaa menestystä ei kuitenkaan irronnut tällä kertaa.
Tulevana sunnuntaina päristellään kyläkilpailut Porin JM-radalla. Kilpailuun on ilmoittautunut yhteensä 99, joista yhdeksän edustaa suurta ja mahtavaa V-SUA:ta. Karkeloissa mukana ovat Teijo Ylismäki, Petri Honkakangas, Henri Lehtonen, Juha Pere, Jarmo Rand, Susanna Kuusisto, Miia Pere, Teemu Lehtonen ja Lauri Marttila. Heitetään tähän vähän ennakkoarvailujakin, niin kuin Veikkaajassakin on tapana; Pikkupoikamme tuovat taas pari pyttyä mukanaan. Naisten luokasta tulee myös kaksi pyttyä ja Yleisestä luokasta tulee kolme pyttyä. Saavat itse kilpailla keskenään ketä ne saavuttaa. Jos yleisellä veikkauslinjalla jatketaan, niin lähdön jälkeisellä suoralla leijailee suunnaton pölypilvi parinkymmenen lähdön jälkeen ja kastelukaluston hommaaminen on unohtunut. Anyway, roppakaupalla onnea jokaiselle kilpailijalle ja tulkoon mainetta sekä kunniaa ja unohtumattomia kokemuksia.
AKK:sta on tullut uusi sääntö => pressu kilpa-auton alle varikolla (linkki).
Viikonloppuna kisailtiin Kupla-Kuhmujen voitosta Kokemäen Risten radalla. Kilpailut käytiin loistavissa sääolosuhteissa; aurinko paistoi ja tuulikaan ei liikaa kylmentänyt ilmaa, suorastaan ihanteellinen keli kuljettajien kannalta. V-SUA:sta oli mukana yhteensä kuusi kuljettajaa. Seuraavasta löytyy juttua heidän edesottamuksistaan.
Nuorten luokassa Marttilan Lauri oli ajelemassa Citroenilla. Alkuerä sujui ihan mukavasti ja ruutulipun virkistävää heilahdusta Late ehti nauttimaan toisena. Välierässä kyyti olikin sitten kovempaa, lähdön jälkeen Late ajautui pienoiseen pussiin ja sijalle viisi hän nousi vasta takakurvissa. Eroa neljänteen sijaa ja samalla viimeiseen jatkopaikkaan oli tällöin noin parikymmentä metriä. Ei ero siitä yhtään kaventunutkaan ennen maalia. Lujaa kulkivat toisten autot.
Lehtosen Teemulla kisat alkoivat samanlaisesti kuin Latella eli ensimmäisen lähdön jälkeen maaliin toisena. Tämän jälkeen Teemu vain nosti tasoaan. Välierästä kolmas sijoitus ja semifinaaleista hieman "taktikoiden" viides sija, jolla irtosi paikka sijoituskarsintaan. Sijoituskarsinnassa Teemu suorastaan nautti ajosta, Mazda suoriutui matkasta toiseksi nopeimpana. Se tiesi nousua B-finaaliin. Siellä lähdöstä hieman tiukempaa, mutta tasaiseen tahtiin suoritetut ohitukset nostivat Teemun kolmanneksi ennen viimeisen kierroksen puoliväliä. Ohituspaikat olivat vähissä, kun alakurvissa oli odottamassa keltaiset liput. Tämän tiedostaneena Teemu heitti Mazdan edellä ajaneen vierelle ja ohikin juuri ennen keltaisten lippujen vaikutusaluetta. Tämän jälkeen jarrut pohjaan ja turvallisesti keltaisten lippujen alueella pysähtyneen auton ohi sekä uudelleen urku auki. Ohitus tuli suoritettua juuri ennen keltaisia lippuja ja pelastava ruutilippu heilahti toiseksi nopeimmalle kuljettajalle, kun Mazda kiisi sen ohi. Paikka päivän päälähdössä oli varmistunut. A-finaalissa Teemu ajoi suunnilleen samalla kaavalla, kuin B-finaalissa. Lähdön jälkeen tasaiseen tahtiin tuli ohituksia, kunnes viimeisessä kurvissa Teemu kurkotti kohti kolmatta sijaa. Sitten kuitenkin pienoinen niitti Mazdan keulaan ja välittömästi ruutulipun kohdalla auto suunnisti radalta ulos parin hiekkakasan läpi. Lopullisena sijoituksena oli seuramme virallisella Hulivilillä kuusi ajettua lähtöä, sijoitus nuorten luokan neljänneksi nopeimmaksi kuljettajaksi ja Mazdan etupää korjauskuntoon. Loistava suoritus ja eritoten erinomaisten ohitusten johdosta. Onnitteluni.
Lauantaina ajettiin myös naisten luokka, jossa mukana oli Kuusiston Susanna. Tulos oli lohduton, kun Kuplassa oli jonkinlaista sähkövikaa tms. Molemmissa kahdessa startissaan Susanna ajoi autonsa suoraan lähdöstä varikolle, kun käyntihäiriöiden takia ei kannattanut jatkaa ajamista.
Sunnuntaina ajettiin Yleisen luokan voitosta ja paikalla olikin yli 200 kilpailijaa, toinen toistaan upeampien laitteiden kanssa. Kyllä niitä uusia Kuplan hyttejäkin vain maailmalta löytyy, kun nytkin niitä löytyi varikolta noin kymmenen kappaletta. Myös muutama uusikoppainen Fiat oli rakennettu tätä kisaa varten. No asiaan, Lehtosen Henri oli ajamassa Mazdalla, jonka etupää oli illan aikana naputettu kuntoon. Eka lähdössä toisten vauhti oli kohdallaan ja Hemppa ehti maaliin kuudentena. Kilpailu jatkui keräilyerissä, josta tulikin toinen sija. Mutta kisat loppuivat ensimmäisissä välierissä, jolloin toisten vauhti oli vain liikaa. Ruutulippu tervehti Maksalaatikkoa kuudennen sijan kunniaksi ja se ei riittänyt enää jatkopaikkaan.
Ylismäen Teijo oli matkalla Kuplallaan. Kilpailu meni suunnilleen samalla kaavalla kuin Hempalla. Ensimmäisestä lähdöstä maaliin neljäntenä, jolla pääsi suoraan ensimmäisiin välieriin. Siellä kuitenkin noutaja kutsui, kun Teijo ehti maaliin vasta viidentenä, kun neljä kisailijaa olisi päässyt jatkoon.
Menestyspaineita oli ennen kilpailua laitettu Pihalan Jessen harteille. Paineita nostivat myös se, kun lauantaina autolla otettiin Outi Pihala-Heikkilän toimesta naisten luokan ylivoimainen voitto. Ensimmäisestä lähdöstä tolppa. Toisesta lähdöstä tolppa. Kolmannesta lähdöstä tolppa. Neljännestä lähdöstä tolppa. Aikamoista kilpailuhermoa Jesseltä siis löytyi, katsomoon meno näytti suorastaan leikittelevän helpolta. Neljän lähtövoiton ansiosta paikka tuli päivän päälähtöön seitsemän muun kilpakumppanin kanssa. Sitten tulikin sitä perinteistä U-tuuria, välittömästi lähdön jälkeen Jessen takarengas hajosi pienen sivuosuman johdosta. Se tarkoitti sitä, että mahdollisuudet voittoon hupenivat. Loppulähdön Jesse ajeli toisten perässä kuin pieni elin otsassa. Onneksi mitään isompaa ei tapahtunut, kuin yhden kerran auto pyörähti ympäri. Maaliin kuitenkin GT-Jesse saapui seitsemäntenä, joka on todella, todella hyvä sijoitus. Autosta yhteensä 38 tarjousta ja maailmallehan se lähti. Galleriassa pari kuvaa sekä A-finaalista videokuvaa.
Nippelitieto: Tarjouksia kilpailussa tehtiin yhteensä 1159 kpl, kun viime vuonna tarjousten yhteismäärä oli 668 kpl. Sääntömuutosten vaikutuksesta tarjousmäärät ovat nousseet noin kaksinkertaisiksi. Tämä tietää enemmän rahaa järjestävien seurojen kassaan.
AKK järjestää nuorille 6-16 vuotiaille mahdollisuuden tutustua autourheiluun. Lue tarkemmin tästä linkistä "Tartu Rattiin".
TUA:n kisat Alastarolla olivat todella vetiset ja kuraiset. Rata oli juuri siinä kunnossa, kuin sen oletti olevan. Eka kurvissa, jos sattui oma laite lipsahtamaan ulkoradalle, siellä sitten olit ja katselit, kun toiset porhaltaa sisäkurvista ohitse. No, ei varmaan nämä keliolosuhteet tulleet yllätyksenä kenellekään, viime päivien sademäärien jälkeen.
Nuorten luokassa uljaat nuorisojäsenemme Teemu Lehtonen ja Lauri Marttila ajoivat ennakkokaavailujen mukaan. Molemmat hoitivat itsensä B-finaaliin ja Teemu nousi sieltä aina A-finaaliin asti. A-finaalissa Mazda tuli maaliin viidentenä, vaikka saikin matkalla aika tavalla kipeää, jonka takia auto kulki jatkuvasti sivuluisussa. Seuramme Hulivili nappasi heti kauden ensimmäisessä kilpailussa niskalenkin Latesta.
Nuorten luokkaan tällä kertaa jäivät V-SUA:n kuljettajien ilonaiheet. Toki Ylismäen Teijo oli Kuplallaan sijoitusfinaalissa, mutta Kupla sai matkalla niin paljon kipeää, että parempaan ei ollut mahdollisuuksia. Yleisen luokan voittaja tulikin vähän kauempaa, ihan lumirajan toiselta puolelta, kun Ville Saarinen Lakeuden UA:sta nappasi voiton. Matkamittariin tuli kuulemma lähes 1500 km tämän jokkiskisan takia.
Seuraavaksi jokkista kisataan Kupla-Kuhmuissa ensi viikonloppuna. Mukana on tietenkin muutama kuljettaja myös V-SUA:sta. Mukana on myös Lauri ja Teemu nuorten luokassa; Naisissa Susanna Kuusisto ja Yleisessä Jesse Pihala, Henri Lehtonen ja Teijo Ylismäki. Näistä suurimmat ennakkopaineet kasataan ilman muuta GT-Jessen ranteille. Ilmoittautumisissa on ollut pientä häikkää, kun KITI-järjestelmä on takkuillut. Ensin ilmoittautumisaikaa jatkettiin yhdellä päivällä ja sen jälkeen vielä klo 18:00:sta 23:59:ään. Tällä hetkellä ilmoittautuneita on yhteensä 349 kuljettajaa, joten aikamoiset kinkerit on tuloillaan.
Jos sattuisit itse ajamaan Kupla-Kuhmuissa Kuplalla ja vielä kävisi niin onnellisesti, että voittaisit Yleisen luokan => maineen ja kunnian lisäksi palkintokassaan kilahtaisi 2900 euron arvoinen lahjakortti. Tämä taitanee kannustaa tulemaan kisoihin vähän paremmillakin vehkeillä. Pikkaisen toisenlaiset palkinnot oli TUA:n kisoissa, kun esimerkiksi nuorten luokan voittaja sai palkinnokseen kuusi kappaletta kuuden euron arvoisia lahjakortteja Heselle. Molemmat palkinnot ovat mielestäni ääripäitä, joita ei saisi voittajille antaa. Palkinnon pitäisi löytyä jostain näiden kahden välimaastosta. Ugh, olen puhunut. Onnea kaikille kilpailijoille ja toivottavasti sää on suotuisa viikonloppuna.
Nippelitieto: Ostotarjouksia oli yhteensä 324 kpl, kun viime vuonna niitä oli samassa kisassa 234 kpl. Nousua oli, mutta ei niin huomattavasti kuin esim. Talvi-SM:ssä.
Turun UrheiluAutoilijat järjestää JM-kisat tulevana sunnuntaina Alastaron radalla. Kisa samalla aloittaa jokkiksen kilpailukauden myös Etelä-Suomessa. Olo on kuin ahvenalla, joka pääsee talven jälkeen ensimmäisen kerran näkemään auringon. Laitteita on jynssätty kuntoon koko talvikausi ja nyt korjataan työn hedelmät parempaan talteen.
Tarjouksia voidaan odottaa olevan "normaalia" suurempi määrä, kun auton kuljettaja voi tehdä rajoittamattoman määrän suojatarjouksia sekä ostotarjouksen tekemiseen ei tarvita enää lisenssiä (linkki, katso kohta 11.1). Erityisesti nostotarjouksia voi nostaa vielä nyt voimassa oleva poikkeussääntö, jonka perusteella ostotarjouksen voi tehdä kuka vain 15-vuotias. Tämä sääntö on tullut voimaan liiton jäsenmaksusotkujen takia. Tämä aiheutti sen, että talvi-SM:ssä ostotarjouksia tehtiin yhteensä 1780 tarjousta, kun edellisvuonna niitä tehtiin yli kolme kertaa vähemmän (572 kpl).
Ostotarjoushässäkkä
on aiheuttanut paljon
keskustelua ja keskustelu
tulee arvatenkin vielä
entisestään kiihtymään,
kun kilpailukausi pääsee
oikein kunnolla vauhtiin.
Yhtenä harrastajia
arveluttavana asiana on ollut
autojen päätyminen ns.
jobbareille. Aivan
käsittämätöntä perseilyä,
että ostetaan auto sen takia,
että myydään se pois.
Jokkis on autourheilua, eikä
mitään RAY:n
ylläpitämää peliä.
Keksisi nyt AKK
suuressa viisaudessaan jotain
noille jobbareille, niin olisi
rauha maassa hetken aikaa.
Kyllähän sekin aika
käsittämätöntä on, että
joku tampio
hakkaa rahaa tuhansia euroja
laitteeseen, jonka joutuu
myymään kisan jälkeen 1150
eurolla. Ja viimekädessä
eihän silläkään enää
kaikki ole enää ihan
kohdalleen, joka maksaa 1150
euron arvoisesta autosta
huomattavasti enemmän.
Aikamoinen oravanpyörä,
ehkä lopetan tämän
tyhjänpäiväisen höpinän
muutamaan poimintaan
nettiautosta:
Fiat
3000 eur
Fiat
4500 eur
Toyota
Corolla 3000 eur
Opel
Kadett 2100 eur
Sumbeam
Imp 3350 eur
No, palataan nyt tähän varsinaiseen aiheeseen; ilmoittautuneita TUA:n kisaan on aikast mukavasti eli 167 autoilijaa, joista 10 voittajaehdokasta edustaa V-SUA:ta. Viime vuonna samaisesta kisasta V-SUA:n kuskeilla oli kotiintuomisina neljä pyttyä.
Nuorten luokassa päristelevät menemään Lehtosen Teemu Mazdalla ja Marttilan Lauri Citroenilla. Kaikki mahdollisuudet on hyville sijoituksille asti, mutta se on varmaan tavoitteena kaikilla 48 nuorten luokan kuljettajalla. Todella paljon siis junnuja on lähtöviivalla. Hyvä niin. Omista pojista molemmat klaaraavat tiensä B-finaaliin, josta toinen nousee A-finaaliin asti.
Kauneimman luokan kilpailussa on myös mukana kaksi V-SUA:n neitoa. Susanna Kuusisto ja Miia Pere kiihdyttävät Kuplansa räjähtävällä nopeudella eteenpäin ja pitävät asemansa aina ruutulipulle asti. Jos näin kisa etenee, tuliaisina on varmasti kaksi pokaalia. Viime Alastaron kisoissa (Reiskan Rähinät) Miia ehätti ruutulipulle toisena ja viime vuonna TUA:n kisoissa Miia tuli maaliin viidentenä.
Yleisen luokan alkaessa onkin radan ensimmäinen mutka saatu jo kurastettua sopivan vetelään kuntoon, joka tarkoittaa ulkokurvin välttämistä. Vähän on sellainen kutina, että putkivetoisella ei tule menestystä. Ehkä juuri sen takia seuramme kuljettajat ovat valinnet kalustokseen takatuupparin (Teijo Ylismäki, Mika Söderlund, Jarmo Rand ja Juha Pere) tai etuvetokaluston (Petri Honkakangas ja Henri Lehtonen). Katsotaan kuka äijistä saa parhaimman sijoituksen ja nousee V-SUA:n sisäisen pörssin kärkeen. Bloginpitäjä odottaa ainakin Teijolta ja Juhalta pyttyä.
Jesse kävi (kartturina Panu Laukkanen) Valkeakoskella päräyttämässä F-cupin talvikauden viimeisen osakilpailun. Hienosti siellä menikin, kun kotiinpäin lähdettiin kakkospytty mukana. Cupin kokonaispisteissä Jesse on niinikään toisena. Aika hyvin poika on ajellut.
Ensimmäisellä EK:lla vauhti tuntui olevan kohdillaan ja tuloksena oli pätkän toiseksi nopein aika. EK2:lla sitten olikin iso tiiliskivi tipahtanut kaasupolkimen päälle, kun tuloksena oli pätkän pohja-aika. Loistavasti vedetty ja Jesse päättikin jatkaa kolmosella samaa rataa, mutta pikkaisen auto lipsahti metsähallituksen vai mahtoiko olla pelkästään paikallisen isännän pellolle. Kuitenkin aikaa tuhraantui paljon ja kärkeen tuli eroa 25 sekuntia. Kuitenkin yleiskilpailun kakkossija oli omissa näpeissä. Nelosella Jesse paineli taas toiseksi nopeinta vauhti, mutta sitten alkoivatkin ongelmat, kun aurinko laski mailleen ja tuli menninkäisten keli. Poika paineli ensimmäistä kertaa rallia pelkkien lamppujen varassa ja EK-ajat eivät olleet ihan kohdillaan. EK5:lla tuli tappiota 25 sekuntia ja viimeisellä 15 sekuntia kärkeen. Tästä huolimatta kokonaiskilpailussa Jesse sijoittui toiseksi, jääden kärjestä lähes minuutin, mutta jättäen kolmanneksi tulleen reilun kahden sekunnin päähän...
Talvikauden tuliaisina oli siis Valkealta neljäs, Laihialta kolmas ja nyt siis toinen sija. Lievää noususuhdannetta, etten sanoisi. Valkeakoskelta tuliaisiksi tuli "normaalin" palkinnon lisäksi myös pari uutta kesäkummia, kun GT Corolla valittiin katsastajien toimesta B-junnujen parhaaksi autoksi. Arvostelukriteereinä oli auton kunto, näyttävyys, turvallisuus ja autourheilullisuus (sekä lievästi ruskea kieli). F-cupin kokonaispisteissä poikanen on toisena 54 pisteellä, kun 60 on maksimipisteet. Ihan hyvin on pullat uunissa kesän kolmea kilpailua ajatellen. Seuraavaa kilpailua saadaankin sitten odotella hieman aikaa, kun se ajetaan vasta 23.08 ja niinkin eksoottisessa paikassa kuin Pori. Sitä ennen Jesse ruoppaa 17.05 Black Rocket Rallissa. Nyt autolla on ansaittu huoltotauko ja Jesse pääsee viettämään laatuaikaa paikallisessa Shellissä tuttavallisen tarinajoukon kera. Galleriassa pari hienostunutta kuvaa GT:stä.
V-SUA:n rallikuljettajien kerma oli paikalla, kun Kankaanpäässä ratkottiin rallisprintin SM-osakilpailupisteitä. Pojat ajoivat kaikki samassa luokassa 8.
Aloitetaan tulosten purku edellisenä päivänä erinomaisen rallituloksen ajaneesta Jussi Kumpumäestä. Jussi päästeli ensimmäisellä kierroksella luokkansa nopeinta vauhtia, mutta toisella kierroksella tapahtui ikävä kaato. Kun muut kuljettajat paransivat aikojaan toisella kierroksella, täten Jussin lopullinen sijoitus oli luokassa kuudes.
Kimmo Oja-Nisula aloitti kautensa Kankaanpäässä. Jo viikolla hän tuskaili, kun ei ole minnekään päässyt testaamaan ja saamaan ajotuntumaa. Ensimmäisellä kierroksella Kimmo aloitti todella varovasti ja aika oli luokkaa ynnämuut. Toisella kierroksella Starlet kulki huomattavasti paremmin, kun aika parantui yli 20 sekunnilla. Tämä riitti luokassa viidenteen sijaan. Ajon jälkeen Kimmo ei ollut tyytyväinen otteisiinsa, vaikkakin tuloksellisesti kausi alkoi ihan hyvin.
Pihalan Jessellä on kulkenut ainakin F-cupissa ja kulku oli ihan kohdalleen myös sprintissä. Ensimmäisellä kierroksella toiseksi nopein aika heti Kumpumäen jälkeen. Toisella rundilla Jesse paransi aikaansa, mutta viimeiset sekunnit karkasivat, kun hän joutui hidastamaan Jussin kaadon kohdalla. Kuitenkin elämänsä toisessa sprintissä heti toinen sija, vain vajaa sekunnin voittajalle hävinneenä. Juniorien yleiskilpailussa hän tuli kahdeksanneksi. Galleriassa pari kuvaa Jessen ajosta.
Viime lauantaina Kumpumäen Jussi piti loisteliaasti V-SUA:n lippua ylhäällä. Hän sijoittui juniorien SM-sarjan osakilpailussa TOISEKSI, häviten voittajalle vain reilun sekunnin. Tarkempaa juttua rallin vaiheista linkistä Ukitig Racing Team. V-SUA:n puolesta parhaimmat onnittelut ja lisää hyviä sijoituksia on varmasti tulossa. SM-sarjan kokonaistuloksissa Jussi on kymmenentenä, kun kolme osakilpailua on ajettu ja kaksi on vielä ajamatta (6.9 Historic Trophy Tampere ja 27.9 Rantaralli).
Seuramme suurimpiin moottorivelhoihin kuuluva Mika Heinonen käväisi korkkaamassa rallikauden avauksen Vammalassa. Mukana matkassa oli tietenkin kartanlukijan ominaisuudessa Janne Kuusisto. Kausi aukeni ihan kohtuullisesti, Mikken sanojen mukaan rauhallisesti ajeltiin ja ajorytmiä ei löytynyt. Pientä teknistä vikaakin autosta löytyi matkan varrelta, mutta ei kuitenkaan mitään vakavaa. No, miten se ralli sitten meni kilpakumppaneihin nähden, sitä onkin vähän vaikeampi selittää. Mikke oli lopputuloksissa joko neljäs tai viides, riippuen siitä mistä tuloksia katsotaan. Viides hän on Kitin mukaan ja rallin tulospalvelu Comdatum:n mukaan taas neljäs. Ottaa siitä nyt sitten selvää. Ikävää, kun ralli saadaan pilattua huonolla tulospalvelulla niin, että monelle jää erittäin huonot muistot. Eihän harrastelijarallissa pitäisi niin väliä ollakaan lopputuloksilla, mutta on sillä kuitenkin...
Seuraavaksi V-SUA:n ralliveikot siirtyvät ajamaan Kankaanpäähän rallisprintiä. Menossa mukana ovat Jussi Kumpumäki, Jesse Pihala ja kautensa avaava Kimmo Oja-Nisula.
Jussi Kumpumäki osallistui ensimmäistä kertaa nuotitettuun ralliin. Matka eteni muuten mukavasti, mutta... koko tarina luettavissa linkistä Ukitig Racing Team.
Pihalan Jessestä on tulossa todellinen julkkis. Mies komeili viime viikolla Aluesanomien "Lupaava kuski" jutussa ja kohta miehen menoa näkee Urheilukanavalla, jossa on oma erikoislähetys rallin F-cup:sta. Ensimmäinen lähetys Keskiviikkona 20.2 klo. 18.30 alkaen. Uusinnat: Lauantaina 23.2 klo. 19.30 ja Maanantaina 25.2 klo. 22.05. TV-Lähetysten jälkeen ladattavissa myös netistä www.bv-team.com. Kooste Jessen ajotaidoista Laihian rallista on nähtävillä Galleriassa.
EK-järjestäminen / turvallisuuskoulutus
Länsi-Suomenalue järjestää Salon Urheiluautoilijat ry:n kanssa yhteistyössä EK-järjestäminen / turvallisuuskoulutuksen lauantaina 19.4.2008 kello 10:00 alkaen Salossa. Koulutus on tarkoitettu kaikille rallin toimitsijatehtävistä kiinnostuneille uusille sekä jo toiminnassa mukana olleille henkilöille.
Koulutuksessa käydään läpi seuraavia asiakokonaisuuksia: - Eri toimitsijoiden tehtävät ja vastuut - EK:n rakentaminen yleisesti - Turvallisuus EK:lla. Koulutuksen hinta on 25,00 eur / osallistuja, sisältäen materiaalin kahvin ja lounaan
Ohjelma:
- 10:00 avaus / kahvi 10:15
- EK:n toimitsijatehtävät
- 12:30 lounas
- 13:15 EK:n toimitsijatehtävät
- 15:30 kahvi + loppuyhteenveto n. 16:30 tilaisuus loppuu
Tiedustelut: Turo Kallio puh. 0400 120 244
Seuratakin tilauksen on suorittanut noin 25 henkilöä. Mattimyöhäisillä on vielä parisen viikkoa aikaa toteuttaa takkitilaus.
Viime hallituksen kokouksessa päätettiin iskulause, joka painetaan seuran T-paitojen selkätekstiksi. Ehdotuksia tuli yhteensä seitsemän kappaletta, joista kaksi erottui selvästi toisista. Näiden kahden lennokkaimman välillä kuitenkin päädyttiin yksimielisesti seuraavaan:
Veretä nii et morkoli soi!
Vakka-Suomen UA
Tämän hyvän ehdotuksen antoi jäsen Jyrki "Jyppe" Suominen. Hän lainasi ehdotuksessaan toisen kunnianarvoisan jäsenemme Rainer "Raku" Lehtosen kuumia sanontoja. Lieneekin oikeudenmukaista, jos pidämme heitä molempia kilpailun voittajina ja seura tarjoaa heille molemmille T-paidat. Onnitteluni.
Pihalan Jesse oli matkassa mukana, kun F-cupin toinen osakilpailu käytiin lauantaina Laihialla. Keli oli hieman talvisempaa kuin Valkealassa, mutta pakkasukolta oli toivottu vieläkin enemmän kylmää keliä. Jesseltä ralli meni mukavasti puikkoihin ja lopputuloksena oli B-junnujen kolmas sija. Ensimmäisillä EK:lla Jesse paineli ihan tosissaan ja kahdella viimeisellä varmisti sijoituksena. Vauhti oli niin kovaa, että ensimmäisen EK:n jälkeen takaspoileri irtosi Laihian metsiin. Kolmas sija on erinomainen sijoitus ja tällä hetkellä hän on toisena B-junnujen F-cupin kokonaistilanteessa. Galleriassa pari tilannekuvaa ja tulossa on myös videokuvaa. B-junnujen F-cupin kokonaistilanteen voit tarkistaa tästä linkistä F-cup.
Seuraava F-cupin osakilpailu ajetaan 08.03 Valkeakoskella. Tulevana viikonloppuna seuraamme Jari-Pekka rallissa edustaa Mikke Heinonen kartturinaan Janne Kuusisto. Olkoon heille tiet otolliset, vaikka lähtöpaikka ei ole mitenkään helppo, kun numerona on 218 219 kilpailijan joukossa.
Kumpumäen Jussin ja Antin rallisprit-kuulumisia voi lukea tästä linkistä Ukitig Racing Team. Hienosti veljeksillä oli mennyt; Jussi junioreissa kolmas ja Antti nuorten voittaja.
Kumpumäen Jussin kisakuulumisia voi lukea tästä linkistä Ukitig Racing Team.
Jesse Pihala kävi Valkealassa korkkaamassa F-cupin ensimmäisen osakilpailun. Kilpailu käytiin piikkirenkailla, vaikkakin lunta ei välillä ollut nimeksikään, lähinnä vain loskaa löytyi tieltä. Tiet olivat viimeisillä autoilla aika kuluneita, sillä teiltä löytyi paikoitellen noin 15 sentin boorit. Itse kilpailussa Jesse tuli luokkansa neljänneksi. Kilpailun kulkua hän kuvailee näin:
- Ihan OK kilpailu. Sijoitukseen olen todella tyytyväinen, koko F-cuppia ajatellen. Pari ekaa EK:ta tultiin normaalivauhtia, sen jälkeen vältettiin riskejä. Tarkoituksena oli ajella vain ehjänä maaliin. Auto ja renkaat toimivat mainiosti, vaikka testikilometrit olivat olemattomat.
Palkinnoksi Jesse ja Panu saivat navigaattorit, joiden avulla on helppo suunnistaa 9.2 Laihialla ajettavaan F-cupin seuraavaan osakilpailuun. Toivottavasti seuraavassa cupin osakilpailussa löytyisi paremmat olosuhteet rallille, jotta kilpailijat saisivat täyden nautinnon. Oli keli mikä tahansa, suuri luotto Jesseen löytyy ja odotukset hyvää cup-sjoitusta silmälläpitäen vain vahvistuvat.
Yhden kilpailijan incar-kamerasta kuvattuna näkee EK2:sta ja aika erikoisen tapahtuman tämä kilpailija kokee noin filmin puolivälissä.
Nyt taitavat nämä jäsenmaksusotkutkin olla järjestyksessä. Tänään ainakin itselleni ja muutamalle muulle seuralaiselle on tipahtanut jäsenmaksulappu postiluukusta alas. Pikkaisen jäi parannettavaa ensi vuotta varten, mutta ei kai mitään isompaa kämmiä tapahtunut, kuin rallijätkille tuli lisää harmaita hiuksia sekä puhelinlaskuja. Jos joltakulta vielä lasku puuttuu, laittaa minulle vaikka tekstiviestin, sähköpostia tai soittaa, niin laitan asian heti järjestykseen.
Ensi viikolla sitten päräytetään 14 hengen voimin kartingia. Ensi viikolla tulee varmaan tietoa myös seuratakeistakin.
Menneenä lauantaina ajeltiin vuoden ensimmäinen ralli Riihimäellä. Mukana oli pari oman seuramme autoa. Kumpumäen Jussi oli ajamassa Junioreiden SM-sarjassa elämänsä ensimmäistä rallia ja Heleniuksen Olli oli mukana BMW Xtreme Rally-luokassa. Jussi (kartturinaan Mikael Korhonen EspooUA) oli hakemassa kokemusta ja varmastikin päällimmäisenä tarkoituksena oli ajaa maaliin asti. Ihan hienosti ralli sujuikin. Ensimmäisillä EK:lla Jussi jäi kärjen vauhdista, mutta loppupätkillä alkoi jo luonnistamaan. Lopullinen sijoitus oli hienosti kahdeksas sija. Tästä on hyvä jatkaa. Heleniuksen Olli (kartturinaan Olavi Uusikartano) pääsi myös nauttimaan Riihimäen nopeista teistä. Lopullisena sijoituksena oli oman luokkansa 13.
Seuraavaksi rallia päräytetään ensi lauantaina 12.01 Hämeenlinnassa IV Vanajanlinna Ralli. Siellä mukana on Lahtosen Kimmo Nikusaaren Miikan (MynUA) kartturina. 19.01 ajetaan Valkealassa F-cupin ensimmäinen kisa, jossa mukana on Pihalan Jesse (kartturinaan Panu Laukkanen SaloUA. Jesseltä odotetaankin sitten hyvää suoritusta ja toivotaan myös hyvää sijoitusta.
Palstantäytettä pitää jälleen ruuvailla ja mielessä kävi muutamia eri aiheita; päädyin kuitenkin viimein muistelemaan mennyttä kautta ja sen mieleenpainuvimpia hetkiä. Pitäydytään siis edelleen memories-linjalla.
Paljon on kauden aikana tapahtunut ja parhaimmat muistot ovat jääneet mieleen yllätyksettömästi isoimmista kisoista, sillä nehän saavat eniten huomiota ja arvostustakin. Hyvään kilpailuun tarvitaan kyllä myös ehdottomasti hyvää säätä. Ei sateessa ole kiva ajaa, saatikka sitten katsella kilpailuja.
Kauden alkuräminöistä jäi mieleeni Rakun erinomaiset ajot Alastaron asfaltilla. Mies oli aivan ylivoimainen EKV-luokassa ja yleisessäkin Opel kulki todella lujaa. Semifinaalissa J-P Rajalakin joutui katsomaan Rakun jarruvaloja. Kummalista koko jutussa on se, että päivän nopeimmasta kalustosta ei ollut yhtään tarjousta. Alastaron asfalttirata on kyllä todella upea paikka, mutta katsojan kannalta pikkaisen kylmä vielä alkukeväällä. Rakun huippunopeudeksihan mitattiin 155 km/h.
Kiteeltä tuli lauantaina Laitilaan hyviä ja huonoja uutisia etuvetonelikoltamme. Esko ja Mikke selvittivät tiensä sunnuntaille, mutta Raku ja Jykä jäivät puremaan tuppea. Sunnuntaina olikin sitten pyttykin jo lähellä, mutta molemmat miehemme tippuivat semifinaaleissa. Sangen positiivinen lopputulos kuitenkin kaiken kaikkiaan, ajatellen, että semifinaaleihin ei päässyt muita etuveto- tai kardaanimiehiä.
Kardaanikunkussa nautittiin lauantaina auringonpaisteesta ja sunnuntaina monsuunisateista. On se vaan niin Suomen paras jokkiskisa, homma toimii ja autot liikkuu. Voisivat lempääläiset laittaa kisojen toimintasuunnitelmansa vaikka yleiseen jakeluun, niin onnistuisivat toisetkin hyvissä kisoissa. No, ehkä ne kisat kuitenkin tarvitsevat hyvien järjestelyjen lisäksi myös niitä kuljettajia ja autoja. Mieleenpainuvinta oli se yksi Fiat 133 (vai 127) josta oli tehty kardaanivetoinen kuplan vaihdelaatikolla. Aika fakiireja Suomen talleista löytyy. Kunkussa annettiin myös varmasti yksi kauden vilpeistä A-finaalissa, lähtötuomari on varmaan kuullut asiasta kerran ja toisenkin.
Kauden huipentuma oli sitten pikku-SM:t Laitilassa. Niihin olikin sitten seuran puolesta kauan valmistauduttu hankkimalla kaikennäköisiä tarvikkeita, kunnostamalla rataa yms. Lista on pitkä ja loputon. Kaikkea piti tehdä, paljon saatiin tehdyksi ja ensi vuodeksikin jäi parannettavaa. Mutta oli se mukavaa katsoa, kun Krouvin radan penkereet olivat tulvillaan katsojia, nauttimasta todellisesta kilpa-autoilusta sekä kauniista säästä.
Ei kyllä kuulu mitenkään kauden huippumuistoihin, mutta oli se niin järkyttävää käydä katsomassa SM-liigakisoja. Ei mitään järkeä, noilla autoilla ei ole mitään tekemistä jokkiksen kanssa. Sitten tätä huippukalustoa taas säästellään 12 kuukautta… Onko tuosta nyt vähäsen tuo idea karannut?
Tahtoo tietää: Ylläpidolle voi antaa (hyviä) ideoita, mitä näiltä sivuilta puuttuu vai onko sisältö nyt hyvä? Tarkoituksena on kuitenkin ensisijaisesti palvella V-SUA:n jäseniä; toimia seuran tiedotuskanavana. Laita ehdotuksia etusivun email-osoitteisiin tai sitten keskustelupalstalle.
Jutut alkavat olemaan todella vähissä, kun pitää alkaa satuilemaan itsestään juttuja. Niinhän se nyt vain on ja jos joku ei kestä itsekehuani, pitänee suositella jättämään lukematta pari seuraavaa kappaletta.
Allekirjoittaneen ensimmäinen koko kausi reilun kymmenen vuoden tauon jälkeen sujui kohtuullisesti. Mieltä lämmittää erityisesti kotikisan menestys, mutta harmitusta aiheuttaa Fiat-kokeilu sekä Kunkussa sattunut tekniikkavika. Ihan tyytyväinen olen saldoon, mutta ajotaitoja pitäisi jostain saada lisää. Viivalta auto lähtee ihan kohtuullisesti, mutta ajaessa ranteet ei vaan aina riittäneet (ohitukset…). Pyörittyä on tullut jokaisessa kilpailussa, joihin vuoden aikana osallistuin. Ehkä tämänkin putken voisi katkaista ensi kaudella. Tarjouksia viiden kilpailun aikana tehtiin meikäläisen autoista yhteensä 101 kappaletta. Johtuuko tämä tarjousmagneettina olo hyvistä autoista heikolla kuskilla vai onko ne autot vain niin upean värisiä?
Vuoden paras idea oli, että hankin in-car -kameran. Jälkeenpäin katsomalla oppii paljon, miten olisi pitänyt tehdä ja pystyy näkemään hieman paremmin ajolinjoja jne. Suosittelen ehdottomasti toisillekin. Itse tilasin netistä kameraksi Sony DCR-HC 45 ja jalustan ostin Jent Oy:stä. Yhteensä hintaa näille tuli rapiat 400 eur. Suhteellisen pieni hinta siitä, mitä hyötyä siitä on ja voihan sitä kameraa muuhunkin kuvaamiseen käyttää.
Talveksi jäi paljon duunia; yksi auto pitäisi rakentaa ja tallissa odottavat kolme muuta pitäisi laittaa kuntoon, että pääsisi ajamaan heti kauden alusta lähtien. Pikkaisen on tässä parin vuoden aikana tullut, ainakin omasta mielestä, näkemystä mitä sille autolle kannattaa tehdä ja mitä ei. Koko ajan oppii lisää ja tarvittaessa kysyy Mikulta neuvoa. Tulevan kauden päätavoitteet ovat tietenkin Kardaanikunkussa ja Jokamiehen Kiekauksessa. Muita kiinnostavia kilpailuja olisivat Vetelin asfalttikisa sekä EVK-liiga. Endurance myös kiinnostaisi, mutta taitaa olla liikaa menoja ensi vuodelle, ehkä sitten vuonna 2009. Täytyyhän sitä aikaa johonkin muuhunkin uhrata kuin autourheiluun.
Mukavaa Joulun odotusta kaikille seuralaisille ja muillekin lukutaitoisille.
Somerolla kaasutettiin vuoden viimeiset jokkiskisat Isänpäivän kunniaksi. Kisoissa kävikin silleen kummallisesti, että Rajalan Jontun voittoputki katkesi, mutta V-SUA:n kolmesta kilpailijasta kaksi oli päivän A-finaalissa. Ei hassummin pojat päättäneet lopettaa kauttaan.
Raku voitti Mazdalla ensimmäisen lähtönsä, mutta semifinaalista eteenpäin ei matka jatkunut. Pepe voitti pari ekaa lähtöään, mutta A-finaalissa sai huonon lähdön. Viimeiseltä sijalta aloitti kuitenkin hirmuisan nousun kohti kärkeä ja olikin jo kolmantena, juuri parantamassa sijoitustaan toiseksi, kun... kaide tuli vastaan. Fiatin etupää aivan tuusan muuskaksi (jos jolloin on kotona ylimääräinen niin yhteyttä vain Pepeen). Teijo selviytyi myös Pepen tavoin päivän päälähtöön. Lähdön jälkeen Teijo nähtiinkin palkintopallilla tuulettamassa kolmatta sijaansa. Mainio lopetus kaudelle. Muilla autot eivät menneet kaupaksi, mutta Teijon Fiatista oli 32 tarjousta ja kaupaksihan se meni. Aika hassu juttu, kun Teijo osti auton Reiskan Rähinöistä, tästä ei ollut kuin hänen kaksi tarjoustaan. Nyt siitä oli sitten 32 kpl... On miehellä kova maine. Kuvia löytyy ainakin www.ttrallikuvat.com ja Fotohana.fi.
Vakka-Suomen Urheiluautoilijat palkitsi vuoden parhaat kuljettajansa. Seuraavat henkilöt palkittiin parhaimpina omissa luokissaan.
Ralli: Kimmo Oja-Nisula
Kimmo kilpaili kauden aikana kahdeksassa rallissa kartanlukijanaan Elina Oja-Nisula. Kauden saavutuksina mainittakoon esim. Rantarallin ylivoimainen voitto A-junnuissa ja Ukin SM-rallissakin palkintopalli kutsui. Vain kerran Kimmo joutui keskeyttämään. Erittäin varma suoritus läpi koko kauden.
Sprint: Kumpumäki Jussi
Jussi osallistui vuoden aikana 14 nuorten rallisprintkilpailuun. Saldona oli yhteensä 11 palkintosijaa ja kolme voittoa sekä kruununa aluemestaruus. Hän on valtakunnallisen nuorten sprinttipörssin kolmas. Jussi vietti juuri 18-vuotissyntymäpäiviään ja tämän johdosta mies siirtyy ajamaan rallia.
Jokkis, Yleinen: Petri Heinonen
Petri voitti aluemestaruuden ja oli jokaisessa ajamassaan yhdeksässä kilpailussa finaalissa. Jokkiksen pistepörssissä hän sijoittui sijalle 14. yhteensä yli 800 kilpailijan joukossa. Kolmatta kertaa putkeen vuoden paras omassa luokassaan.
Jokkis, Nuoret: Lauri Marttila
Lauri ajoi etuvetokalustollaan kauden aikana yksitoista kilpailua sijoittuen 9 kilpailussa finaaliin. Lauri on varma kuljettaja, jolta odotetaan tulevaisuudessa vieläkin parempia tuloksia.
Jokkis, Naiset: Miia Pere
Miian kilpaili kauden aikana kahdeksassa naisten luokan kilpailussa. Näistä hän oli peräti kuudessa A-finaalissa. Miia ajoi todella erinomaisen kauden.
Vuoden kaataja: Petri Heinonen
Petri saavutti kyseenalaisen kunniamaininnan kaataen autonsa kahdessa perättäisessä kilpailussa. Jokamiehen Kiekauksessa tapahtunut raju kaato vei miehen parin kuukauden pakolliselle kilpailutauolle.

Kimmo, Miia ja Pepe pyttyjen kera.
Pari päivää sitten lauantaina vietettiin V-SUA:n toimintapäivää. Toimintapäivä hieman typistyi alustaan, kun jäsentenväliset jouduttiin peruuttamaan viime hetkellä huonojen keliolosuhteiden takia. Olisi Krouvilla ehkä pystynyt ajamaan kilpaa, mutta ei se olisi ollut enää kivaa. Rata olisi ollut aika kuravelliä ja varikollakaan olosuhteet eivät olisi olleet mukavat. Jäsentenväliset pyritään ajamaan helmikuussa, jos jostain löydetään sopiva jäärata.
Illalla kuitenkin vietettiin syyskokous, parhaiden palkitseminen ja lopuksi pienet pikkujoulut. Kaupungintalolle oli saapunut mukavasti porukkaa, kun 22 jäsentä oli päässyt livahtamaan kotoaan, viettämään lauantai-iltaa hevosvoimien keskelle. Syyskokouksen parasta antia oli Impilän vuoden jatkopesti puheenjohtajan paikalla ja hallituspaikoillekin oli intoa. Nyt hallitukseen saatiin naisvoimaakin, kun Peren Miia lupautui hoitamaan hallituksen "naiskiintiötä". Kokouksen ulkopuolelta tuli ainakin ideoita seuran takkien hankkimiseen sekä ralliharjoitusten järjestämiseen.
Palkitsemisetkin suoritettiin ja kenelläkään ei varmaan ollut epäselvää, miksi kyseiset henkilöt saivat pyttynsä, sillä niin selvästi he olivat luokkiensa parhaita. Onnittelut vielä kerran pytyn saajille ja stemppiä rannalle jääneille ensi kautta varten. Pikkujoulutkin menivät leppoisissa tunnelmissa. Ensi vuonna taas uudelleen. Pari kuvaa löytyy Galleriasta.
Alastarolla tuli vietettyä pari päivää aikaa tästä elämästä. Toisilla oli perinteisesti sitä parempaa tuuri ja toisilta se jäi taas puuttumaan. Kisat käytiin ihan kohtuu kelissä. Pientä sumusadetta tuli taivaalta molempina päivinä ja tämä piti huolen siitä, että rata oli haastava kuljettajille. Parhaat erottuivat parhaina ja kädettömät pyörivät kurveissa. V-SUA:aan tuli taas paljon mainetta ja kunniaa.
Nuorten luokassa Teemu Lehtonen nappasi alkuerälähdössään vilppilähdön. Tästä voi olla kyllä moni toista mieltäkin ja ainakin allekirjoittanut. Lähettäjä oli ainakin aluksi aika innokas, kun punainen lippu otettiin pois tornista, niin lähettäjän lippu heilahti noin kolmen sekunnin päästä (loppupäivästä tämänkin epäkohta korjaantui normaalille tasolle). Ei siinä kaikki autot ehtineet edes lähteä viivalta. Mutta vilppi on vilppi ja sitä ei kukaan miksikään pysty muuttamaan. Keräilyerässä Hulivili pöristeli helppoon lähtövoittoon. Välierässä Hulivili oli päättänyt ottaa myös lähtövoiton ja lähti toiseksi viimeisessä kurvissa haastamaan ulkokautta johdossa ollutta Jimi Åkerströmiä. Jimillä meni pasmat aivan sekaisin ja Fiat kierähti kolmesti katon kautta ympäri. Semifinaalissa Mazdan (uusi) eturengas meni puhki ensimmäisessä kurvissa. Tästä seurasi keskeytys ja finaalipaikan valuminen pois käsistä.
Jesse Kyynäräinen oli vauhdissa mukana Escortilla, mutta nopeus ei ollut kohdallaan ja päivän lopputulokseksi jäi valitettavasti vain kaksi lähtöä.
Lauri Marttilalla oli kahinoissa mukana Herbie Escortilla. Alkuerässä kohtuuhyvä lähtö, mutta toisella kierroksella puhkesi eturengas. Tästä huolimatta sinnitellen kolmantena ruutulipulle ja suora paikka välieriin. Välierässä varmistellen toisena ruutulipulle. Semeissä parin ohituksen myötä nousu A-finaalipaikalle, kunnes pyörähdyksen takia pari autoa ohi ja B-finaalikortti käyttöön. B-finaalissa hyvä lähtö ja ulkokautta koko nipun ohi. Tämän jälkeen varmistellen maaliin ensimmäisenä. Varikolla huoltomiehet odottelivat Latea, mutta tämä ajoikin suoraan lähtöviivalle. Viivalla kuitenkin joutui odottelemaan vielä vähän aikaa, kun Djakonowsky oli Fiateineen vielä varikolla. Joskushan sitä niin mainostetaan, että finaalilähtö lähtee liikkeelle, kun nousijat ovat viivalla… A-finaalissa kuitenkin taas kohtuulähtö ja eka kurvissa totutusti ulkokautta lähes koko pakan ohi kakkospaikalle. Takakurvissa Late kuitenkin pyörähti ja sijoitus vaihtui viimeiseksi. Pari päänahkaa tuli kuitenkin kaapattua matkan varrella, joten lopullinen sijoitus oli viides. Hyvä sijoitus, vaikka parempaakin olisi ollut mahdollisuuksia.
Naisissa Susanna Kuusisto ajoi Toyotalla. Alkuerässä tiukasti neljänneksi, kun kolme meni jatkoon. Keräilyeriin Susanna ei ehtinyt osallistua lainkaan, kun auto oli hetkellisesti kaput. Kuitenkin se tuli kuntoon EVK-luokkaan. Se on sitä huonompaa tuuria, ensi kerralla uudelleen.
Miia Perellä oli allaan muutaman A-finaalin putki, joten sitä oli tarkoitus jatkaakin. Alkuerässä helposti kakkossija. Semeissä vähän huonompaa tuuria, mutta sakean savun saattelemana B-finaalipaikka. B-finaalissa lähdöstä keulille ja ruutulipulle asti. Paikka A-finaalissa oli jälleen totta. A-finaalissa taas erinomainen lähtö ja eka kurvista toisena ulos. Tämän sijan Miia pystyi helposti pitämään, kun kukaan ei pystynyt takanatulijoista kunnolla haastamaan ja edellä ajanut Miia Virtanen sai aikaiseksi myös kunnon hajuraon. Maaliin V-SUA:n Miia tuli toisena ja todennäköisesti varmisti seuramme parhaan naiskuskin pytyn itselleen. Mitä parhaimmat onnittelut.
Seuraavaksi oli vuorossa EVK-luokka. Ensimmäiseksi käydään läpi Jarmo Randin ja Toyotan kilpailua. Alkuerälähdössä Toyota tuli ruutulipulle kolmantena, varmistaen näin suoran jatkopaikan välieriin. Välierässä lähtö hieman epäonnistuu ja toiset ehtivät ensimmäiseen kurviin aikaisemmin. Ruutulippu heilahtaa liian aikaisin ja jatkopaikka jäi haaveeksi. Epäonni jatkui ostotarjouksissa, sillä auto meni kaupaksi.
Rainer Lehtonen oli hakemassa voittoa, niin kuin ajomiehen aina pitää tehdä. Alkuerästään Raku kiirehti ruutulipulle ensimmäisenä muutaman ohituksen saattelemana. Paikka semifinaaleihin oli hankittuna. Semeissä jatkui alkuerässä nähty ajo ja sijoitus parani, samalla kun matka eteni. Viimein ruutulippu heilahti Rakun lähtövoiton kunniaksi ja paikka A-finaalissa oli jälleen totta. A-finaalissa Raku jäi Loimaan Peugeotin taakse, joka peitteli hyvin ohitusyritykset. Takaa tuli vauhdilla kokenut kehäkettu K-P Koivisto ja jysäytti autonsa Rakun ohi. Ruutulipulle Mazda toi ohjastajansa viidentenä. Sunnuntaina Raku jatkoi varmaa ajamistaan Yleisessä luokassa, alkuerälähdöstä voitto hienojen ohitusten saattelemana. Välierässä oli hieman tiukempaa, mutta kuitenkin jatkopaikka irtosi helposti. Semifinaaleissa Mazda tuli maaliin neljäntenä ja matka jatkui kolmanteen sijoituskarsintalähtöön. Sijoituskarsinnassa Mazda puikkelehti hitaampien ohi ja lähtövoittohan siitä tuli. C-finaalissa ajettiin kolme kierrosta, mutta tässä nousi Rakulle seinä pystyyn, kun Heleniuksen Fiat pysyi Mazdan edellä maaliviivalle asti. Loppusijoituksena oli kuitenkin hieno 13 ja yleisen luokan korkeimmalla sijoituksella ollut EVK-auto. Puikkomiäs Kodjalan perukoilta, seuran paras EVK-mies ja lähes paras jokkiskuskikin. Mahtaako olla kova luu myös parin viikon päästä ajettavissa jässäerissä?
Blogin pitäjäkin oli ajamassa viidennen kisansa tällä kaudella. Autona oli Rakun Kokemäeltä hankkima Herbie Escort. Kilpailut menivät Herbie Escortilla kohtuullisen alun jälkeen penkin alle ja selityksiä löytyisi vaikka kuinka paljon, mutta ehkä niistä sitten lisää vaikka pikkujouluissa. EVK:n alkuerässä lähetin auton huonosti viivasta liikenteeseen ja ensimmäisessä kurvissa osuin musta-valkoisen arvoisesti Suomelan Jyrkin Kadettiin. Tästä pääsin piikkipaikalle ja ajelin rauhassa lähtövoittoon. Semeissä sain auton huomattavasti paremmin liikkeelle viivasta ja ilman sen suurempia tapahtumia ajelin ruutulipulle ensimmäisenä. A-finaalissa taas hyvä lähtö, kunnes Raitasen Finn tuli ulkoradalta Escortin keulan eteen, kun olin itse juuri taittamassa ulkoradalle. Täysillä Raitasen Finniä perseeseen ja kurviin toisena. Peilistä katsoin, että Raitanenkin pääsi jatkamaan matkaansa takanani. Odottelin varmaa mustaa lippua, mutta eihän sitä tullut. Kuitenkin kohtalo antoi minulle ansaitsemani rangaistuksen ja katkaisi jarruputken, joten takasuoran kurvista pitkälle penkoille ja sijoitus tippui viimeiseksi. Parilla seuraavallakin kierroksella ajoin samassa paikassa pitkäksi, kädetön mikä kädetön. Maaliin viimeisenä. Sunnuntaina kisa menikin sitten aivan arvostelun alle. Tuloksena oli pari lähtöä ja auto kaupaksi. Kiva sillä oli kyllä pyöriä ja tarjota yleisölle huvia.
Timo Kyynäräinen ei saanut EVK:n alkuerässään hyvää sijoitusta, mutta keräilyerästä irtosi jatkopaikka välieriin. Välierässä tuloksena oli kuitenkin keskeytys. Lauantaipäivän osalta ajot tulivat valmiiksi ja Escort jäi lepäämään huomisia koitoksia varten, jolloin kisakaluston puikkoihin asettui Janne Kyynäräinen. Alkuerästä tuli kuudes sija ja matka jatkui keräilyihin. Keräilyissä helposti toinen sija, jonka ansiosta jatkopaikka seuraavaan lähtöön. Välierässä tiukasta taistelusta huolimatta viides sija ja katsomopaikka.
Seuraavat kuljettajat tulivat paikalle sunnuntain hakemaan menestystä yleistä luokasta. Petri Honkakangas oli matkassa vähän hänelle erikoisemmalla kisakalustolla eli hän oli käynyt ostamassa Rekolan Pasilta Kuplan. Alkuerässä kupla kulki hyvin, kunnes ohjelmassa seurasi pyörähdys. Keräilyerästä tuli helpohko lähtövoitto. Välierässä nousi kuitenkin seinä vastaan. Kupla oli kuulemma muuten ihan mukava kokemus, mutta tehoa löytyi vain tietyllä yläkierrosalueella ja se ei ollut oikein hyvä asia kosteissa sääolosuhteissa.
Kuisman Tapio tuli jälleen hakemaan menestystä. Tapsa on totutusti ollut varmuudella B-finaalissa, nytkään hän ei pettänyt fanejaan. Alkuerässä hieman pidätellenkin Kupla tuli maaliin kolmantena. Välierässä Pepen vanavedessä toiseksi ja sama vauhti jatkui myös semifinaalissa. Semeissä oli kova yritys myös A-finaalipaikkaan, mutta B-finaalipaikkakin oli hyvä suoritus. B-finaalissa toisten kulkuneuvojen vauhti oli liian paljon Kuplalle ja Tapsa ei päässyt oikein kunnolla haastamaankaan. Lopputuloksissa Tapsa oli lopulta 12. ja samalla hän varmisteli V-SUA:n kolmanneksi parhaan kuljettajan aseman seuran sisäisessä pistepörssissä.
Parin kuukauden ajotauon jälkeen areenalle asteli myös Petri Heinonen. Pepe oli jo lyömässä pensselit santaan tämän kauden osalta, mutta joutui osallistumaan kilpailuihin, kun Raku alkoi uhata pistepörssin voittoa. Fiatilla Pepe oli karkeloissa mukana ja Palvelija-VW oli jäänyt kotipihalle. Alkuerästä toinen sija, välierästä lähtövoitto ja semifinaalista toinen sija. Pari vuotta jatkunut yhtäjaksoinen palkintoputki sai siis jatkoa tällä B-finaalipaikalla ja seuran sisäisen pistepörssin voitto oli lähes varma. Ennen B-finaalilähtöä sisäisen pistepörssin voitto varmistui, kun Raku ei pystynyt nousemaan C-finaalista. B-finaalissa yritystä oli, mutta koneesta oli paras puhti jäänyt matkan varrelle. Päivän lopullinen sijoitus oli yhdeksäs.
Ylismäen Teijo otti aamulla mukaan Kupla ja lähti koittamaan millaisessa kunnossa se olisi syksyisenä sunnuntaipäivänä. Ensimmäisen lähdön perusteella ei ollut lupa odottaa mitään suurta, mutta keräilyn lähtövoitto antoi odottaa parempaa. Välierässä hyvä meno jatkuikin jatkopaikan veroisesti. Semissä kulku alkoi hyvin ja C-finaalipaikka oli lähes varmasti takataskussa, kunnes viimeisen kierroksen puolivälissä kone sanoi poks. Venttiilikopan kansi oli lentänyt ensimmäisellä kierroksella pois kilpatoverin suosiollisella avustuksella ja eihän se Kupla ilman sitä maaliin asti selvinnyt. Lopullinen sijoitus oli 22. Hyvä suoritus Kuplalla ja parempaakin olisi tullut, jos kansi olisi pystynyt paikoillaan.
Juha Pere kilpaili Kuplalla, jolla Miia oli edellisenä päivänä naisten A-finaalissa, joten menestyspaineita oli… Alkuerät alkoivat hyvin kolmannella sijalla. Välierässä lähtövoitolla semeihin. Semeissä kovahko lähtö ja sijoituksena viides sija, joka tarkoitti paikkaa toisissa sijoituskarsinnoissa. Tässä lähdössä Kuplan kone hyytyi lopullisesti, mutta varikkopaikalle on kuulemma mukava tulla hinauksella. Loppusijoituksena oli 25.
Eivät V-SUA:n jäsenten otteet tähän loppuneet, vaan seuramme puheenjohtaja Hannu Impilä asteli jokkis-Escortin puikkoihin noin viidentoista vuoden tauon jälkeen. Pientä hermostumista oli havaittavissa ennen ensimmäistä lähtöä. Alkuerästä neljä jatkoon, mutta maaliin Hanski ehti vasta neljäntenä. Keräilyerästä varmasti toinen sija, joka tarkoitti paikkaa välieriin. Välierässä pari ensimmäistä meni A-finaaliin ja kaksi seuraavaa B-finaaliin. Parin ensimmäisen kurvin jälkeen Escort löytyi toiselta sijalta ja paikka A-finaalissa oli lähes kirkossa kuulutettu, kunnes takasuoran kurvissa tapahtui pyörähdys. Kolme kilpailijaa ehti ohi, joten A-finaalipaikka vaihtui katsomopaikkaan. Mukavaa kuitenkin oli pitkästä aikaa ja ei se niin haitannut, vaikka ajot loppuivatkin vähän kesken.
V-SUA:n porukkaa oli ihan mukavasti palkinnoilla, joten kisat menivät seuran puolesta hyvin, vaikkakin ykköspalkinto jäi uupumaan. Galleriassa muutama kuvanen.
Reiskan Rähinät ajetaan viikonloppuna Alastaron jokkisradalla. Tiedossa on kaksipäiväinen kilpailu, jossa lauantaina ajavat Nuoret, Naiset ja EVK-luokka. Sunnuntaina ajovermeet vetävät päällensä Yleinen ja Papat. Kilpailijoita on ilmoittautunut yhteensä 318.
V-SUA:sta mukana on nuorten luokassa Jesse Kyynäräinen, Teemu Lehtonen ja Lauri Marttila. Teemulla ja Latella on edelleen keskinäinen kilpailu käynnissä, kumpi kauden lopuksi kruunataan V-SUA:n parhaaksi nuoreksi JM-kuskiksi. Nyt piste-eroa on vaivaiset kolme pistettä Laten hyväksi. Nuorten luokkaan on ilmoittautunut peräti 40 kuljettajaa. Nuorissa ennakkosuosikin paineita kantaa pörssiykkösenä majaileva Pasi Välimäki. Mahdollinen A-finalisti voisi olla myös nuorten kardaanisarjassakin hyvin sijoittunut Olli Lahti.
Naisissa mukana ovat Miia Pere ja Susanna Kuusisto. Viime viikonlopulla molemmat ajoivat A-finaalissa Raisio JM:ssa, joten menestystä odotetaan näistäkin karkeloista. Naisten luokkaan on ilmoittautunut 25 kuljettajaa. Naisissa taitaa Holman Riikka jälleen korjata ykköspytyn itselleen, ehkä Vapaavuoren Leena tarjoaa kovimman vastuksen.
EVK-luokassa V-SUA:n värejä pitävät ylhäällä Timo Kyynäräinen, Rainer Lehtonen, Jarmo Rand ja allekirjoittanut. EVK-luokkaan on ilmoittautunut 77 kuljettajaa. Tässä luokassa ennakkosuosikkina on Väyrysen Rauno. Sanoisin, että myös seuraavasta viisikosta vähintään kaksi on mukana A-finaalissa Antti Niemi, Kari-Pekka Koivisto, Mikko Suominen, Janne Sinkkonen ja Raku.
Yleiseen luokkaan on ilmoittautunut 141 kuljettajaa. Paikallisia värejä tunnustuvat Petri Honkakangas, Teijo Ylismäki, Petri Heinonen, Janne Kyynäräinen, Rainer Lehtonen, Juha Pere ja allekirjoittanut. Kilpailussa menestystä on hakemassa J-P Rajala, joka on jokkispörssissä vain 15 pisteen päässä Koljosen Timon kärkipaikasta. Kovan vastuksen tulee tarjoamaan ainakin järjestävän seuran Tomi Hongisto. Pepekin on ensimmäistä mukana kapinoissa Krouvin kaadon jälkeen, jos vain saa palvelijansa kuntoon. Pisteitä Pepekin tulee hakemaan, kun sisäisessä pörssissä Raku on päässyt huolestuttavan lähelle, piste-eroa on 45 pistettä.
Pappoissa mukana on seuramme puheenjohtaja Hannu Impilä, 34 muun kilpakumppanin kanssa. Hannu tulee ruoppaamaan jokkikseen muutaman vuoden tauon jälkeen ja tavoitteet ovat korkealla. Papoissa Kuuselan Jorma saattaa pitää kovinta vauhtia, mutta suurimman huomion varmaankin tässä luokassa saa Eino Silver ja MERCEDES.
Vinkkinä kaikille mukana oleville kilpa-ajajille; laittakaa ne pyyhkijät ja pissapojat kuntoon jo kotivarikolla. Säätiedotus ei ole kyllä nyt luvannut sadetta, mutta eikös sitä rapaa aina radalla riitä tähän vuodenaikaan. Lauantai-yöllä sitten tarvitsee vääntää kellojakin taas tunnilla kesään päin.
Tänään se sitten ruopattiin, se Raisio JM. Paikalla oli kuljettajia iso liuta ja parhaat saatiin selville. Yleisen luokan nopeimmaksi kukitettiin vähemmän yllätyksellisesti J-P Rajala. Toiseksi kerkesi Markus Kaipila ja kolmanneksi Kai Perttu. Myös V-SUA:n värejä nähtiin finaaleissa.
Honkakankaan Petri toi ennakkokaavailuista poiketen Fiatin sijaan perinteisen Saabin kisanäyttämölle. Ja ei ollut mikään huono peli. Alkueristä neljäs sija ja pääsy välieriin. Välierässä pikkasen lujempaa kaasutusta, jolloin ruutulippu heilahti kakkossijan merkiksi. Semifinaaleissa Saab lähti kuten aikaisemminkin ja etuvedot yleensä eli tahmeasti, mutta ensimmäisen kurvin jälkeen Saab oli taas kärkipaikoilla. Viimein Pete vakiinnutti asemansa toisena, välillä kärkipaikkaakin olisi ollut tarjolla, mutta kone päätti sanoa poks ja vapaalla liuttaen taistelusämpylä ylitti maaliviivan toisena. Paikka B-finaalissa oli takataskussa, mutta kone oli siis kaput ja kilpailut loppuivat siihen. Lopulliseksi sijoitukseksi tuli 12.
Kuisman Tapio oli luotettavalla VW-palvelijallaan liikenteessä. Viivalta palvelija ei lähtenyt ihan toisten veroisesti kulkuun, mutta muutaman kurvin jälkeen tilanne oli toinen. Ensimmäisen lähdön Tapsa voitti ja kirjautti itselleen suoran semifinaalipaikan. Semeissä ensimmäisen kurvin jälkeen toinen sija. Toisella kierroksella hetkeksi piikkiin, mutta samalla Lehtosen Rainer pääsi tuikkaamaan ohi. Maaliin Tapsa tuli toisena. B-finaalissa Tapsa tuli joukon mukana päätykurviin, mutta siellä joku kädetön pyörähti eteen ja pääsy A-finaalin meni siinä. Ruutulipulle Tapsa kuitenkin taisteli itsensä neljäntenä ollen päivän 9. nopein kuljettaja. Viimeisen lähdön törmäyksessä etupään putkistokin oli saanut isoa kipeää.
Raku jalkautti Krouvin radalle tutun ja turvallisen sekä pyttyvarman Mazdan. Raku aloitti alkuerät neljännellä sijalla. Välierässä ruutulippu heilahti toiselta paikalta ja semifinaaleista irtosi A-finaalipaikka jo edellä selostetusti. A-finaalissa normaali lähtö eli pikkaisen tasoitusta Fiat-miehille, mutta päätykurvissa urku auki ja ohi. Sitten tuulilasin peitti sankka mutakerros, jonka seurauksena jo kerran ohitetut autot viuhahtivat uudelleen ohi. Kun näköyhteys rataan taas aukesi, niin alkoi jälleen kaamea takaa-ajo. Takaa-ajon seurauksena tuli poimittua pari päänahkaa ja lopullinen sijoitus oli päivän 5. nopein kuljettaja. Hyvä Raku.
Peren Juha kuljetti Fiatia. Alkuerässään hän otti suvereenin lähtövoiton ja sai rauhassa keskittyä semifinaaleihin. Semeissä toisena päätykurviin, mutta sitten edellä ajanut pyörähti eteen ja Fiatin etupää lyheni kymmenellä sentillä sekä peräänkin päätti joku fiksu vielä ajaa. Tästä eteenpäin kulku ei ollutkaan oikein enää kohdallaan, vaan Juha päätti suosiolla ajaa varikolle, kun kone ei käynyt enää hyvin ja jatkopaikkakaan ei olisi ollut enää mahdollinen. Huono tuuri vain jatkuu...
Seuramme hymypoika, Jyppe, oli saanut koko kesän ajan tuunaamansa (propsit myös Iskarille) etuveto Escortin viimein kilpailupaikalle. Alkuerässä heti toinen sija. Välierässä varmistellen kolmanneksi todella tiukassa lähdössä ja jatkopaikka semeihin oli varma. Semeissä tiukan taistelun jälkeen neljäs sija ja paikka sijoitusfinaaliin. Sijoitusfinaalissa helppo lähtövoitto sekä nousu C-finaaliin. C-finaalista löytyi muutama vikkelämpi auto, maaliin Jyppe kurvasi neljäntenä, joten päivän lopullinen sijoitus oli 14. Jyppe, kun olisi pikkaisen ennen kilpailuja ehtinyt panostamaan pissapojan moottoriin, sijoitus olisi ehkä tästä vieläkin parempi. Rapaisella tuulilasilla ei pääse lujaa eteenpäin ja pissapojasta tuli vettä vain pisaroittain.
Kaimani Ylitalo, kehtasi kutsua minua pelkuriksi, kun en ollut ajamassa. Kerroin antavani kaverillekin mahdollisuuden voittaa... Joka tapauksessa Janne oli intoa puikeana lämmittämässä Kuplaansa jo hyvissä ajoin ennen lähtöään ja todella uhkui ajohaluja. Alkuerälähdössä kuitenkin haaveet kokivat kolauksen. Lähdössään Janne tuli hienosti neljäntenä maaliin, mutta matkan varrella autosta oli hukkunut kakkosvaihde. Tätä kuitenkin lievitti se, että auto kääntyi nyt hienosti. Sisukkaasti välierälähtöön, siellä päätykurvissa viides sija, mutta tästä ei pystynyt puristamaan edellä ajavan Ylismäen Teijon ohi. Koivukurvin jälkeen viimeinen ohitusyritys, jonka seurauksena pienoinen kaideosuma. Kaideosumasta auton vauhti ja kulkusuunta muuttuivat, jolloin takaa tullut Taunus antoi pienen kosketuksen, mutta kaadolta sentään vältyttiin. Varikolla kupla näytti kylläkin todella ajetulta. Etupään putkisto vääntynyt ja vetoakselikin meni poikki, mutta mitään ei saa, jos ei yritäkään. Peukku pystyyn hyvästä stempistä viimeiseen asti.
Miia Pere oli ottamassa yleisessä vauhtia naisten luokkaan. Alkuerässä Kupla ajautui penkalle, jonka takia joutui keskeyttämään. Keräilyssä varmasti kakkossija ja paikka välieriin. Välierässä lähdöstä toiseksi, mutta lopulta joutui taipumaan viidenneksi ja keskittyminen naisten luokkaan alkoi. Naisten alkuerässä varmistellen kakkossija, jolla pääsi suoraan A-finaaliin. A-finaalin lähdössä tiukkaa taistelua vieressä olleen Fiatin kanssa, jonka seurauksena autot jäivät "naimisiin". Miia sammutti auton ja oli juuri nousemassa pois, kun huomasi, että nyt se Fiat pääsi irti. Auto uudelleen käyntiin ja takaa-ajo alkoi. Kolmen kierroksen taistelun jälkeen tuli kerättyä pari ohitusta, jolloin ruutulipulle Miia ehti viidentenä. Todella hyvä saavutus, A-finaalipaikka on lähes aina varma, kun Miia vain ilmoittautuu kilpailuihin.
Pilpolan Janne oli kahden vuoden tauon jälkeen mukana jokkiskisoissa ajajana. Ihan kohtuullisen lähdön jälkeen, etupää nousi viereisen auton läheisyydestä johtuen ilmaan, siitä etupää poukkasi toiselle puollelle, jonka seurauksena Kupla kierähti kolme kertaa katon kautta ympäri. Vain 150 metriä ehti kilpailua kulua lähdöstä. Todella huonoa onnea. Pilpola loukkaantui kaadossa ja hänet jouduttiin viemään sairaalaan. Toivottavasti mitään vakavampaa ei kuitenkaan käynyt.
Teijo Ylismäki oli mukana VW-Kuplalla. Ensimmäisessä lähdössä kolmanneksi. Välierässä Ylitalon edellä koko lähdön ja neljäntenä maaliin. Semifinaaleissa päätykurvissa tulikin pienoista U-tuuria ja Kupla pyörähti kilpakumppanien avustamana. Aineksia olisi kyllä ollut jonnekin pikkufinaaliin, mutta... Jotain lohtua päivään tuo se, että arpaonni oli suosiollinen ja J-P Rajalan voittoauto nousi Teijon lapulla.
Ylismäen Martti oli paikalla Fiatilla, mutta Martilla ei ollut sitten yhtään onni mukana. Ensimmäisessä lähdössä vaihdelaatikon ns. virkkuukoukku hajosi ja sitä ei pystynyt vaihtamaan. That's it ja kiitos. Auto meni kaupaksi.
Jarmo Randin Toyota DX ei myöskään toiminut täydellisesti kuljettajan toivomalla tavalla. Ajot loppuivat, kun puolanjohto irtosi.
Naisissa Randin Toyotaa käskytti Susanna Kuusisto. Susanna joutui alkuerässä taipumaan nopeammilleen, mutta seuraavassa lähdössä saavutti varmistellen A-finaalipaikan. A-finaalissa Miian ja toisen kuljettajan "naimakaupan" sekä parin ohituksen jälkeen pääsi kolmanneksi. Tämän paikan kuitenkin menetti viimeisellä kierroksella, kun päätykurvi meni leveäksi. Maaliin Susanna pääsi kuitenkin neljäntenä ja jatkoi V-SUA:n hyviä finaalisijoituksia.
Naisissa voittajaksi ajoi Riikka Holma, Virtasen Miia ollessa toinen ja Netta Kunttu oli kolmas.
Nuorissa Hulivili Lehtonen ajatti jo A-finaalissa ollutta Mazdaa. Paineet olivat kovat, mutta kyllä kuljettajakin on kova. Alkuerässä vierelle tuli todella kovaa kalustoa, josta ainakin kolme oli sitten myöhemmin päivän A-finaalissa ja tässä Mazda tuli neljäntenä maaliin. Keräilyerässä helppo voitto, mutta varikolla huomattiin vakava takaisku, Mazdan takatukivarsi oli katkennut, tämän johdosta oli parasta lopettaa ajot. Turvallisuus kuitenkin ennen kaikkea. Ensi viikonloppuna sitten uudelleen.
Marttilan Lauri oli saanut parsittua BX:nsä Kokemäen kaadon jälkeen ajokuntoon. Alkuerälähtö oli kuljettajan ennakkokäsityksen mukaan helppo. Lähtövoitonhan Late siitä sai (muuten olisikin tullut kuittia ja paljon). Semifinaaleissa kolme parasta meni A-finaaliin ja tahmean lähdön jälkeen päätykurvissa Citikka oli kolmannella sijalla. Loppumatkan Late ajoi varmistellen ja säilytti paikkansa ruutulipulle asti. A-finaalin päätykurvissa Late ottaa totutusti ulkoradan ajolinjan, nostaa sijoitustaan pari pykälää, kunnes saa hieman kipeää takakulmaan. Pyörähdystä ei kuitenkaan tapahtunut, mutta aikaa tuhraantui. Late saa viimeisen kierroksen koivukurvissa edellä ajaneen kiinni ja töräyttää siitä ohi. Ruutulipulle neljäntenä ja varikolla nähtiin naamalla hymynpoikanenkin.
Nuorten voittaja kolmikko oli yllätyksellisesti Mika Virtanen, Joni Viita ja Pasi Välimäki. Pappojen voittoon ajoi J-P Rajalan Fiatilla Jorma Kuusela, Alpo Aarnio oli toinen ja Hannu Paronen neljäs. Eino Silver jäi niukasti palkintokolmikon ulkopuolelle, mutta oli Ladallaan neljäs. Ei hassummin kisailtu, kun ikää on mittarissa reilut 70-vuotta. Ensi viikonloppuna Eino pääseekin sitten käskyttämään Mersua Reiskan Rähinöissä. Sitä odotelleessa.
Nippelitieto: Incar-kamera oli mukana yhteensä kahdeksassa lähdössä, mutta vain neljä meni nauhalle. Ei ole sekään helppo laji. Stillkuvia ja videokuvaa parista lähdöstä sekä in-car-touhua löytyy Galleriasta.
Lauantaina 20.10.2007 pöristellään Krouvin radalla Raision järjestämät jokkiskisat. Karkeloihin on ilmoittautunut 135 kuljettajaa. Ajettavia luokkiahan olivat yleinen, nuoret, naiset ja papat. V-SUA:sta mukana on 13 hlöä yleisessä, kolme nuorissa ja kaksi naisissa. Yleisessä luokassa on mukaan 82 kuljettajaa, mutta nuorten luokaan on ilmoittautunut peräti 30 kuljettajaa. Aikamoinen määrä noita junnuja on mukana karkeloissa.
Ennakkokaavailuissa kannatta yleisessä kiinnittää huomiota erityisesti nimiin Joni-Pekka Rajala (jokkispistepörssin 2.), Olli Kojola (pörssin 16.) ja Kaipila Markus (pörssin 58.). Pistepörssissä sadan parhaan joukkoon mahtuvat myös seuraavat ohjastajat: Tomi Rinne, Rainer Lehtonen ja Vesa Launiainen. Sanansa on sanottavana myös järjestävän seuran puolesta Suonpään Timolla ja Algrenin Janilla. V-SUA:n puolesta nostan kolme nimeä hatustani: Juha Pere, Tapio Kuisma ja Martti Ylismäki.
Nuorten luokassa onkin sitten aika paljon kovempi taso. Mukana on nuorten pistepörssin kuudesta kärkikuljettajasta neljä eli Pasi Välimäki (1.), Joni Viita (3.), Mika Virtanen (4.) ja Ville Kujala (6.). Kapinoissa olevat mukana myös V-SUA:n Hulivili Lehtonen ja Lauri Marttila etuvetokalustoillaan. Samalla nämä kaksi junnua taistelevat V-SUA:n pistepörssin voitosta. Ihan Raisio JM:n voittoon asti ei voine uskoa noin kovassa porukassa, mutta kotiradan metkut ovat näiden veijareiden tiedossa. Ja periksihän nämä luupäät eivät ainakaan anna, siitä osoituksena edellisten kisojen kaadot.
Naisten luokassa Holman Riikka taitaa tulla pitämään kaikkein parasta vauhtia ja kakkospaikasta tulevat taistelemaan Virtasen Miia sekä Peren Miia. Tämä kaksikko on aikaisemminkin tällä kaudella ottanut yhteen.
Pappa-luokkahan on sitten Virtasen Kalevin heiniä, jos vain Fiat kestää. Muussa tapauksessa Laineen Hannu kiidättää Topper Mitsunsa sellaiseen lentoon, että voittohan tulee takataskuun.
Odotettavissa on siis ainakin todella kovatasoinen nuorten luokka ja varmasti päivän aikana nähdään taas vauhtia ja vaarallisia tilanteita sekä varmasti muutama kaatokin. Kuvia tulee kisan jälkeen näille sivuille sekä varmasti jotain incar-kuvaakin. Näkyillään.
P.S. Ei sitten nautita sitä ilolientä kilpailujen aikana, vaan säästetään se nautinto ihan kotiin asti.
Viimeinkin se päivä koitti, kun Krouvin radalle pystytetty portti saatiin lukittua. Puolisen vuotta portti oli paikoillaan, kunnes tänään radan kunnostuksen jälkeen se lukittiin. Portti pysyy nyt lukittuna ja sinne ei pääse kuin avaimella, jolloin radan luvaton käyttö saadaan minimoitua. Radan säännöt voit katsoa tästä linkistä.
Tämän radan lukitsemisen myötä seura toivoo saavansa kuriin luvattomat ajelijat ja tätä kautta pystyy pitämään radan paremmassa kunnossa. Että välillä on sapettanut aivan kympillä, kun menee radalle testaamaan ja huomaa sen olevan aivan perunapeltona, vaikka vain muutama viikko aikaisemmin se oli laitettu kuntoon. Nyt rata on lanattu ja pienimmätkin kivet kerätty pois radalta, joten se on valmis Raisio JM:ää silmällä pitäen. Sehän ruopataan tuossa parin viikon kuluttua lauantaina.
Pikkaisen ollaan myös herättämässä uudelleen henkiin ajatusta, miten rataa muutettaisiin tulevia kausi silmällä pitäen. Pari lisäkurvia olisi ehkä paikallaan, ehkä myös joitain muitakin muutoksia pitäisi tehdä, mutta pääsuora pitää mielestäni pitää tällaisena. Kyllähän radalla vauhtia pitää olla.
Kokemäellä kisailtiin sunnuntaina Maanrakennus JM:t. Paikalle oli saapunut myös neljä V-SUA:n kilpailijaa. Teemu Lehtonen ja Lauri Marttila osallistuivat nuorten luokkaan sekä Rainer Lehtonen ja Teijo Ylismäki yleiseen luokkaan.
Nuorten alkuerässä seuramme Hulivili eli Teemu otti kakkossijan ja täten lunasti pääsylipun välieriin. Välierissä vauhti ei ollut ihan kohdillaan, mutta B-finaalipaikkahan sieltä irtosi. B-finaalissa Hulivili otti pari kädellistä ohitusta hitaammistaan ja nousu A-finaaliin oli totta. A-finaalissa ajo sujui myös mallikkaasti, ruutulipulle Mazda ehti hienosti kolmantena. Vuoden paras sijoitus ja paljon pisteitä pistepörssiin. Kyllä parissa edellisessä kilpailussa niitä rajoja kannattikin hakea.
Late ajeli omassa alkuerässään lähtövoittoon, kiertämällä koko pakan ensimmäisessä tiukassa kurvissa. Välierässä loppusijoitus oli neljäs, kun kolme parasta olisi mennyt suoraan A-finaaliin, joten matka jatkui B-finaaliin Hulivilin kanssa. B-finaalissa ensimmäisten kurvien jälkeen neljänneksi, varikon kurvissa ohitus kolmoseksi ja täyttä häkää yrittämään Huliviliä kiinni, kun kaksi parasta nousi A-finaaliin. Välimatka lyhenikin pääsuoralla vähäsen, mutta ensimmäisessä kurvissa Sammakko ei enää kääntynytkään, vaan suhahti nelipyöräluisussa asfaltilta ulos. Pari kierrosta katon kautta ympäri ja seuraaviksi viikoiksi tuli pientä pintaremonttia. Incar-kuvaa Laten ajosta voi katsella Galleriasta.
Raku päästeli alkuerässään neljänneksi ja hankki suoran paikan välieriin. Välierässä ei vauhti ollut kohdallaan ja maaliin Mazda tuli vasta viimeisenä. Kone pitäisi kuulemma taas päivittää, paras puhti on jäänyt jo pois.
Teijo oli mukana Kuplalla ja aloitti kilpailut neljännellä sijalla. Välierässä sijoitus petraantui hienosti toiseksi. Semifinaalissa seinä nousi kuitenkin pystyyn ja ajot loppuivat siihen.
Nämä neljä kilpailijaa toivat seurallemme taas paljon kunniaa ja mainetta. Kunniaa toi lähinnä Hulivili ja maineen kasvatuksesta vastasi lähinnä Late. Kyllä tästä on hyvä jatkaa, kun tuollaiset junnut on seuralla. Näitä lisää.
Nippelitieto: Seuran parhaan junnukuljettajan tittelissä on tämän kilpailun jälkeen kiinni Hulivili 14 pisteellä, kun Latella on 11 pistettä. Muutama kilpailu on vielä ajamatta, mutta Sammakko on kaadon jäljiltä aika pahassa kunnossa...
Naantalin Seudun Urheiluautoilijoiden järjestämä perinteinen Rantaralli kaahattiin lauantaina. Mukaan oli otettu 251 autoa. Sää oli erittäin suotuisa niin kuljettajille kuin katsojillekin. V-SUA:laisia oli monta autoa mukana taistelussa ja menestystäkin tuli.
Kimmo Oja-Nisula kartturinaan Elina Oja-Nisula ajoi A-junioreissa ylivoimaiseen voittoon omassa luokassaan ja yleiskilpailussa. Päivä sisälsi kuusi EK-voittoa ja pari kertaa maaliin tultiin kolmanneksi nopeimmalla ajalla. Erityisen huomioitavaa on se, että EK7:lla eli Kusnin pätkällä Kimmo ajoi ajan 2:01, seuraavaksi parhaan ajan ajoi Nuorten SM-sarjaa ajanut Joonas Kolehmainen 2:04. On siinä ollut Kimmolla ajolinjat kohdallaan. Erityisen palkitsevaa tämä voitto oli myös siinä mielessä, että kilpailua edeltävien iltojen aikana Oja-Nisulan tallissa oli käynnissä turvakaarien vaihto, apumiehiä oli talkoissa ihan kiitettävästi ja palkintona tästä oli upea voitto.
Historic-luokassa oli mukana Kalevi Luoma kartturinaan Kimmo Lahtonen. Luoman ajo meni kohtuullisesti lukuun ottamatta EK2:lla olleita ongelmia, joihin aikaa tuhraantui muutama ylimääräinen minuutti. EK7:lla Volvo kulki parasta vauhtiaan ja pätkältä tuli kellotettua seitsemänneksi nopein aika.
B-junnuissa mukana olikin sitten vähän enemmän V-SUA:n väriä. Jesse Pihala kartturinaan Vesa Kaukola (RauUA) aloitti vahvasi. EK1:llä kolmas, EK2:lla nopein, EK3:lla toinen, EK4:lla toinen ja EK5:lla kolmas. EK6:lla Corollan vetoakseli katkesi ja hyvin alkanut ralli loppui siihen. Tähän mennessä Jesse johti omaa luokkaansa sekä yleiskilpailua. Vauhti oli siis kohdallaan.
Mika Heinonen kartturinaan Janne Kuusisto lähti matkaan hitaasti kiiruhtaen. Tarkoituksena oli ajaa tasaista vauhtia koko matkan. Alussa pientä murhetta aiheuttivat uteliaan blogin pitäjän nopeat sormet, jotka ehtivät sabotoimaan jarrujen balanssit sekaisin. Sorry, eihän sitä voi oppia, jos ei kokeile… Mikken EK-sijoitukset olivat seuraavat 11, 10, 11, 5, 5, 17, 2 ja 11. Omassa luokassa Mikke sijoittui hienosti neljänneksi ja yleiskilpailussa viidenneksi. Erittäin mainio suoritus.
Mukana oli myös Olli Helenius kartturinaan Olavi Uusikartano. Bemarilla oltiin matkalla nauttimassa rallista ja sen ilmapiiristä. BMW johdatti Ollin mainiosti maaliin saakka ja on valmiina uusiin seikkailuihin.
Mukana oli tietenkin vielä Markku Lahtinen Miika Nikusaaren (MynUA) kartturina. Pojat sijoittuivat A-junioreissa luokkansa neljänneksi ja yleiskilpailun viidenneksi.
Rantaralli meni siis V-SUA:n kannalta erittäin hyvin. Se olisi mennyt loistavasti, jos Jessen auto olisi kestänyt maaliin asti. Mitähän ensi kausi mahtaa tuoda tullessaan, kun pojat talvitauolla hieman parantelevat autojaan? Näistä me kuulemme vielä ja saamme olla heistä ylpeitä. Galleriassa kuvia ja videopätkää.
Jokkista kun tässä on jo vuoden päivät tullut ajeltua (joo kauhee konkari...), on alkanut kiinnostaa tuo Endurance ja siinä Racing-luokka. Endurancessahan ajetaan kilpaa joukkueajona, jolloin joukkueessa on 4-6 kuljettajaa. Kisat ovat kestoltaan tyypillisimmin kuusi tuntia ja löytyy niitä 24:kin tunnin kilpailuja. Racing-luokassa auto mahdollisesti myydään kilpailun jälkeen samanlaisesti kuin jokamiesluokassa. Lajissa tärkeitä kohtia ovat auton säästely revityksen sijaan, jotta renkaat, jarrut ja moottori kestävät koko kuusi tuntia. Kattellaan nyt mitä tässä talven aikana tapahtuu, jos joku vaikka tarjoaisi halvalla hyvää kalustoa, saattaisi lajivalikoimaan tulla tämä "uusi" lajikin.
Oja-Nisulan Kimmo (kartturinaan Elisa Oja-Nisula) oli viikonloppuna ruoppaamassa Lapualla F-cupin osakilpailussa. Kisa meni asteikolla kohtalainen, sillä parempaankin olisi ollut saumaa. A-junnuissa sijoitus oli 11:sta, eroa voittajaan jäi 1,16.. Kun katsoo EK-aikoja, niin huomaa, että muuten meni aika hyvin, paitsi EK3:lla tuli lähes 30 sekuntia takkiin. Mutta tulevana viikonloppuna vuorossa on Rantaralli lähes kotimaisemissa ja täältä on luvassa odottaa parempaa tulosta.
06.10.2007 Rantarallissa Oja-Nisuloiden lisäksi mukana ovat myös:
- Kalevi Luoma (kartturina Kimmo Lahtonen) Volvo 142:lla
- Jesse Pihala (kartturinaan Vesa Kaukola RauUA) Toyota Corolla GT:llä
- Mika Heinonen (kartturina Janne Kuusisto) Opel Asconalla
- Olli Helenius (kartturina Olavi Uusikartano) BMW 325i:llä
- lisäksi Markku Lahtinen toimii Miika Nikusaaren (MynUA) kartturina.
- Paljon muita V-SUA:n henkilöitä, jotka kokoontuvat 06.10.2007 Laitilan Shellille ja ovat tällöin valmiita lähtemään meidän vastuu-EK:lle.
Menneenä viikonloppuna kisailtaiin Kokemäellä perinteiset Kokemäen kuhmut. Karkelot olivat kaksipäiväiset, joista ensimmäisen päivä täyttyi kardaanisarjan osakilpailulla ja toisena päivänä pääsivät vauhtiin mukaan takatuupparit sekä etuvetoiset. Kardaaniluokassa juhlivat voittoa Juha Rytkönen, Miia Koski sekä Rauno Väyrynen. V-SUA:sta paikalla olivat vain Susanna Kuusisto ja varamiehenä paikalle hälytetty Petri Honkakangas. Petri ajoi Susannan kanssa Corollaa, kun Rand oli estynyt kilpailemaan. Corolla lähti viivalta kivasti liikeelle, mutta ohjaamisen kanssa oli ongelmia. Peräpää vaatii hieman huoltoa. Enempää menestystä ei lauantaina tullut, kun Susannakin tönäistiin välierässä penkalle A-finaalipaikalta. Auto kuitenkin tuotiin ehjänä kotiin.
Sunnuntaina ajettiin yleinen, nuoret sekä naiset. Tällöin voitonmaljoista saivat nauttia Pasi Välimäki, Suvi Mäkelä ja Lassi Marjamäki. V-SUA:sta nuorissa olivat mukana Teemu Lehtonen ja Lauri Marttila. Hulivili oli Mazdalla alkuerissä viides ja keräilyssä neljäs, joten siihen loppuivat päivän ajot. Jätti kuitenkin kohteliaasti auton ehjäksi, joskus niinkin. Late kurvaili Sammakollaan alkuerässään toiseksi ja välierässä kolmanneksi. Tästä ajot jatkuivatkin B-finaaliin, jossa Citikan etupää kärsi suunnattomia vahinkoja ensimmäisessä kurvissa. Joku "kädetön" päätti laittaa kuplansa poikittain uralle, jota pitkin Late kaahasi. Iso Bang - ja auto haarukoissa varikolle.
Naisissa seuramme mainetta piti mainiosti yllä Miia Pere, joka sijoittui kahdessa ensimmäisessä lähdössä kolmanneksi ja A-finaalissa sijoittui neljänneksi. Raumalta alkanut A-finaaliputki ei siis katkennut.
Yleisessä seuraamme edustivat Teijo Ylismäki, Juha Pere ja Tapio Kuisma, joiden ajokkina toimi Kupla sekä Rainer Lehtonen Mazdalla. Pojilla ei kuitenkaan ollut kalusto ja onni myötäinen, suuresta osanottajamäärästä johtuva tiukka ajokaaviokaan ei antanut mitään sääliä. Teijon kilpailu loppui jo valitettavan aikaisin keräilyeriin. Tapsan kilpailut loppuivat taas ensimmäisessä lähdössä tapahtuneeseen kaatoon. Faneille tiedoksi, että Tapsa on kuitenkin ihan kunnossa, ei mitään hätää. Pere sijoittui ensimmäisessä lähdössä kolmanneksi, mutta välierien neljäs sija ei riittänyt jatkopaikalle. Raku taas otti ensimmäisestä lähdöstä kakkostilan, mutta välierässä vaihdelaatikko sanoi ruts sekä rats ja peli oli menetetty.
Kukaan V-SUA:n kilpailija ei menettänyt autoaan, mutta yksi blogia pitävä henkilö, joka kisojen aikana makasi kotosängyllään sai pari autoa. Kiitoksia Rakulle ja Latelle tarjouksien teosta sekä erityiskiitokset Teijolle ja Pilpolan Jannelle autojen kuljetuksista Laitilaan. Pitää varmaan tästä lähteä katsomaan mitä tuli saatua. Onneksi on hyviä kavereita seurassa, niin pääsee vielä itsekin tänä vuonna pyörimään...
Koivuniemessä ruopattiin taas mukavassa kelissä. Mahtaakohan Raumalla sataa koskaan? Joka tapauksessa päivän aikana löydettiin voittaja jokaiseen neljään luokaan ja voittajalista J-P Rajala, Miia Virtanen, Pasi Välimäki ja uudelleen J-P Rajala ei suurempia yllätyksiä kenellekään tarjonnut.
V-SUA:n kuskeilla oli mukana onnea ja toisilla taas täyslaidallinen sitä toista. Tekniikkaongelmia tuli ainakin seuraaville kuljettajille: Janne Ylitalo (ohjauslaitteet), Henri Lehtonen (ohjauslaitteet), Jyrki Suominen (vaihdelaatikko), Petri Honkakangas (moottori), Juha Pere (vilppi), Jarmo Rand (keskeytys) ja Timo Kyynäräinen (keskeytys). Näiden peruutuksien takia myös naisten luokassa Susanna Kuusisto sekä nuorissa Teemu Lehtonen ja Jesse Kyynäräinen joutuivat luopumaan leikistä ennen ensimmäistä lähtöäkään.
No oli sitä parempaa sitten muilla. Päivän parasta V-SUA-vauhtia piti yleisessä luokassa Teijo Ylismäki. Teijo oli ottanut Raumalle mukaansa Liiga-SM:stä saamansa Fiatin. Ensimmäisessä lähdössä oli hieman ongelmia, mutta sitten alkoikin kulkemaan mainiosti aina A-finaaliin asti. A-finaalissa pieni niitti kylkeen ja akku pääsi liikahtamaan niin paljon, että akkujohto meni oikosulkuun => todella huonoa tuuria, mutta sijoituksena kuitenkin päivän kuudenneksi nopein kuljettaja. Yleisessä hyvää vauhtia piti myös Tapio Kuisma. Tapsa selvitti ennakkokaavailujen mukaan tiensä C-finaaliin ja sijoittui siinä toiseksi, päivän lopullinen sijoitus oli 12.
Naisissa Miia Pere nappasi heti eka lähdössä lähtövoiton ja lipun A-finaaliin. A-finaalin lähtökiihdytyksessä Miia jäi toiseksi ja pystyi hienosti pitämään tämän sijoituksen loppuun asti. Onnittelut Miialle hienosta ajosta.
Nuorissa Lauri Marttila ajeli Citroenilla. Ajot sujuivatkin ihan mukavasti ja Latekin sai pääsylipun A-finaaliin, kun pikkaisen tönäisi finaalikarsinnoissa "kädettömämpää" (<=tosikot, raportointia vieraskirjaan) kuljettajaa. A-finaalin lähtökiihdytyksessä viimeiseksi, mutta sitten eka kierroksella sai nostettua pari sijoitusta, mutta tämän enempää ei rahkeissa tällä kertaa ollut. Lopullisena sijoituksena oli nuorten neljäs sija. Päivän ehkä paras uutinen Laten kannalta oli, että Sammakko toimi ja mistään ei ruiskunut öljyä...
Kuvia löytyy tietenkin Galleriasta jossa on myös videopätkää nuorten ja EVK:n A-finaaleista.
Mika Heinosella (kartturina Janne Kuusisto) ei Heinolassa ollut onni puolella, sillä EK3:lla tuli keskeytys. Keskeytyksen syynä oli taka-akseliston kiinnitysten repeäminen. Siihen mennessä Mikkellä oli kulkenut aika lujaa, huhujen mukaan omassa keskeytyshetkellä B-junnujen viidentenä.
Olli Helenius (kartturinaan Olavi Uusikartano) toi BMW:n maaliin, mutta sijoitus oli B-junnuissa 39.
Päivän komeimmasta suorituksesta vastasi Pihalan Jesse (kartturinaan Kimmo Oja-Nisula). Jesse laittoi Toyotan kulkemaan lujaa lähes jokaisella pätkällä. Lopullinen sijoitus oli B-junnuissa neljäs! Mukaan mahtuu viimeisen EK:n pohja-aika. Päivän ainoa lipsahdus sattui EK:lla, josta videopätkääkin Galleriassa. Toyotassa oli pieniä jarruongelmia EK3:lla ja EK4:lläkin, mutta muuten päivä sujui mainiosti. Auto ja mies ovat siis hyvässä iskussa loppukauden koitoksia varten. Luvassa saattaa olla vieläkin parempaa.
Tähän F-cupin osakilpailuun on ilmoittautunut yhteensä 211 autoa. B-junnuissa mukana ovat Mika Heinonen Opel Asconalla, kartturinaan Janne Kuusisto. Olli Helenius kisailee BMW:llä ja hänen kartturinaan toimii Olavi Uusikartano. Samassa luokassa on vielä kolmaskin auto eli Pihalan Jesse Toyotalla ja kartturinaan Kimmo Oja-Nisula. Tässä B-junnujen kivenkovassa luokassa on yhteensä 82 kuljettajaa. Edellisessä F-cupin osakilpailussa Autoluojus Rallissa Jesse oli luokkansa 14. ja Mikke 20. Pikkaisen kun molemmat pystyvät tästä petraamaan, niin ollaan täällä toimituksessa tyytyväisiä. Ennen kaikkea pidetään se auto ladulla.
Koivuniemessä päristellään taas perinteiset Syyskisat. Kädettömyydestä puheenollen Raumalla on vähän kädettömämmänkin kuskin helppo pärjätä. Siellähän lyödään lähdöstä kakkosta pesään ja sen jälkeen ei vaihteisiin tarvitse koskeakaan. Muutamassa paikassa voi kädet irrottaa ratista, sillä niin syvät urat radassa on tai sitten isot kaiteet ympärillä. Radan pahin paikka on viimeinen kurvi ennen maalia, siinä kun pyöräyttää, niin koko yleisö näkee (köhöm kokemusta löytyy). Pirun mukava rata olisi siis erityisesti allekirjoittaneelle. Mutta se siitä, sitten tärkeämpiin asioihin.
V-SUA:lta on kuskeja tulessa 9 yleisessä, 2 naisissa, 3 nuorissa ja 5 EVK:ssa.
Ylismäen Teijo on mukana Kuplalla vai mahtaako sittenkin tulla kisaamaan jollain SM-Liigasta saadulla Fiatilla?.
Ylitalon Jannekin on taas ainakin ilmoittautunut mukaan, sitä en kyllä itse usko, ennen kuin näen kaimani naaman lähtöviivan alla. Viimeeksi poika jänisti ja keksi mitä uskomattomimpia sepustuksia. Hamekangasta on tulossa, jos viivalle et pääse.
Honkakankaan Petri on mukana kardaanivetoisella kalustolla eli Golfilla... Petri osti auton Randilta ja laittoi pikkaisen koppaa suorempaan kuntoon. Voi olla, että jää viimeiseksi kisaksi tällä hytillä. Jos pysyy nipussa EVK-luokkaan asti, niin on aika takuuvarmasti siellä A-finaalissa, sillä tämä lähtee viivalta.
Kuisman Tapsa on jälleen mukana ja aivan varmasti vähintään C-finaalissa. Todennäköisesti kuitenkin B-finaalissa. Tapsa on lähes yhtä hyvä lähtijä kuin Pepe ja siihen veikkauksenikin perustän, sillä hyvällä lähdöllä pääsee Raumalla pitkälle.
Jarmo Rand eli seuramme Kari Grandi taiteilee Matukalla sekä yleisessä ja EVK:ssa. Toivottavasti nyt ainakin konepelti pysyy kiinni, ettei kävisi kuin Laitilassa.
Peren Juha ottaa taas Kuplan käyttöön, joten odotettavissa on finaalipaikka. Peren olisi kannattanut heti Laitilan kisojen jälkeen myydä se pommi-Fiat jollekin ja ajella vain palvelijalla. Eihän niillä Fiateilla mitään tee.
Lehtosen Hemppa on saanut alleen Rakun Matukan. Voi Mazda-raukkaa... Sääliksi käy jo etukäteen. EVK:ssä pitäisi olla finaaleissa, sillä mielestäni muuten ei kehtaa palauttaa autoa. Voi olla, että tämän kisan jälkeen täytyy Mazdaa taas oikaista isolla lekalla ja hartaasti Kodjalassa.
Kyynäräisen Janne on matkassa mukana Fordilla. Iskua toivottavasti on enemmän kuin Laitilassa, sillä ne kisat jäivät vähän valjuiksi.
Sitten pakasta repäistään vielä esille, seuramme Halinalle, Jyppe Suominen (aplodeja... Lujempaa). Jyppe on harsinut päämekaanikon avustuksella Eskon lainauksen jälkeen Saabin taas kuntoon. Kyllä se kuulemma vähän kärsi siitä, kun joku Fiat laskeutui suoraan konepellille ja kun joku yli-innokas palomies ruiskutti koneeseen vaahtosammuttimen sisällön. Mutta nyt on kaikki hyvin ja miehen ranteet kunnossa.
Naisissa ajelevat sitten Peren Miia ja Kuusiston Susanna, jos Yleisen luokan jälkeen laitteet ovat vielä kunnossa. Naisten kisahan on aluemestaruuskilpailu, jossa ainakin Miialla on jo etukäteen pisteitä plakkarissa.
Nuorissa mukana on siis seuramme Hulivili (kaatajakeisari) Teemu Lehtonen, joka pääsee ajamaan Hemppan ajojen jälkeen. Pieni epäilys on, että jos Mazda on ennen nuoria vielä suhteellisen ehjä, niin nuorten luokan jälkeen se on jossain nokkospuskassa aivan kanivinossa. Tämä olisi tietenkin mahdollista välttää asettamalla samainen palikka kaasupolkimen alle, joka oli Alastarollakin.
Kyynäräisen Jesse hakee myös kauden ensimmäistä finaalipaikkaa Fordilla. Raumalla siihen on hyvät mahdollisuudet.
Veljenpoikani Laten tavoitteena on päästä Sammakollaan ajamaan vähintään kaksi lähtöä, sillä se on ollut tänä vuonna harvinaista herkkua hydraulikkavuotojen ja mustien lippujen takia.
Laskujeni mukaan tulossa on ainakin pari pyttyä Yleisestä luokasta ja myös pari EVK:sta. Miia on naisissa A-finaalissa ja ehkä joku noista meidän junnuistakin yllättää positiivisesti.
V-SUA:n porukkaakin oli ajamassa SM-liigaa. Etuvetotiimissa olivat mukana Esko Suominen ja Rainer Lehtonen. Menestys jäi kuinkin niin kauas, ettei kertomistakaan enempää jäänyt. Sen sijaan Pihalan Jesse oli ajamassa PokyUA:n tiimissä ja oli tiimin tähtikuljettaja. Lauantaina hän pääsi ajamaan muistaakseni vain kaksi kertaa ollen tällöin 1 ja 2. Sunnuntaina panokset vähän kovenivat ja semifinaaleissa tuli sijoitukset 2 ja 1. Finaaleissa joukkuejohtaja antoi Jesselle enemmän vastuuta ja tuloksena oli kuusi lähtöä, joista sijat 3, 4, 3, 2, 2, 4. Jessen tiimi sijoittui viidenneksi, Honkajoen HAT-teamin voittaessa Suomen Mestaruuden lähes ylivoimaisesti. Vain Someron Arska-team pystyi tarjoamaan jonkunnäköisen vastuksen. Täytyy kyllä todeta, että on tässäkin kilpailussa vähän lähtenyt lapasesta muutamalla tiimillä tuo varustelu. Vähän liian ylivoimaisia olivat nämä kaksi joukkuetta, mutta näillä mennään. Jos tuo EVK-liiga olisi sitten vähän jännenpää.
Uusikaupunki rallissa mukana ollut Kimmo Oja-Nisula, kartturinaan Elina Oja-Nisula, oli lähellä ottaa A-junnujen voiton. Tämän luokkavoiton edessä EK4, jossa tappiota kärkeen tuli 38 sekuntia ulosajon johdosta. Muuten Kimmo ajoikin lähes täydellisesti. Lopullinen sijoitus oli A-junnuissa 4. häviten voittajalle 20 sekuntia ja omassa luokassaan hän sijoittui toiseksi. Mynämäen UA:n värejä puolustava Miika Nikusaari, kartturinaan V-SUA:n Kimmo Lahtonen, oli myös matkalla kohtalaisen hyvää sijoitusta, kunnes viimeisellä EK:llä tapahtunut ulosajo lopetti rallin sen viime metreillä.
Yleisen luokan aluemestari tuli selville Jokamiehen Kiekauksen jälkeen.
Aluemestari
on Petri
Heinonen. 
Mitä parhaimmat onnittelut Mestarille!
Mestaruus vaati kylläkin veronsa, kahden kaadon muodossa. Mutta mitäpä mies ei mestaruuden eteen tekisi.
Mestaruuskilpailut, joista kahden parhaimman pisteet jäivät voimaan.
| 20.5. | Ässä XXIII |
| 5.8. | Raskaskonehuolto JM |
| 19.8. | Jokamiehen Kiekaus |
Mestaruuden Pepe voitti viimein ylivoimaisesti 104 pisteellä, sillä toiseksi sijoittunut Janne Kankarjärvi keräsi 21 pistettä vähemmän. V-SUA:lla oli kokonaisuudessaan hyvä tulos aluemestaruuspisteissä. Seura sai eniten kuljettajia parhaimpien listalle (kuusi kappaletta) ja keräsi ylivoimaisesti eniten pisteitä (306 pist.).
Alastarolla käytiin Loimaan järjestämät Mellilä 4000 JM-kilpailut, jotka olivat kaksipäiväiset. Lauantaina (25.08.2007) ajettiin Nuoret, Naiset ja EVK sekä sunnuntaina Papat ja Yleinen.
Lauantain tulessa oli junnuista Teemu (Kaataja) Lehtonen. Alkuerässä näkyi selvää varovaisuutta ajamisessa, kuitenkin neljäs sija ja paikka välieriin. Välierässä tuntui Teemulta olevan kaasupoljin kokonaan hukassa, mutta pienellä onnella aukesi paikka B-finaaliin. Ennen tätä lähtöä Rainer kävi varmaankin ottamassa palikan pois kaasupolkimen alta, kun Opel alkoi kulkemaankin radalla. Matkaa ei olisi tarvittu kuin 10 metriä lisää, niin A-finaalipaikka olisi irronnut. Kuitenkin mainio kisa, kun muistelee pari edeltävää kilpailua. Loppusijoitus oli päivän 8.
Rainer ajeli sitten Opelilla EVK:ssa, kun nyt kerrankin pääsi ajamaan. Alkuerässä Raku sijoittui perusvarmasti toiseksi. Välierässä irtosi myös toinen sija. Semifinaaleissa pientä säpinää ja kolmantena maaliin. Kolmas sija tarkoitti B-finaalipaikkaa. B-finaalissa kaasutettiin vähän lujempaa, mutta neljättä sijaa parempaan ei tällä kertaa pystynyt. Lopullinen sijoitus oli siis päivän 10.
Suorastaan ennakkosuosikin viittaa harteillaan pitänyt Jyrki Suominen, oli latautunut todella hyvin kilpailuun, huonosti menneen kotikisan jälkeen. Alkuerälähdöstä irtosikin hyvällä ajolla lähtövoitto ja pääsy suoraan semifinaaleihin. Semifinaalissakin Saab lähti yllättävän hyvin liikenteeseen ja ensimmäisen kurvin jälkeen sijoitus oli kolmas. Tähän Jyppe ei kuitenkaan tyytynyt ja lähti täysillä hakemaan ohitusta Sami Voittosen ARP-Sierrasta. Voittonen varmaankin tunsi ohitusyritykset niskalihaksissaan, sillä niin tasaisesti Jyppe tunki keulaansa Sierran ohi. Viimeisessä kurvissa Sierra lähti hieman pidempään sladiin ja Jyppen "pienellä" avustuksella siitä irtosi kokonainen pyörähdys. Jyppe lasketteli maaliin toisena eli A-finalistina. Tämän jälkeen kilpailun tuomaristo käytti diktatoorisia otteitaan halutessaan muokata A-finaalia mieleisemmäkseen => Jyppelle näytettiin Mustaa Pekkaa. Iso harmitus ei ole kuulemma vieläkään hellittänyt.
Sunnuntaina ei tulessa ollutkaan kuin Martti ja Teijo Ylismäki. Teijo oli matkalla samalla Kuplalla kuin jo Laitilassa. Ensimmäisen lähdön jälkeen molempien matka jatkui kohti keräilyeriä. Keräilyerissä molemmat nappasivat välieriin tarvittavat sijoitukset. Välierissä Martti joutui keskeyttämään, mutta Teijon matka jatkui semifinaaleihin. Semifinaaleissa ei kuitenkaan kulku enää riittänyt, vaan kisat loppuivat siihen. Martin Fiatista oli 22 tarjousta ja eihän sitä kotiin joutunut tuomaan.
Nippelitieto: Pyytäisin erästä naisihmistä vielä miettimään Real Thing:n toteutumista, sillä Jyppe lupasi tällöin lopettaa jopa jokkiksenkin...
Loistava sää, paljon yleisöä ja nopea rata, mitä muuta jokkisautoilija voi kilpailulta odottaa? Kisamakkaraakin oli saatavilla niin kauan, kunnes se loppui Laitilan kaupoistakin kesken. Aikamoiset hulabaloot... Kyllä kuljettajat ottivat Krouvilla hyvin yleisönkin huomioon, sillä kaatoja tuli lähes kymmenen kappaletta.
V-SUA:n kuljettajia oli mukavasti kilpailemassa kotikisassaan (pikku-SM); yleisessä 15 kuljettajaa, Nuoret/Naiset 5 kuljettajaa ja EVK:ssa 5 kuljettajaa. Kisat menivät suhteellisen normaalisti; osalla oli hyvää tuuria ja osalla sitä huonompaa. Aluksi täytyy sanoa, että menee analyysit ja kommentit hieman mututuntumalla, kun oma ajosuoritus haittasi taas kerran liikaa.
Pihalan Jesse ajoi V-SUA:n väreissä ensimmäisen JM-kisansa ja oli heti V-SUA:n paras kuljettaja kotikisoissa. Parilla lähtövoitolla irtosi paikka A-finaaliin ja siellä ajamalla toiseksi. Aika hyvin, ilman suurempia rykimättä toiseksi. Autosta oli neljä tarjousta ja kotiinhan se jäi.
Jyrki Suominen Saabillaan ajoi eka lähdössä kolmanneksi (samassa lähdössä oli pari tulevaa A-finalistiakin), sitten välierissä Saab sanoi työsopimuksena irti. Samalla jäi Eskolta ajamatta EVK, sillä hänellä oli tarkoitus pokata pytty pois Jyrkin autolla.
Päivän epäonnisin kuljettajamme oli Pepe, joka voitti kaksi ekaa lähtöään suvereenisesti, kunnes yleisen A-finaalissa kolisi oikein kunnolla. Lauri Laine tuli Fiatillaan täysillä kylkeen, jostain käsittämättömästä syystä juuri ennen pääsuoran pientä vasenta. Pepe kierähti eri katsojien mukaan 3-6 kertaa katon kautta ympäri tosi lujalla vauhdilla. Pepeä lähdettiin viemään TYKS:iin, josta kuitenkin illan hämärtyessä tuli takaisin Laitilaan. Olo ei kuulemma vieläkään ole hyvä ja eniten ongelmia aiheuttaa silmät. Mies näyttääkin siltä, että olisi saanut kunnolla turpaansa. Kaadosta huolimatta päivän 6. nopein kuljettaja.
Kuisman Tapio on vuodesta toiseen ollut Kiekauksen kärkikymmenikössä, eikä tämäkään vuosi tehnyt poikkeusta. Ensimmäisessä lähdössä voitto, semifinaaleissa kolmanneksi ja C-finaalin voiton myötä nousu B-finaaliin. B-finaalissa joutui niukasti taipumaan kilpailun voittaneelle Tero Tuomolalle, joten lopullinen sijoitus 8.
Timo Kyynäräinen oli matkalla legendaarisella AppelsiiniAnkalla. Eka lähdössä viidenneksi ja keräilyerässä myös viidenneksi. EVK:ssä ensimmäisessä lähdössä kuudenneksi ja keräilyssä Ankkaan lyötiin niin paljon liikettä, että nurinhan se meni. Apua nurinajoon antoivat ystävälliset kilpakumppanit, jotka työnsivät Ankkaa takakulmasta. Ulkopuolisen silmin Ankka kaipaisi hieman lisää potkua myllyyn.
Jesse Kyynäräinen ajoi Ankalla Nu/Na-luokassa. Ensimmäisessä lähdössä kuudenneksi ja kisat loppuivat toisen lähdön mustaan lippuun.
Peren Juha oli liikkeellä Fiatilla, mutta Juhan kisat menivät murheellisesti. Moottori sanoi työsopimuksensa irti ja ei kilpailusta jäänyt käteen muuta kuin korjattavaa.
Miia Pere oli ajamassa yleisessä ja Nu/Na-luokassa. Nu/Na-luokkaan oli tarkoitus siirtyä ajamaan Juhan Fiatilla, mutta sen hajotessa Miia ajoi koko kisat läpi Kuplalla. Yleisen ensimmäisessä lähdössä heti hienosti toiseksi. Välierissä Miia joutui taipumaan viidenneksi ja keskittyminen pääluokkaan alkoi. Nu/Na-alkuerissä suvereeni lähtövoitto, mutta välierissä huonompaa tuuria ja sijoitus viidenneksi, kun neljä olisi päässyt jatkoon. Auto jäi kuitenkin suhteellisen ehjäksi.
Mika Söderlund ajoi tämän vuoden ensimmäisen kilpailunsa. Eka lähdössä kolmanneksi ja siis suoraan välieriin. Välierissä seinä nousi pystyyn. EVK:ssa uusi yritys, mutta eka lähdössä viidenneksi ja matka keräilyyn, josta kaksi nousi jatkoon. Mika sijoittui kuitenkin keräilyssä vasta kolmanneksi ja kisat loppuivat siihen. Uutta matoa onkeen...
Petri Honkakangas kuuluu myös päivän epäonnisiin. Saabin vaihdelaatikko laukesi ennenaikaisesti ja kisat tulivat valmiiksi.
Jarmo Rand oli ajamassa kardaanivetoisella Golfilla. Golfilla oli aikaisemmista kisoista kovat meriitit alla ja nämä varmasti aiheuttivat pieniä paineitakin. Mutta epäonni oli myös tämän auton mukana. Yleisessä luokassa konepellin irtoaminen aiheutti kaksi mustaoranssia lippu. Nu/Na-luokassa auto kärsi vielä hieman enemmän, joten Jarmo ei päässyt edes osallistumaan EVK-luokkaan.
Susanna Kuusisto ajoi samalla Golfilla Nu/Na-luokassa. Ensimmäisessä lähdössä hienosti kolmanneksi. Toisessa lähdössä tuomaritornin luona tuli oikea keskeytyssuma, jossa yksi autoista kaatui keskelle ajorataa ja kolme autoa väistäessään tätä ajoi toisiinsa päin. Golf kärsi niin paljon vaurioita, että kilpailu jäi siihen.
Martti Ylismäki oli kisoissa Fiat 133:lla. Ensimmäisessä lähdössä rutiinisuoritus ja toiseksi. Toisessa lähdössä isäpappan kanssa samaan lähtöön ja kolmanneksi. Semifinaalissa Martti jäi viimeiseksi, jolloin himoittu finaalipaikka jäi ensi vuoteen. NaSU:n Suomelan Tomi lainasi Martin Fiatia Nu/Na-luokkaan. Fiatista oli yhteensä 16 tarjousta ja arpaonni ei ollut kohdallaan.
Janne Kyynäräinen oli saanut alleen Fordin. Ensimmäisessä lähdössä keskeytys ja hän sai auton kuntoon vasta EVK-luokkaan. EVK:n alkuerässä neljänneksi ja keräilyssä myös neljänneksi. Joten epäonnen merkeissä kuluivat myös Jannen kilpailut.
Teijo Ylismäki oli kaivanut tallinsa peränurkasta mukaan Kuplan. Kuplalla on mukava ajaa välillä... Ensimmäisessä lähdössä neljäs, keräilyssä toiseksi ja sitten kolmannesta lähdöstä laulukuoroon. Mutta mikä pahinta lähtötappio Martille. Siitä varmaan saa kuulla pitkän aikaa kotona...
Veljenpoikani Late tuli kisoihin mukaan Citroenilla. Latelle ei tullut kisoista kuin roimasti kokemusta tai ainakin sitä on syytä toivoa. In-car-kamerasta katsottuna lähdössä ei ollut kuin Lehtosen Teemu, johon Late ei lähdön aikana osunut ja sitten vielä kruunasi lähdön ohittamalla auton keltaisten lippujen alueella. Poika oli lähdön jälkeen aika apeana, mutta kyllä se siitä. Hyvää kuitenkin oli, että Citroenissa pysyi hydrauliikkanesteet sisällä.
Itse olin ajamassa Herbie Nissanilla, jonka vauhtia kokeiltiin Kunkussakin. Mikken opastuksella väsäsin siihen linkit ja sain sen lähtemään viivasta hieman paremmin. Nissan lähti viivasta hyvin ja kulki suorilla lujaa. Kun kurvitkin sain selvitettyä jotenkin eteenpäin, niin mikäs siinä oli ajellessa. Yleisen A-finaaliin pääsin ja Pepen kaadon jälkeen uusitussa lähdössä jäin kiihdytyksessä viimeiseksi. Eka kurvissa loppuikin päästä ajatus ja kädet menivät ristiin. Lopputuloksena neljäs sija. EVK-luokassa sitten tiesinkin, jos vain en nuku lähdöissä, niin kyllä autolla pitäisi ehtiä ensimmäisenä maaliin. Niinhän siinä kävi, että ainoan jännityksen aiheen EVK-luokassa tarjosi A-finaalissa irronnut etusokka, jonka takia joutui ajamaan viimeisen kierroksen pintakaasulla, ettei konepelti helähtäisi päin tuulilasia. Autosta oli 29 tarjousta ja Kokemäellehän se matkasi.
Rainer Lehtonen oli liikkeellä tietenkin Mazda 626:lla. Mazda ei lähde viivalta liikkeelle, mutta kahden kierroksen aikana ehtii ohittamaan monta autoa, kun on kädet kunnossa. Eka lähdössä toiseksi (perhana voitti meikäläisenkin). Välierissä varmistellen neljänneksi ja semifinaaleissa taas kolmanneksi. C-finaalissa viidenneksi ja lopullinen sijoitus oli 17. Taas kerran pytty mukaan kotiin. Rakun piti ajaa myös EVK:ssa ja ottaa mukaan myös toinen pytty, mutta Teemu oli toista mieltä. Teemu kaatoi Mazdan kyljelleen ensimmäisessä kurvissa ja tuulilasi meni paskaksi... Taputetaan kaikki siellä näyttöruutujen ääressä Teemun kaadolle... Lujempaa...
Kuvia voi katsoa Galleriasta tai esim. Jaffansivuilta.
Tervetuloa taas ensi vuonna uudelleen, joko kannustamaan tai ajamaan.
Nippelitieto: Teemu ja Pepe kaatoivat jo toisessa kisassa putkeen sekä meikäläisen pyörähdysputki ei katkennut vieläkään.
Perjantaina pidettiin pienet talkoot Krouvin radalla. Tarkoituksena oli siistiä hieman pusikkoa ja varmistaa viestiyhteyksien toiminta. Paikalla olikin reilusti yli kymmenen talkoolaista, vaikka kelikin oli kohtuullisen hyvä järvenrannalla loikoiluun. Muutaman raivaussahan kanssa saatiin rata-alue hyvään kuntoon, taas näkee tuomaritornista hyvin joka radan kolkkaan. Puskat kylläkin viimeistään ensi vuonna taas nostavat päätään, mutta tällä mennään. Pojat kokeilivat myös niitä viestintäyhteyksiä ja kaikki tuntuivat toimivan. Yksi iskuryhmä maalasi tulospalvelun koppia uuteen uskoon ja siitäkin tuli kuulemma komea. Itse en ihan allekirjoittanut tätä, mutta mielipideasioistahan voi aina kiistellä. Nyt pitäisi lähes kaiken olla kunnossa ensi viikon kisoja varten.
Pääpalkintona Jokamiehen Kiekauksessa tulee olemaan todennäköisesti jokaisen luokan voittajalle FIA-hyväksytty penkki. Muut palkinnot ovat JM-miehille sopivia mm. työkalusarjoja, renkaita, pakoputkia yms. Meikäläinenhän nappaa Citroen BX:llä tuon EVK:n voiton, niin saan itselleni uuden penkin varaston kulmaan. Pikkaisen pitää olla sitä reipasta itseluottamusta, vaikkakin vasta ensimmäistä kertaa menen ajamaan etuvetoisella jokkista.
Ilmoittautumistilanne (11.08.2007 klo 21:00) ensi viikonlopun JM-kisoille:
| 18.08.2007 Kardaanisarjan osakilpailu (Pieksämäen UA) | 33 kilpailijaa |
| 18.08.2007 Riksun ryminä (Riihimäen UA) | 42 kilpailijaa |
| 18.08.2007 XIV Lakeus (Lakeuden UA) | 30 kilpailijaa |
| 19.08.2007 JM Mankola (Pyhäjärven UA) | 1 kilpailija |
| 19.08.2007 JM-Maarata (Lappjärven UA) | 20 kilpailijaa |
| 19.08.2007 Jokamiehen Kiekaus (V-SUA) | 66 kilpailijaa |
| 19.08.2007 Tammisaaren JM (Ekenäs-Tammisaaren UA) | 20 kilpailijaa |
| 19.08.2007 Naumanen JM (Pieksämäen UA) | 11 kilpailijaa |
Vielä mahtuu mukaan, toivottavasti taas tänä vuonna on yli 200 kuljettajaa, jotta saadaan kunnon kapinat pystyyn.
Perskules, tervetuloa Krouville.
Honkajoella käytiin Noormarkun järjestämä Raskaskonehuolto JM, jonne oli ilmoittautunut mukavasti noin 200 kilpailijaa. V-SUA:lta mukana oli Teemu Lehtonen (Mazda), Rainer Lehtonen (Mazda), Jyrki Suominen (Saab), Petri Honkakangas (Saab), Petri Heinonen (Fiat) ja Teijo Ylismäki (Fiat).
Nuorten luokassa seuramme hulivili Teemu Lehtonen päätti ensimmäisen kierroksen lähestyessä loppuaan katsoa miten Mazda suoriutuu parista voltista. Muuten auto säilyi suhteellisen ehjänä, mutta taka-akselisto näytti kaadon jälkeen erittäin huonokuntoiselta, joten kisat loppuivat siihen sekä Teemulta ja Rakulta, jonka piti ajaa autolla yleisessä sekä voittaa EVK-luokka.
Teijo oli yön aikana putsannut Fiatin kaasuttimen sekä vaihtanut jäähdyttimen ja auto tuntui puhuvan paljon paremmin. Eka lähdössä tosin kaasu hirtti selvässä piikkipaikassa, mutta sen jälkeen keräilyerästä voitto, välierästä 2. sija ja semifinaaleissa hyvän lähdön ja hetkellisen piikkipaikan jälkeen toinen kuski ajoi takarenkaaseen niin, että molemmat jäivät siihen. Kuitenkin Teijo pääsi E-finaaliin ja oli lopulta päivän 27. Eväitä olisi ollut jopa A-finaaliin, mutta kun huonoa tuuria on mukana, ei aina voi onnistua. Nyt autosta oli 13 tarjousta ja maailmalle se lähti.
Pepe tuli kisoihin Pösöläistä voimaa uhkuvalla Fiatilla. Alkuerässä Fiat ei pompannut odotuksiin nähden niin hyvin kuin ajattelin, mutta jatkopaikka tuli helposti. Kuten myös välieristä helposti jatkoon, vaikka joku Saabisti pökkikin. Semifinaaleissa Harjun Antin kanssa samaan lähtöön. Semeissä Pepe saikin Fiatin hyvin viivalta irti ja haastoi toisessa kurvissa Harjun A-finaalipaikasta. Kuitenkin kaksintaistelussa Harju vei voiton ja Pepen sijoitus tippui hetkeksi kolmanneksi. Kuitenkin reilusti ennen maalia Pepe ohitti toisena ajelleen ja saapui maaliin toisena. B-finaalissa Pepe otti lähdön jälkeen piikkipaikan, mutta pienellä töytäisyllä Fiat nurin ja Pepeltä ilmat pihalle. Lähtö keskeytettiin punaisilla lipuilla, mutta mies jäi keuhkojen tyhjenemistä lukuunottamatta ihan ehjäksi. Lopullisena sijoituksena päivän 13. Autoa ei kukaan ostanut.
Honkakangas oli saanut laitettua Kajakkinsa hyvään iskuun. Eka lähdössä maaliin kolmantena ja välierissä myös kolmantena, joten jatkopaikka semifinaaleihin oli varma. Kuitenkin Saabin yksi mäntä sanoi työsopimuksena irti juuri ennen toisen lähdön maaliin saapumista ja päivän ajot olivat siinä. EVK-luokka jäi myös Petriltä ajamatta.
Jyppe taiteili myös Saabillaan hyvin ja vastasikin päivän parhaasta sijoituksesta V-SUA:n kuljettajien kesken. Yleisessä luokassa hän joutui välierissä samaan lähtöön Teijon ja Pepen kanssa, jolloin joutui taipumaan ensimmäiseksi putoajaksi. Tästä sisuuntuneena EVK-luokassa taiteili itsensä helposti semifinaaliin, jossa pikkaisen Saabin voimaa käyttäen karkasi helppoon voittoon ja A-finaalipaikkaan. A-finaalissa lähtö ei enää onnistunut täydellisesti ja loppusijoituksena oli 5. sija. Auto ei mennyt kaupaksi ja miehen naama oli niin näkkärillä koko loppupäivän. Hyvä Jyppe. Kuvia löytyy tietenkin Galleriasta.
Nippelitieto: Jokkis ei ole pelkästään kiihdytyskilpailu, minkä Rajalan Jonttu kisoissa koki. Pari kertaa ensimmäisenä eka mutkaan, mutta molemmissa lähdöissä keskeytys. No, ei aina voi voittaa ja ehkä se on hyvä niin.
Karvialla kilpailtiin pienoiset kyläkilpailut lauantaina. V-SUA:lta oli paikalla Teijo Ylismäki ja Henri Lehtonen. Teijo aloitti kilpailut kaadolla. Fiatti meni noin kolme kertaa katon kautta ympäri, mutta säilyi suhteellisen ehjänä. Kiitos tiheän ja pehmeän pusikon, jossa kippaus tapahtui. Tästä sisuuntuneena Teijo raivasi tiensä eteenpäin keräilystä ja välieristä, kunnes semifinaalissa Fiatin käynti hiipui. Fiatista ei ollut yhtään tarjousta, joten sillä lähdettiin seuraavana päivänä Raskaskonehuolto JM:ään.
Hemppa rallatteli helpommalla reitillä tiensä semifinaaleihin (alkuerässään 3. ja välierässään 2.). Semifinaaleissa tulokseksi tuli 4. sija ja pääsy D-finaaliin. D-finaalissa Hemppa laittoikin Skodan lujaan kulkuun, mutta vahinko vain, että kulku loppui syvälle kaiteeseen. Varikolla ei ollut tyytyväisiä naamoja, kun Skodalla piti ajella Raskaskonehuolto JM:ssä. Hemppa kuitenkin sijoittui 20. ja pääsi siis palkinnoille. Viisi tuntia tiimi oli rakentanut Skodan etupäätä uudelleen, mutta sitten loppui usko ja Honkajoelle lähdettiin vain kilpailujen katsojiksi.
Satakunnan Urheiluautoilijat järjestivät Porissa Aluerallin, joka oli samalla F-cupin osakilpailu. Rallissa oli mukana kolme V-SUA:n autoa: Kimmo Oja-Nisula Starletilla (kartturina Elisa Oja-Nisula), Mika Heinonen Asconalla (kartturina Janne Kuusisto) ja Jesse Pihala Corollalla (kartturina RauUA:n Vesa Kaukola).
Rallissa oli kolme erikoiskoetta (5,7 km, 7,4 km ja 10,7 km). Ensimmäinen EK oli hieman nopeampikulkuista tietä, jossa voittajan keskinopeus lähenteli 120 km/h. Kaksi jälkimmäistä oli hieman kapeampaa. Kimmo oli Starletillaan A-junioreiden 14. Kilpailuun osallistui lähes 170 autoa.
A-junioreissa Kimmo sijoittui 14. sijalle (tulokset). B-junioreissa Jesse oli 14. ja Mikke 20. (tulokset). Kaikilla meni ralli läpi ilman mitään suurempia murheita. Jesse oli luonnollisesti ihan tyytyväinen sijoitukseensa, sillä mieshän vetäisi vasta ensimmäisen rallin ja heti pääsi maaliin. Kuvia ei tällä kertaa tullut, mutta ehkä ensi kerralla sitten. Kuvia löytyy ainakin www.rallikuvat.net ja Fotohana
Perinteinen kardaanikunkkukin kilpailtiin tuossa viikonloppuna. Keli oli lauantaina suhteellisen OK, vaikka vettä satoi tällöinkin. Sunnuntaina vettä tuli kilpailun aikana sitten aika paljon enemmän, todella reilusti. V-SUA:lta oli neljä kilpailijaa paikalla. Jesse Kyynäräinen ja Timo Kyynäräinen AppelsiiniAnkalla sekä Lauri ja minä Herbie Nissanilla. Lauantaina käytiin nuorten ja naisten kilpailu sekä yleisen aika-ajot.
Nuorten aika-ajossa Jesse joutui keskeyttämään ensimmäisessä lähdössä ja toisessa lähdössä puhkesi rengas. Joten kilpailu meni penkin alle. Late kepitti ensimmäisessä lähdössä Nissanilla hyvissä asemissa eka kurviin, mutta ajoi suoraan öljylätäkköön. Tästä seurasi pyörähdys, josta kello ei tykännyt. Toiseen aika-ajoon olikin sitten paineita, sillä viidentoista parhaan joukkoon piti päästä, jotta finaalipaikka aukeaisi. Toisessa lähdössä Late saa Nissanin paremmin viivalta liikkeelle ja ulkolinjalta kaartaa ensimmäisten kurvien jälkeen kärkipaikalle. Sitten vain urku täysillä auki ja tuloksena oli aika-ajojen 12. nopein aika sekä paikka B-finaaliin (nuorten aika-ajojen tulokset). B-finaalissa Late ottaa päivän parhaimman lähtönsä ja pääsee takasuoralle kolmantena. Late ahdistelee Rekolan Villeä puolitoista kierrosta, mutta sitten sattuu pyörähdys ja sijoitus tippuu parilla pykälällä. Yhteistuloksissa Late on 12. ja pytty tuli kotiin (nuorten ja naisten lopputulokset). Tavoitteessa säilyttiin.
Yleisen ensimmäisissä aika-ajoissa Timon AppelsiiniAnkalla jatkuu huono epäonni ja keskeytyshän siitä tulee sekä ajot tulivat valmiiksi. Valitettavaa, mutta eikun uutta matoa koukkuun. Itsellä oli aikamoisia paineita, kun ennen kilpailua oli tullut päästeltyä suusta aika miesmäisiä juttuja. Eka lähtö onnistui suhteellisen hyvin ja pääsin takasuoralle toisena. Siinä sitten ajelin edellä menneen perässä ja opettelin ajolinjoja, sillä ne olivat todella hakusessa. Silti tuloksena oli ensimmäisten aika-ajojen 10. nopein aika. Olin aika hämmästynyt. Toiseen aika-ajoon oli pakko mennä, että voisi treenata hieman lähtöä ja opetella rataa. Toisessa lähdössä sain selvästi paremman lähdön ja pääsinkin takasuoralle ensimmäisenä. Siinä sitten ajelin varmanpäälle kurveja läpi pintakaasulla ja huomasin parin kurvin tuottavan suuria ongelmia. Aika hieman petraantui ja lopulta olin aika-ajojen 8. (yleisen aika-ajon tulokset).
Sunnuntain alkueristä pääsi kaksi välieriin ja loput keräilyyn. Mukaan tulivat myös ne, jotka olivat viime vuonna pärjänneet niin hyvin, etteivät joutuneet osallistumaan lainkaan lauantain aika-ajoihin. Ensimmäisessä lähdössä pikkaisen nukuin, mutta kun valitsin ensimmäisiin kurveihin ulkolinjan, niin pääsin piikissä takasuoralle. Sitten vain varmanpäälle ajelua ja lähtövoittoon sekä paikka välieriin. Pientä epävarmuutta aiheutti se, että toisen kierroksen puolivälin jälkeen kone hörppäsi vettä ja yksi tulppa meni pimeäksi. Onneksi alitehoisesta autosta ei ollut paljoa haittaa, sillä niin paljon rata oli veden peitossa. Välierissä pitikin sitten olla neljän joukossa, jotta jatkopaikka olisi taattu. Siinä pääsin takasuoralle neljäntenä, mutta sitten kone sanoikin kaput ja autoja alkoi menemään ohi. Kiukuspäissäni töräytin Nissanin vielä kaiteeseen ja kisat olivat siinä. Loppujen lopuksi pitää olla kohtuutyytyväinen lopputulokseen, vaikka hieman jäikin sapettamaan. Auto jäi suojalla itselle, vaikka joku muukin siitä oli tarjouksen tehnyt. Ihmeellistä porukkaa... Räpellystäni tulee näkyviin JK-koosteiden in-car pläjäyksessä.
Entiset V-SUA:laiset pärjäsivät ihan kohtuudella, kun Raittisen Matti oli päivän kolmas ja Parkkisen Tero neljäs. Rekolan Pasikin pääsi semifinaaleihin asti.
Nippelitieto: Onnistuin tässäkin kilpailussa tekemään Jannet (pyörähdys), joten putki ei katkennut vieläkään.
Vammalassa kisailtiin jälleen. Kisoissa oli mukava V-SUA:lta Juha Pere, Tapio Kuisma, Janne Ylitalo, Henri Lehtonen ja Miia Pere Naisten luokassa. V-SUA:n lippua pitivät korkeimmalla Pere ja Kuisma. Kilpailussa voiton vei J-P Rajala ja Pere sijoittui yhdeksänneksi sekä Kuisma oli 15. Muut eivät tällä kertaa sijoittuneet palkinnoille. Kuvia löytyy täältä.
Somerossakin käytiin Vammalan kisojen kanssa samaan aikaan kilpailut. V-SUA:lta paikalla oli Teijo Ylismäki, Petri Honkakangas ja Lauri Marttila Nuorten luokassa. Laten kisat loppuivat ensimmäisen lähdön toisen sijan jälkeen hydrauliikkavikaan. Sammakko kusi alleen hydrauliikkanesteet ja kisa oli siinä. Petriltä hajosi heti EVK:n ensimmäisessä lähdössä moottorista varmaankin mäntä ja kisat olivat siinä. Teijollakaan ei kisoista tullut pokaalia kotiinviemisiksi. Petri myi oman autonsa suorilla kaupoilla kisan jälkeen.
V-SUA:sta oli noin kymmenisen henkeä katsomassa Super Rallycrossin ja Autokrossin SM-osakilpailua Kauhajoella. Ensimmäiseksi täytyy todeta, että Kauhajoen radalla ovat fasiliteetit kohdillaan. Rata oli hyvä ajaa, siinä oli nopeutta ja radan kunto kesti hyvin päivän rasitukset. Oma neljän hengen iskuryhmämme (Mikke, Pepe, Raku sekä minä) meni paikalle katsomaan miten seuramme vanha jäsen Tero Parkkinen (Escort) pärjää Autokrossissa ja miten jokkiksen moninkertainen suomenmestari J-P Mattila (BMW) ajelee.
Päivä alkoi vapailla harjoituksilla, joissa jokainen pääsi kokeilemaan vielä kerran laitteen kulkua. Itse kilpailu alkoi klo 11:00 ensimmäisillä aika-ajoilla. Sen perään toiset aika-ajot ja vielä kolmannet. Kahden parhaan aika-ajoajan yhteistuloksella perusteella määräytyivät paikat A-, B-, C- ja D-finaaleihin. Autokrossissa tasoerot eri autojen välillä olivat paljon selvemmät kuin SRC:ssä. Autokrossissa nopeinta vauhtia piti Rajalan Jonttu (Toyota MR2). SRC:ssä nopeinta vauhtia aika-ajoissa piti Mattilan Peko. Molemmat tuttuja nimiä jokkispiireistä. Parkkisen Tero lunasti paikan B-finaaliin. Aika-ajojen tulokset löytyvät MUT-palvelun sivuilta.
Päivän törmäys nähtiin aika-ajoissa, kun kilpailun vieraileva tähti, latvialainen Ilgonis Krumins (BMW), ajoi lisälenkiltä suoraan päin Kotasen Raunon ajokkia. Latvianpojalta loppuivat kädet täydellisesti ennen lisälenkin viimeistä mutkaa. No eihän sitä aina voi onnistua. Yleisö tykkäsi, kun tuli paljon romua.
Autokrossin B-finaalissa mukana oli myös ParkkisTero. Tero ei saanut mitään nappilähtöä ja jäi joukon viidenneksi. Kuuden kierroksen aikana paikka pysyi samana, kunnes juuri ennen maaliviivaa hän pääsi hivuttautumaan Jari Leppisen (Kupla) ohi. A-finaaliin nousi Teron tallikaveri Sami Voittonen (Escort) C-finaalista lähtien. A-finaalissa piikin nappasi lähdöstä J-P Kokko (VW 1500 S) ja ei sitä luovuttanut pois. Toiseksi kaasutteli Toni Niemi (Toyota Starlet) ja kolmanneksi Janne Taskila (Toyota MR2). Neljänneksi jätettiin Rajalan Jonttu.
SRC:n A-finaalin lähdöstä piikkiin pääsi Janne Kanerva (Escort). Mattilan Peko otti toisen sijan ollen aivan Kanervan takaluukussa. Pekon mennessä lisälenkille Kanerva säilytti piikkipaikkansa, mutta Kanervan mennessä lisälenkille, Peko otti johtopaikan ja ei siitä enää luopunut. Peko jatkoi siis Pellon kisojen jälkeistä voittokulkuaan ja alkaa pikkuhiljaa saavuttamaan Atro Määttää (Volvo S40) SRC:n kokonaispisteissa. Toiseksi ajoi A-finaalissa Kanerva ja kolmanneksi Mika Vaaranmaa (Escort). Väriä A-finaaliin toi Harri Kujalan (BMW) ja Määtän taistelu. Taistelussa Kujala ajoi Määttää päin ja sai siitä mustan lipun. Määttä kuitenkin totesi, että musta lippu ei ollut tarpeeksi kova rangaistus Kujalalle ja ajeli maalin jälkeen pari kertaa Kujalaa takapuskuriin. Tästä Määttäkin sai itselleen mustan lipun. Lopulliset tulokset myös MUT-palvelusta.
Ensikertalaisena tarvitsee todeta, että kyllä oli näkemisen arvoinen reissu. Toivottavasti AKK ei paljoa muuta tämän lajin sääntöjä, sillä niin viihdyttävästä autourheilutapahtumasta on kyse. Suosittelen menoa paikan päälle tarkistamaan vauhti ja autojen viritysaste varikolle. Itselleni päivän hienoin auto oli Niemen Starlet, joka oli varustettu Mazdan Wankel-moottorilla. Galleriassa muutama kuva kisapaikalta.
Vammalassa käytiin NCC Roads JM-karkelot. Rata oli aika lailla sellainen kuin olin ajatellutkin eli hieman Rauman rataa pienempi. Vaihdelaatikossa kun toimii ykkös- ja kakkosvaihde, niin tällä radalla pääsee maaliin asti ihan mainiosti. Peltikään ei paljoa voi mennä ruttuun, kun huippunopeus ei pääse yli 50 km/h nousemaan. Päivä alkoi sateisissa merkeissä, mutta ennen ensimmäistä lähtöä taivas kirkastui.
V-SUA:lta oli paikalla kuusi kilpailijaa: Jari Honkakangas Saabilla, Petri Honkakangas Saabilla, Teijo Ylismäki Fiatilla, Martti Ylismäki Fiatilla, Lauri Marttila Escortilla ja minä myös samalla Escortilla. Se täytyy kyllä todeta, että toisten ajosta ei ole paljoakaan tietoa, kun oli omassa ajossa ja huollossa ihan kiinni koko päivän. Jari paineli Petriltä lainaamallaan Saabilla komeasti eteenpäin, mutta parhaimmat sijoitukset jäivät tulevaisuuteen. Petri taisteli itsensä EVK:ssä semifinaaleissa C-finaaliin, jonka hän voittikin. B-finaalissa matka alkoi hyvin ja kärkipaikka oli jo lähes tulossa, mutta pienen kolistelun ansiosta maaliin hän saapui neljäntenä, ollen EVK-luokan 9. Yleisessä luokassa Petrin ajo ei enää onnistunutkaan, kun edellisessä lähdössä vaihteensiirtäjä oli saanut kipeää ja näin ollen 1- ja 2-vaihteet eivät menneet kunnolla päälle. Teijon ja Martin ajosta ei ole sitten mitään käsitystä, kun itsellä oli pientä vipinää varikolla. Mutta semifinaaleihin asti käsittääkseni Fiatien isku ei yltänyt. Martin autosta oli tarjouksia 20 kappaletta, mutta omalla suojalla sen sai pitää. Teijon autosta oli kolme tarjousta ja auto matkasi Kiikoisiin.
Allekirjoittaneella pitikin hieman kiirettä päivän aikana, kun lähtöjä tuli koluttua yhteensä yhdeksän kappaletta. Kerran kun pääsee ajamaan, niin ajetaan sitten kunnolla. EVK:ssa tuli hieman harjoiteltua ajoa ja sopivan tuurin avustuksella aukesi semifinaaleissa paikka A-finaaliin. A-finaalissa sattui kohdalle nappilähtö ja siinä pidin vain sisäkurvin kiinni sekä painoin välillä kaasua, niin voittohan sieltä tuli. Aika isoa takapakkia kuitenkin aiheutti vetoakselin katkeaminen pari kurvia ennen maalia, onneksi kukaan ei päässyt enää ohi. Tauon aikana sain hommattua uuden akselin Pekka Kalliolta. K-P Koivisto porukoineen oli antamassa aloittelijalle neuvoja miten vetoakseli vaihdetaan, joten kuntoonhan se tuli ennen yleisen ensimmäistä lähtöä. Suurkiitokset vielä kerran auttajille. Yleisen ensimmäisessä lähdössä näkyi sitä normaalia Jannea eli pyörittiin hyrränä radalla. Tästä hieman parannettiin keräilyssä ja välierässä. Semifinaalissa tuli C-finaalipaikka. C-finaalissa jäin sopivasti jälkeen parista kuplasta, jotka jättivät eka kurviin lähes Escortin kokoisen reiän. Kokeilin mahtuuko se siitä ja siitähän aukesi paikka B-finaaliin. B-finaalissa tuli sitten taas tehtyä Jannet...
Late ajeli Escortilla myös nuorissa. Ekassa lähdössä ensimmäinen kierros kului kusiaisen takaluukun lähellä, sitten pikku ajovirhe, mutta kuitenkin kolmantena maaliin. Välierässä olisi tarvinnut ajaa hieman rohkeammin (tönäistä eka kurvissa) sillä toisethan siinä tönivät. Eka kurvin jälkeen matka jatkui joukon hännillä. Ei taistelua yhtään helpottanut, kun olin runtannut väkisin vaihteita päälle ja Latehan ei saanut kakkosta enää kunnolla päälle. Ennen maalia Late ohitti pari autoa, mutta kolmen joukkoon olisi tullut päästä. That it ja ensi kisoissa uudelleen. Escortista oli 16 tarjousta ja se meni Haapamäen Henkalle Vammalaan. Galleriassa pari varikkokuvaa. Fotohanan sivuilta löytyy kattava otos kisakuvia. In-car kamerakin oli Escortissa ja ihan hyvää kuvaakin tuli, mutta on vielä pieniä teknisiä ongelmia saada sitä nettiin. Ehkä tässä lähipäivinä.
Vammalassa käydään huomenna jokkiskisat, joiden nimeksi on väännetty NCC Roads JM. Pirun helppo muistaa ja lausuakin. Itse olen kuullut vain juttua, että Vammalassa olisi jokkisrata. Kai se nyt sitten on tottakin, kun siellä kisat järjestetään. Mielessäni olen sen kuvitellut samanlaiseksi, kuin vanha Mellilän rata. Kolme kurvia ja se sitten siinä. Yllätyin, kun kävin katsomassa Vammala-JM:n kotisivuilta radan kuvaa. Siinä taitaa löytyä peräti viisi kurvia, ei siis paha. Annetaan lopullinen arvio kisojen jälkeen.
Tänne kapinoihin on matkalla V-SUA:sta kuusi kuljettajaa kolmeen eri luokkaan. Kisoista on tulossa kuvia sekä voi olla, että saadaan yhden kädettömän kuljettajan in-car -kuvaakin. Katsotaan nyt, mitä kehtaa laittaa yleiseen jakeluun.
Jokkiksen SM-kilpailut on taas tältä vuodelta käyty. Mitään mullistavaa jokkismaailmassa ei tapahtunut, sillä kunkkuna pystyi P-HUA:n Antti Harju, joka viime vuonnakin voitti tittelin itselleen. V-SUA:sta sunnuntaina olivat tulessa Mikke ja Esko. Kuljettajamme pärjäsivätkin melko hyvin, sillä ajot loppuivat vasta semifinaaleissa. Pikkaisen parempaa onnea, niin molemmilla olisi ollut myös pytty kotiintuomisina.
Mikkellä sunnuntai alkoi hieman ihmeellisesti, ensimmäisessä lähdössä Mikke nosti kytkimen ylös ja painoi kaasun pohjaan, vaikka lähtöön oli vielä pari sekuntia aikaa. Mikke ei itsekään tiennyt mitä tapahtui, mutta niin räikeää varaslähtöä ei voinut laittaa edes toimitsijoiden piikkiin. Keräilyeristä vauhtia koneeseen. Keräilyerässä auto kulki oletetulla tavalla ja vastustajia jäi taakse tarvittava määrä, jotta jatkopaikka tuli. Ensimmäisissä välierissä olikin sitten hieman vaikeampaa, kuitenkin tiukan taistelun jälkeen saavutuksena oli viimeinen jatkopaikka. Toisissa välierissä kulki hieman helpommin, kun Kuoppalan Janne kaatoi Fiatinsa, Mikken sijoituksena oli lähdön neljäs. Sitten olikin edessä semifinaali...
Eskolla päivä alkoi myös tuskaisesti, ensimmäisestä lähdöstä tuloksena oli kuudes sija, joka tarkoitti myös matkaa keräilyeriin. Keräilyerissä Saab lyötiin sellaiseen lentoon, että tuloksena oli kolmas sija. Ensimmäisissä välierissäkin vauhti oli vielä tallella ja sijoitus oli jälleen lähdön kolmas. Toisissa välierissä oli sitten jo lähellä matkan loppuminen, mutta maaliin Esko pääsi viidentenä ja samalla viimeisenä jatkoon päässeenä. Sitten olikin edessä semifinaali...
Semifinaalissa oli kaikki mahdollisuudet tehdä V-SUA:n historiaa, sillä aikaisemmin vain Esko on pärjännyt todella hyvin SM-karkeloissa (Pieksamäki -89 II sija). Sehän tiedettiin jo etukäteen, että etuvetoisilla autoillaan Mikke ja Esko joutuvat antamaan turhan paljon tasoitusta lähdössä, mutta koskaan ei tiedä mitä ensimmäinen kurvi tuo tullessaan. Arpaonni oli hieman epäsuotuisa, sillä Mikke ja Esko joutuivat samaan semifinaalilähtöön. Lähdössä etuvetokaksikko joutui peränpitäjiksi, mutta ensimmäisessä kurvissa porukka saatiin kiinni ja Mikke pääsi pienen hetken aikaa ajamaan finaaliin oikeuttamalla paikallakin. Maaliin kuitenkin tultiin järjestyksessä Esko kuudes ja Mikke seitsemäs, kun viisi ensimmäistä pääsi finaaleihin. Niin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana. Se pitää kuitenkin mainita, että olivat joukon ainoat etuvetokuljettajat, jotka pääsivät noin pitkälle, semifinaalilähtöjen loput autot olivat ns. takatuuppareita. Eskolle arpaonni ei ollut suotuisa, sillä Saabista oli 11 tarjousta ja omat suojat eivät pitäneet.
Lopuksi pitää V-SUA:n puolesta toivottaa onnea voittajalle ja antaa erikoismaininta Isokankaan Timolle, joka selvitti tiensä A-finaalin neljänneksi aina E-finaalista lähtien. Galleriassa muutama kuvatus kisoista.
Moi
Mikke ja minä sunnuntaille, Rakulla vaikeuksia, vetari pokki, Jykällä ahdasta ja sattui samaan välierään minun kanssani, tietäähän sen miten siinä kävi.
Terveisin Esko
Ei pienoisesta vesisateesta ollut haittaa, kun kolme rohkeaa etuvetomiestä oli testailemassa Krouvin radalla kisakalustoaan Kiteen SM-kisoja silmällä pitäen. Rainer oli Opelilla, Esko Saabilla ja Mikke Mazdalla. Autot tuntuivat kostealla radalla olevan lähtökiihdytyksessä aika tasavoimaisia, katsomosta kylläkin ehdotettiin Mikkelle etupyöriksi Trioja, joiden pitoa olisi kannattanut kokeilla. Lopuksi kuitenkin todettiin, että autot kyytiin, numerot kylkeen ja odottelemaan Kiteelle lähtöä. Galleriassa muutama kuva testistä.
Juhannuksenakin ajettiin kilpaa muualla kuin saunan lauteilla. Itse päätin ajaa vain saunassa ja pääsin palkinnoille. Tuomariston kanssakaan ei tullut sanomista. Mutta Kauhavalla kilpailtiin perinteisissä JM Juhannus kilpailuissa. V-SUA:sta matkusti kolme kilpailijaa paikalle: Petri Heinonen Fiatilla, Henri Lehtonen Skodalla ja Teijo Ylismäki Fiatilla. Pienellä porukalla oltiin liikenteessä, mutta tulos oli taas kerran vähintäänkin tyydyttävää. Kauhavalaiset olisivat kyllä saanut laittaa rataan rautaa kaiteiden muodossa ainakin ensimmäiseen kurviin, sillä niin paljon sieltä tuli romua.
Hemppa lateli Skodallaan menemään ihan mukavasti, yksi lähtövoittokin tuli plakkariin. Päivän kilpailu kuitenkin loppui siihen, kun pari mäntää päätti aloittaa juhannusjuomingit hieman etukäteen, joten se kilpailu oli siinä. Pepe taas tuskaili koko päivän Fiatin kulun kanssa, se kyllä irtosi ihan mukavasti viivasta ykkösellä, mutta siihen se meno sitten loppuikin. Kuitenkin hyvillä ohituksilla pääsy finaalikarsintoihin oli edessä. Finaalikarsinnoissa Pepe pelästyi, että lähdössä kävi hänen ensimmäinen ajovirheensä tällä vuosituhannella, mutta lopulta oletettu ajovirhe se johtuikin vaihdelaatikon jumiintumisesta. Sijoitusfinaalin Pepe ei voinut enää osallistua tämän vaihteistovian takia. Pepen lopullinen sijoitus päivän oli 28. nopein kuljettaja. Päivän parhaasta suorituksesta V-SUA:n kannalta vastasi Teijo. Hänelläkin oli ongelmia lähdön jälkeen, mutta ajotaito antaa paljon anteeksi. Mottona oli varmaankin "luovimalla eteenpäin". Kaikista lähdöistä tuli poimittua hyviä sijoituksia ja finaalikarsinnoissakin tuli toinen sija. Tämä tarkoitti pääsyä päivän toiseksi kovimpaan lähtöön. Lopullinen sijoitus oli päivän 8. nopein kuljettaja, niukasti edellään hallitseva Suomen mestari Antti Harju. Erinomainen suoritus. JK-koosteissa kuvaa myös Teijon (119) finaalikarsintalähdöstä. Hempan Skodakin vilahtaa tässä mediapläjäyksessä ihan alkuvaiheessa.
Pitkästä aikaa taas nippelitieto: Pojat unohtivat kameran kotiin, joten ei kuvia tältä reissulta, kuin muilta sivuilta.
Lauantaina 16.06.2007 kilpailtiin Osaset Autofit JM-kilpailut Kokemäellä ja järjestävänä seurana oli Säkylän UA. V-SUA:lla oli iso edustus paikalla ja menestystäkin seuralle tuli vähintäänkin kohtuullisesti. V-SUA:n kannalta kisat lähtivät ihan hyvin käyntiin, kun Miia Vuotila sijoittui naisten luokassa viidenneksi.
Yleisen luokan alkuerissä ei V-SUA:n kuskeista kuin Peren Juha pääsi heti lähtökiihdytyksessä hyvin liikkeelle. Tosin muutama muukin suora jatkopaikka tuli. Välieristä jatkoon selvittivät tiensä lähtövoitot ottaneet Jyrki Suominen Saabillaan ja Juha Pere. Perellä tuntui volkkari liikkuvan mukavasti. Välieristä myös jatkoon pääsivät Petri Heinonen Fiatillaan ja Rainer Lehtonen Mazdallaan.
Semifinaaleista kaksi parasta meni A-finaaliin, kaksi seuraavaa B-finaaliin ja seuraavat kaksi sijoitusfinaaliin. V-SUA:n kannalta arpaonni oli hieman epäsuotuisa, kun samaan lähtöön joutuivat Pere, Pepe ja Jyrki. Pere ja Pepe ajoivat itsensä A-finaaliin, mutta Jyrki joutui taipumaan sijoitusfinaaliin. Seuraavassa semifinaalilähdössä Rainer ei saanut Mazdaa isoon liukuun ja joutui ottamaan vauhtia sijoitusfinaalista.
Sijoitusfinaalissa Rainer tuli toiseksi ja Jyrki kolmanneksi, joten Rainer nousi B-finaaliin ja Jyrki sijoittui päivän 15. nopeimmaksi kuljettajaksi. B-finaalissa ei Rainer pärjännyt enää yhtä hyvin Fiattien joukossa, päivän lopullinen sijoitus oli 12. A-finaalissa lähikontakteilta ei vältytty, mutta Pepen ja Peren vauhti ei ihan riittänyt palkintopallille asti. Pojat kisailivat nelospaikasta ihan maaliviivalle asti ja tässä kilpailussa voiton vei Pepe, Peren jäädessä viidenneksi.
Päivän antiin voi olla V-SUA:n näkökulmasta tyytyväinen, sillä 14 kuljettajan joukosta 5 kisailijaa sai kallisarvoisia pisteitä. V-SUA:n sisäisen pistepörssin voit tarkastaa tästä linkistä.
V-SUA järjesti oman autourheilunäyttelynsä Munamarkkinoiden yhteydessä. Vaikka paikka oli hieman syrjäinen, silti asiasta kiinnostuneita tuli paikalle. Paikalla oli kuusi kilpa-autoa, DVD-filmejä sekä "heitä ketjua" -peli. Kysymyksiä esitettiin, kerrottiin omista projekteista ja muutenkin keskustelu kävi vilkkaana. Allekirjoittaneen mielestä päivien anti oli hyvä, vaikkakin itsellä oli pienoisia käynnistysongelmia sunnuntaina. Ensi vuonna olemme mukana uudelleen. Galleriassa pari kuvaa ko. tapahtumasta.
Pientä kilpailutaukoa on pidellyt viimeisten viikkojen aikana. Kelikin on ollut niin lämmin, ettei oikein autossa olisi viihtynytkään saatikka sitten laittanut sitä kuntoon. No, kohta keskikesä on ohi ja alkaa autourheilijan juhla-aika eli loppukesä. Nyt viimeistään kaikilla pitäisi olla laitteet kunnossa, sillä kuukauden kuluttua alkaa kisoja olla jokaikinen viikonloppu.
Jokkiksen SM-kisat käydään tämä vuonna Kiteellä. Kitee on se paikkakunta tuolla Itä-Suomessa (noin puolisen tuhatta kilometriä V-SUA:n kerhohuoneelta), josta tulee ainakin mieleen seuraavat sanat Kiteen kirkas, Kiteen Pallo ja tietenkin Nightwish. SM-karkeloihin ilmoittautui V-SUA:lta kuusi kuljettajaa. Heinonen Mika (Mazda), Heinonen Petri (Fiat), Lehtonen Henri (Skoda), Lehtonen Rainer (Opel), Suominen Jyrki (Saab) ja Suominen Esko (Saab). Ennakkoon suurimmat menestyspaineet sysätään joukon kokeneimmalle eli Eskolle. Vuosien saatossa hän on ollut monesti SM-kisojen finaalissa, joten ei kai tämä vuosi tee poikkeusta. Pepe on aina osallistuessaan ollut finaalissa ja kalustossakin on muutamia huippuvaihtoehtoja, joten... Hemppa virittelee Skodan todelliseen iskuun ja pistää ainakin Pohjanmaan pojille luun kurkkuun. Isot odotuksen on myös loppukolmikolle Mikke, Raku ja Jykä. Jos rata hiemankaan osoittautuu nopeudeltaan ennakkoarvioiden luonteiseksi, tässä kolmikossa voi olla ainesta pitkälle, sillä autot ainakin kulkevat lujaa. Mikkellä on tietenkin henkilökohtaisena tavoitteena päästä ensimmäisen kurvin läpi, sillä noin kymmenen vuotta sitten se jäi muutaman metrin päähän (no ambulanssin kyydissä Mikke sen pääsi läpi).
Tulevana lauantaina kisaillaan myös paremmuudesta Säkylän UA:n järjestämillä JM-kisoissa Kokemäellä. Tännekin on osallistumassa 14 V-SUA:n kuljettajaa. Kisojen kuulumiset kuulet tältä kanavalta ensi viikon alkupuolelta.
Tulevan viikonlopun Munamarkkinoiden "autourheilunäyttelyä" varten on myös kisakalustoa kiillotettu ja hankittu aiheeseen sopivia DVD-filmejä pitkin Suomenniemeä. Tervetuloa katselemaan ja kiinnostumaan.
Kumikorjaamo A. Elon pihalla kokoonnuttiin ottamaan pari mainoskuvaa Munamarkkinoiden "näyttelypaikkaa" ajatellen. Vakka-Suomen Urheiluautoilijat ry. on mukana Munamarkkinoilla Koulukadun ja Kananpolun risteyskohdassa eli S-Marketin takapihalla. Tarkoituksena on esittää kiinnostuneille ralli- ja jokkisaiheisia videoita sekä esitellä V-SUA:n kilpailukalustoa noin 4 - 6 auton verran. Paikalla on tietenkin V-SUA:n porukkaa kertomassa kisajuttuja ja muita kommelluksia.
Somerolla ajeltiin perinteiset kyläkilpailut. Keli oli mitä mukavin, aurinko paistoi aina välillä ja tuuli oli kohtalaisen navakkaa (aika outo sana). Radalla oli välillä kuraista ja pölyistä. V-SUA:sta mukana oli seitsemän kuljettajaa, joista parhaiten pärjäsivät Petri Heinonen ja Rainer Lehtonen.
Nuorten luokassa mukana oli ainoastaan Jesse Kyynäräinen Appelsiiniankalla. Ankka kärsi teknisen vian ja ajot loppuivat lyhyeen. Saman vian takia Timo Kyynäräinen ei päässyt lainkaan mukaan yleisen luokan taisteluun.
Yleisessä luokassa parhaiten V-SUA:n mainetta piti ylhäällä Petri Heinonen. Pepe kärsi ensimmäisessä lähdössä kytkinongelmasta, mutta Jesse ja Mikke saivat tauon aikana korjattua ongelman. Loput lähdöt Pepe ajoikin niin hyvin, kuin ajokki antoi myöden. Lopputuloksena oli hieno kolmas sija. Haarukassa olisi ehkä ollut toinenkin sija, mutta auto pikkaisen alkoi hyytymään, kun Pepe joutui ottamaan vauhtia B-finaalista asti. Päivän ylivoimainen voittaja oli Markku Tamminen (SomUA).
Rainer Lehtonen taisteli itsensä myös B-finaaliin sijoituskarsintojen kautta. Enemmänkin olisi mahdollisesti ollut tarjolla, mutta moottorin vesiletkun halkeamisen myötä moottori leikkasi kiinni ja Raku joutui keskeyttämään. Loppusijoitus oli kuitenkin 12. ja samalla Opel oli päivän paras EVK-auto.
Jyrki Suominen kiiti Saabillaan aina välieriin asti, mutta kun Halttusen Jussi kaatoi Fiatinsa Jykän auton eteen, nousu semifinaaleihin tuli mahdottomaksi. Saab kuitenkin jäi suhteellisen ehjäksi, joten seuraavissa kisoissa uutta matoa koukkuun. Martti Ylismäki oli mukana Fiatilla, kilpailu tyssäsi välierälähtöön, jossa mukana olivat myös Pepe ja Raku.
Allekirjoittaneen kauden avaus ei myöskään mennyt putkeen. Aluksi pitää kiittää Pihalan Jesseä takarenkaista. Hyvistä takarenkaistakaan ei ole apua, jos kuski on kädetön. Lopputuloksena oli kolme lähtöä ja autosta tarjouksia päivän ennätysmäärä. Fiateista pysytään erossa ainakin hieman aikaa ja harjoitellaan ajoa lisää Lintsin sähköautoradalla. Kuvia kilpailusta löytyy Galleriasta. Kuvia myös Dikite:n sivuilla
Nippelitieto: Mikke ei vieläkään saanut autoa Kiteen SM-kisoihin, mutta Pepellä arpaonni jatkuu.
Lähes kymmenen seuran jäsentä oli tullut viettämään lauantaipäivää Krouvin radalle. Muutaman työntäyteisen tunnin jälkeen lopputuloksena oli kuusi tyhjää makkarapakettia, muutama tyhjä juomapullo, kaiteita lisää radalla, lippupisteiden poistumisteiden rakentelua ja ennen kaikkea PORTIN pystytys. Kahden viikon kuluessa porttiin kiinnitetään lukko, jolla estetään luvaton radankäyttö. Tarkemmat radankäytön säännöt löytyvät kohdasta Krouvin rata.
Krouvin radalle oli kerätty kymmenkunta kilpa-autoa sekä tarjolla oli myös ravintoa makkaran muodossa katsojille ja kuljettajille. Paikalle ilmaantui muutamia kymmeniä uusia tuttavuuksia. Päivän aikana muutama halukas pääsi Markku Suvannon tai Teemu Tursaksen ralliautojen kyytiin. Jokkisporukkaakin oli paikalla muutaman auton verran ja he näyttivät autojen suorituskykyä. A-TAK:n porukka oli mukana pienoisautojen kanssa. Niistä täytyy todeta, että ovat kyllä todella mielenkiintoisen näköisiä. Pitää pysyä kaukana, sillä muuten voi syttyä kipinä siihenkin harrastukseen. Lajina on varmaankin yksi halvimmista moottoriurheilumuodoista. Päivän kohokohta oli kuitenkin Pekka Paaralan Historic-luokan Austin Healey Sprite kilpa-auto. Todella upea auto 1100 kuutioisella koneella. Autolla on kokonaispainoa tuollaiset 700 kg ja sisätilassa tuntuisi olevan aika tiivis tunnelma.
Päivän aikana Pertti Savolainen kertasi kuulijoille autourheilun perusjuttuja; jarrujen tärkeyttä, malttia ja oikeaoppista ajoasentoa. Pertiltä tuli paljon asiaa tiiviissä paketissa. Seuraavaksi äänessä oli Pekka Paarala. Hän kertoi perusasioita kuljettajan tankkauksesta. Tiivistetysti voidaan sanoa, että makkara, suklaa ja limsa eivät saa kuulua kuljettajan ruokalistalle kilpailua ennen ja kilpailun aikana. Kilpailin jälkeen perinteinen kisamakkara on asia erikseen. Kilpailijan suosia sopivasti sokeria sisältäviä nesteitä (punainen viinimarjamehu), ananasmurskaa ja esimerkiksi pastaa. Ruoka-aineita, jotka sisältävät hitaasti palavia sokereita. Aiheesta tulee vielä lisäinfoa V-SUA:n kotisivuille.
Kiinnostuneita katsojia olisi mahtunut paikanpäälle vielä enemmänkin, mutta järjestäjät olivat tähänkin määrään tyytyväisiä, taisi muutama uusi jäsenkin tulla seuraan. Seuraavan kerran vastaavanlainen tempaus järjestetään ensi vuonna, mutta sitä ennen V-SUA on esillä Munamarkkinoilla 16-17.06.2007, jossa näytteillä on kilpailukalustoa ja videolta näkee huikeita ajosuorituksia. Kuvia nuorisopäivästä Galleriassa.
Salossa kilpailtiin Teijo-Talo ralli. Kilpailussa oli mukana 198 kilpailijaa. V-SUA:ta edustivat Mika Heinonen ja Janne Kuusisto. Mikke laittoi Opelinsa sellaiseen vauhtiin, että B-junioreiden yleiskilpailussa loppusijoitus oli kolmas. Mikke oli todella tyytyväinen lopputulokseen ja kertoi sen tulleen todella helposti. Autossa ja miehessä löytyisi eväitä paljon parempaankin.
Historic-luokassa Luoma Kalevi 142 Volvolla kartturinaan Lahtonen Kimmo joutui keskeyttämään toisen erikoiskokeen jälkeen. Markku Lahtinen toimi Miika Nikusaaren (MynUA) kartturina ja loppusijoitus oli A-junioreiden 12.
Nippelitieto: Mikke sai palkinnoksi mm. MokkaMasterin.
Alastarolla kilpailtiin perinteiset TUA:n järjestämät asfalttikilpailut. Keli oli aurinkoinen, mutta kylmä tuuli ei ollut hyväksi katsojille. V-SUA:n kuljettajat pärjäsivät kilpailussa hyvin, vaikkakin tällä kertaa palkintosijoille ei päässyt niin moni kuljettaja, kuin oli suunnitelmissa. V-SUA:n paras oli samalla päivän paras kuljettaja eli Rainer Lehtonen Opel Kadetillaan, joka voitti EVK:n lähes ylivoimaisesti ja Yleisessä luokassa hän sijoittui kolmanneksi.
Nuorten luokassa Lauri Marttila sijoittui teknisten ongelmien jälkeen 10:ksi. Teemu Lehtosella kävi huonompi tuuri liputuksissa ja varma palkintosija vaihtui mustaan lippuun. Jesse Kyynäräinen taisteli myös AppelsiiniAnkalla ilman parempaa menestystä, mutta kokemusta tuli taas lisää. Naisten luokassa V-SUA:lla ei ollut edustusta.
Yleisessä luokassa Rainer Lehtonen oli siis komeasti kolmas. Finaalikarsinnoissa Rakun kanssa samaan lähtöön osui J-P Rajala Fiatillaan. Jonttu johti lähtöä pitkään Rakun tarkkaillessa ohituspaikkaa. Viimein reikä löytyi ja Raku ajoi A-finaaliin yleisön aplodien saattelemana. A-finaalin lähdössä Raku oli vielä ijoilla ynnämuut, mutta päästyään Aatrakosken Vauxhallista ohi, Kosken Kupla olikin helppo tapaus, mutta sitten loppuivat kierrokset kesken. Voittaja oli Jonttu ja toinen Mikko Kosonen.
EVK:ssa Rakulla tuntui olevan hieman helpompaa, kun lähdöstä pääsi helpommin kärkisijoille. Finaalikarsinta meni hieman leikittelyksi ja ensimmäisellä kierroksella Kadett lipsahti radaltakin, mutta tästä sisuuntuneena toisen kierroksen aikana Kadetista puristettiin lähes kaikki voimat ulos ja tuloksena oli jälleen lähtövoitto. A-finaalissa lähdön jälkeen Raku oli kolmantena Aatrakosken ja Kamilan Vauxhallien takana. Raku ohitti Kamilan pääsuoralla samantien haastoi Aatrakosken. Nätisti ohi ja sen jälkeen kisa olikin pelkkää nautiskelua, lopputuloksena ylivoimainen voitto.
Muista V-SUA:n kuljettajista Jyrki Suominen oli 13. Häneltä rikkoutui B-finaalissa vaihteisto ja pelkällä nelosvaihteella ei parempaan sijoitukseen pystynyt. Harmittavasti hän ei tämän jälkeen pystynyt enää osallistumaan EVK-luokkaan. Esko Suomisen Golf sai ensimmäisessä lähdössä kipeää hantinpuolen eturenkaaseen erään toisen kilpakumppanin ansiosta. Tästä seuranneen laatikko-ongelman jälkeen ajot tulivat näin äkkiä valmiiksi. Janne Kyynäräisen AppelsiiniAnkka kärsi koko päivän pienistä ongelmista. Vaikka lähtöjä tulikin ajettua iso kasa, kuitenkin parhain terä autosta puuttui, mutta on Anglia kaunis auto. Petri Honkakangas oli myös liikenteessä Saab 96:lla. Pirteästi liikkunut Saab joutui Yleisen luokan välierässä tiukkaan lähtöön, jossa oli mukana kirjoittajan mielestä kolme nopeinta Fiatia, joten matka pysähtyi tähän. EVK-luokan välierässä Petrille rävähti musta lippu oikaisusta ja kisat olivat hänen osaltaan valmiit. Parissa lähdössä Saab meni pitkiä matkoja kahdella pyörällä, joten ainakaan yrityksen puutteesta ei kuljettajaa voida moittia.
Nippelitieto; Rakun Kadetin huippunopeudeksi mitattiin 155 km/h.